Daniil Medvedev (ATP-3) ja
Alexander Zverev (ATP-7) pelaavat siitä, kumpi varmistaa käytännössä semifinaalipaikan Torinon finaaliturnauksessa. Voitto avausottelusta tarjoaa molemmille pelaajille hyvät jatkonäkymät. Medvedevin loppulukemat
Andrei Rublevia vastaan olivat niin selkeät, että hänen asetelmansa on vielä parempi.
Venäläispelaaja on ikään kuin vaivihkaa noussut taas
tällä kaudella korkealle tasolle. Jo hieman yli 80:een noussut ATP-ottelujen voittoprosentti yllättää jossain määrin sikäli, ettei huippumenestystä ole tullut jatkuvalla syötöllä (tai palautuksella).
Toki plakkarissa on US Openin finaalipaikka ja Wimbledonin välierä. Yhtä lailla löytyvät Masters-kisavoitot Miamista ja yllättäen keväältä Roomasta. Sekä vielä hävitty finaali Indian Wellsistä.
Yhtä lailla mukaan on kuitenkin mahtunut myös pettymyksiä. Kolmessa viimeisimmässä Mastersissa pelit ovat päättyneet viimeistään kolmannelle kierrokselle. Samainen kolmas kierros oli päätepysäkki Australian avoimissa, ja Ranskan avoimissa tie nousi pystyyn heti avauskierroksella.
Meriittejä on kuitenkin piisannut hieman pienemmissä tapahtumissa, ja etenkin 500-kategorian kisat ovat olleet venäläisen valtakuntaa. Helmi-maaliskuussa tuli kolmen kisavoiton putki, ja myös syksyllä hallikisat Wienin ja Baselin hallikisat sujuivat hyvin, vaikka molemmissa tulikin finaalitappiot
Jannik Sinnerille.
Torinon avausottelussa
Andrei Rublevia vastaan Medvedev hallitsi siis tapahtumia selvästi, kuten 6-4, 6-2-numerot osaltaan kertovat. Toki Rublevillakin oli seitsemän murtopalloa, eli hän sai myös rutkasti tilaisuuksia tehdä tuloksesta vähintään tasaisempi.
Yleisesti Medvedev viihtyy tunnetulla tasolla parhaiten kovilla kentillä. Myös finaaliturnauksessa on tullut varsin hyvää jälkeä. Neljällä kerralla hän on jäänyt kahdesti lohkovaiheeseen, mutta vuonna 2020 tuli turnausvoitto ja 2021 loppuottelupaikka. Juuri nyt näyttää siltä, että vähintään semifinaali olisi kutsumassa tälläkin kertaa.
Alexander Zverev ansaitsee hatunnoston siitä, että hän on palannut nilkkavammansa jälkeen tasolle, jossa paikka kahdeksan pelaajan loppuhuipennukseen tuli mahdolliseksi. Kausi on ollut nousujohteinen: ennen Cincinnatia hän ei onnistunut etenemään Masterseissa puolivälieriin asti.
Cincinnatista tuli välieräpaikka, samoin Ranskan avoimista. US Openissa tie vei puolivälierään.
Toisaalta niin sanotut isot nimet on mieheltä jäänyt pitkälti voittamatta. Sitäkin kautta voittoprosentti on nyt matalampi kuin kolmena viime vuonna. Tämä on toki loukkaantumisen jäljiltä hyvinkin ymmärrettävää.
Torinon avausottelussa
Carlos Alcarazia vastaan Zverev käänsi hallinnan lopulta selvähkösti itselleen, ja voittoa voi pitää ansaittuna.
Saksalainen on viihtynyt finaaliturnauksessa Medvedeviäkin paremmin. Viidestä osallistumisesta kaksi on päättynyt kisavoittoon, ja niiden lisäksikin aukesi kertaalleen paikka semifinaaliin. Viime vuosi jäi loukkaantumisen takia väliin.
Nämä miehet ovat kohdanneet toisensa usein. Voitot ovat Medvedeville tällä hetkellä 10-7.
Medvedevin vire on koko kausikin huomioiden ollut sen verran parempi, että hän lähtee tähän otteluun suurehkona ennakkosuosikkina.