EM-karsinnoista jo yli puolet takana
Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailuihin edetään karsintojen kautta. Karsinnat käynnistyivät maaliskuussa 2023, ja mukana on totta kai myös
Suomen Huuhkajat.
Karsinnat jatkuivat syyskuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla. Ensin Huuhkajat kohtasi Kazakstanin vieraissa torstaina ja otti hienon 0-1-työvoiton. Seuraavaksi vastaan tuli Tanska kotona sunnuntaina. Harmillisen taistelun jälkeen Tanska voitti viime hetken maalilla 0-1.
Tilanne on kutkuttava, sillä Suomi on lohkossa edelleen kelpotilanteessa. Huuhkajat on edelleen potentiaalinen joukkue sijoittumaan top-2:een, mutta päävastus Slovenia kiristi tilannetta ottamalla voiton, kun Suomi hävisi ja siirtymällä samalla lohkon johtoon.
Seuraavan kerran pelit jatkuvat lokakuun puolessavälissä, jolloin vastaan tulee Slovenia vieraissa ja Kazakstan kotona. Näistä erityisesti Slovenia-ottelu on äärimmäisen tärkeä. Viimeiset kierrokset pelataan marraskuussa.
Karsintoihin osallistuu 53 maajoukkuetta, jotka pelaavat kymmenessä lohkossa. Karsintalohkot arvottiin lokakuussa 2022, ja Suomen kanssa samassa H-lohkossa pelaavat
Kazakstan,
Pohjois-Irlanti,
San Marino,
Slovenia ja
Tanska. Suomella on erinomaiset mahdollisuudet edetä kisoihin, mutta varmaa se ei missään nimessä ole.
Karsinnoissa pelataan kaksinkertaiset lohkot, eli kukin joukkue kohtaa toisensa kerran kotona ja kerran vieraissa. Sen jälkeen kunkin lohkon kaksi parasta etenevät suoraan EM-kisoihin. Jatkokarsintoihin etenevät
Kansojen liigan A-, B- ja C-liigojen voittajat, elleivät ne ole jo varmistaneet karsinnoissa jatkopaikkaa. Jos ovat, seuraavaksi Nations Leaguessa sijoittunut maa nappaa paikan jatkokarsinnoissa.
Jalkapallon EM-kisat 2024 pelataan Saksassa
Seuraavat jalkapallon miesten Euroopan-mestaruuskilpailut pelataan
14. kesäkuuta - 14. heinäkuuta 2024. Kisoissa pelaa 24 joukkuetta, joista 20 selviää karsinnoissa vuoden 2023 aikana ja kolme jatkokarsinnoissa keväällä 2024. Isäntämaa Saksa on varmistanut automaattisesti kisapaikkansa.
Kisat pelataan Saksassa kymmenellä stadionilla. Perinteinen jalkapallomaa nappasi UEFA Euro 2024 -kilpailut itselleen ennen Turkkia äänin 12-4. Myös Suomi, Norja, Ruotsi ja Tanska olivat mukana valintaprosessissa yhteisellä hakemuksella, mutta Pohjoismaiden yhteiset EM-kisat jäivät vielä toistaiseksi haaveeksi.
🔗 Jalkapallon EM 2024: Voittajakertoimet
🔗 UEFA EURO 2024 viralliset kotisivut (UEFA.com)
Suomi EM-karsinnoissa
Aika
Ottelu
Tulos
To 23.3.2023 kello 21.45
Tanska - Suomi
3-1
Su 26.3.2023 kello 21.45
Pohjois-Irlanti - Suomi
0-1
Pe 16.6.2023 kello 19.00
Suomi - Slovenia
2-0
Ma 19.6.2023 kello 19.00
Suomi - San Marino
6-0
To 7.9.2023 kello 17.00
Kazakstan - Suomi
0-1
Su 10.9.2023 kello 19.00
Suomi - Tanska
0-1
La 14.10.2023 kello 19.00
Slovenia - Suomi
Su 17.10.2023 kello 19.00
Suomi - Kazakstan
Pe 17.11.2023 kello 19.00
Suomi - Pohjois-Irlanti
Ma 20.11.2023 kello 21.45
San Marino - Suomi
Jalkapallon EM 2024: Vedonlyönti
UEFA Euro on massiivinen vedonlyöntitapahtuma koko Euroopan futis- ja urheiluniilojen keskuudessa. EM-jalkapallo nostaa tunnelman kattoon myös Vedonlyonti.comin toimituksessa, joka nostaa parhaat kohteet jokaiselta kisapäivältä jo karsinnoista alkaen. Erityishuomio annetaan totta kai Suomen Huuhkajien otteille, mutta muutkin hyvät tai muuten vain peli-idean arvoiset matsit huomioidaan vihjeiden ja tarjousten muodossa.
EM-jalkapallo 2024: Vihjeet
Jalkapallon EM-kisat on vedonlyöntimielessä yksi vuoden 2024 suurimmista tapahtumista. Sivustomme julkaisee koko turnauksen ajan
pitkävetovihjeet kaikkiin mielenkiintoisimpiin otteluihin. Löydät veikkausvihjeet tapahtumaan suoraan alta.
Jalkapallon EM 2024: Kertoimet
EM-jalkapallon vedonlyönnissä katseet kohdistuvat nyt karsintoihin, joissa pystyit ennen karsintojen alkamista veikata otteluiden lisäksi esimerkiksi lohkovoittajia ja kisoihin selviytyviä maita.
Jos haluat jännitettävää pidemmäksi aikaa, voit jo nyt veikata myös pääturnauksen voittajaa. Ensimmäiset
vedonlyöntisivustot tarjosivat voittajakertoimet kisoihin jo todella hyvissä ajoin kesällä 2022, joten jo peräti kaksi vuotta ennen kisoja pystyit veikkamaan tulevaa Euroopan-mestaria. Nyt on kovan luokan tietäjän tai ennustajan aika muuttaa veikkauksensa rahaksi.
Jalkapallon EM 2024: Tarjoukset & bonukset
Suurtapahtuma ei jätä myöskään tarjoushaukkoja kylmäksi. Vedonlyöntisivustot tarjoavat useita kampanjoita, bonuksia ja tarjouksia kisoihin. Kannattaa muistaa myös tavalliset
vedonlyöntibonukset, joita voi toki käyttää myös EM-otteluiden veikkaamiseen.
VL:n sivuilta löydät ajankohtaisimmat tarjoukset kisojen lähestyessä.
EM-jalkapallo 2020: Jalkapallon EM 2021
Edelliset jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut oli tarkoitus järjestää vuonna 2020, mutta koronan takia ne siirtyivät vuodella eteenpäin. Englannissa järjestetyt kisat voitti lopulta
Italia. Saapasmaa kukisti Englannin dramaattisesti rankkareilla Wembleyllä käydyn loppuottelun jälkeen. Italian sankariksi nousi maalivahti
Gianluigi Donnarumma, joka torjui englantilaisten kolme viimeistä yritystä. UEFAn tekniset tarkkailijat valitsivat hänet myöhemmin myös kisojen parhaaksi pelaajaksi.
Muut välieräjoukkueet olivat Espanja ja Tanska. Turnauksen maalikuningas oli
Cristiano Ronaldo viidellä maalilla ja yhdellä syötöllä. Viisi maalia keräsi tililleen myös Tshekin
Patrik Schick.
Huuhkajille jalkapallon EM-kisat 2021 oli kauan odotettu ensimmäinen kosketus arvokisoihin. Heti ensimmäisessä ottelussaan Suomi voitti Tanskan sensaatiomaisesti 0-1, mutta ottelua väritti rajusti
Christian Eriksenin sydämenpysähdys. Venäjälle ja Belgialle Suomi hävisi, mutta ei ollut täysin jyrän alla. Tuloksena oli lohkon kolmossija ja huonomman maalieron takia kotimatka.
Miesten jalkapallon EM-kisat 2024: Otteluohjelma & tulokset
UEFA Euro 2024 -lopputurnaus pelataan 14.6.-14.7.2024. Kisojen ohjelma ei luonnollisesti ole vielä selvillä, kuten eivät myöskään kisoissa pelaavat joukkueet.
Karsintoja pelataan maaliskuusta marraskuuhun 2023 sekä jatkokarsinnat vielä keväällä 2024. Alta näet EM-karsintojen otteluohjelman kokonaisuudessaan sekä jokaisen kierroksen jälkeen päivittyvät tulokset. Suomen ottelut on tummennettu.
Karsinnat
Maaliskuu
To 23.3.
17.00: Kazakstan - Slovenia 1-2
21.45: Bosnia-Hertsegovina - Islanti 3-0
21.45: Italia - Englanti 1-2
21.45: Pohjois-Makedonia - Malta 2-1
21.45: Portugali - Liechtenstein 4-0
21.45: San Marino - Pohjois-Irlanti 0-2
21.45: Slovakia - Luxemburg 0-0
21.45: Tanska - Suomi 3-1
Pe 24.3.
19.00: Bulgaria - Montenegro 0-1
21.4: Gibraltar - Kreikka 0-3
21.45: Itävalta - Azerbaidzan 4-1
21.45: Moldova - Färsaaret 1-1
21.45: Ranska - Hollanti 4-0
21.45: Ruotsi - Belgia 0-3
21.45: Serbia - Liettua 2-0
21.45: Tshekki - Puola 3-1
La 25.3.
16.00: Skotlanti - Kypros 3-0
19.00: Armenia - Turkki 1-2
19.00: Israel - Kosovo 1-1
19.00: Valko-Venäjä - Sveitsi 0-5
21.45: Andorra - Romania 0-2
21.45: Espanja - Norja 3-0
21.45: Kroatia - Wales 1-1
Su 26.3.
16.00: Kazakstan - Tanska 3-2
19.00: Englanti - Ukraina 2-0
19.00: Liechtenstein - Islanti 0-7
19.00: Slovenia - San Marino 2-0
21.45: Luxemburg - Portugali 0-6
21.45: Malta - Italia 0-2
21.45: Pohjois-Irlanti - Suomi 0-1
21.45: Slovakia - Bosnia-Hertsegovina 2-0
Ma 27.3.
21.45: Hollanti - Gibraltar 3-0
21.45: Irlanti - Ranska 0-1
21.45: Itävalta - Viro 2-1
21.45: Moldova - Tshekki 0-0
21.45: Montenegro - Serbia 0-2
21.45: Puola - Albania 1-0
21.45: Ruotsi - Azerbaidzan 5-0
21.45: Unkari - Bulgaria 3-0
Ti 28.3.
19.00: Georgia - Norja 1-1
21.45: Kosova - Andorra 1-1
21.45: Romania - Valko-Venäjä 2-1
21.45: Skotlanti - Espanja 2-0
21.45: Sveitsi - Israel 3-0
21.45: Turkki - Kroatia 0-2
21.45: Wales - Latvia 1-0
Kesäkuu
Pe 16.6.
19.00: Suomi - Slovenia 2-0
21.45: Andorra - Sveitsi 1-2
21.45: Gibraltar - Ranska 0-3
21.45: Kosovo - Romania 0-0
21.45: Kreikka - Irlanti 2-1
21.45: Latvia - Turkki 2-3
21.45: Malta - Englanti 0-4
21.45: Pohjois-Makedonia - Ukraina 2-3
21.45: San Marino - Kazakstan 0-3
21.45: Tanska - Pohjois-Irlanti 1-0
21.45: Valko-Venäjä - Israel 1-2
21.45: Wales - Armenia 2-4
La 17.6.
16.00: Liettua - Bulgaria 1-1
16.00: Luxemburg - Liechtenstein 2-0
19.00: Azerbaidzan - Viro 1-1
19.00: Montenegro - Unkari 0-0
19.00: Norja - Skotlanti 1-2
21.45: Albania - Moldova 2-0
21.45: Belgia - Itävalta 1-1
21.45: Färsaaret - Tshekki 0-3
21.45: Islanti - Slovakia 1-2
21.45: Kypros - Georgia 1-2
21.45: Portugali - Bosnia-Hertsegovina 3-0
Ma 19.6.
19.00: Armenia - Latvia 2-1
19.00: Suomi - San Marino 6-0
21.45: Englanti - Pohjois-Makedonia 7-0
21.45: Irlanti - Gibraltar 3-0
21.45: Israel - Andorra 2-1
21.45: Pohjois-Irlanti - Kazakstan 0-1
21.45: Ranska - Kreikka 1-0
21.45: Slovenia - Tanska 1-1
21.45: Sveitsi - Romania 2-2
21.45: Turkki - Wales 2-0
21.45: Ukraina - Malta 1-0
21.45: Valko-Venäjä - Kosovo 2-1
Ti 20.6.
21.45: Bosnia-Hertsegovina - Luxemburg
21.45: Bulgaria - Serbia
21.45: Färsaaret - Albania
21.45: Islanti - Portugali
21.45: Itävalta - Ruotsi
21.45: Liechtenstein - Slovakia
21.45: Moldova - Puola
21.45: Norja - Kypros
21.45: Skotlanti - Georgia
21.45: Unkari - Liettua
21.45: Viro - Belgia
Syyskuu
To 7.9.
17.00: Kazakstan - Suomi
19.00: Liettua - Montenegro
21.45: Hollanti - Kreikka
21.45: Puola - Färsaaret
21.45: Ranska - Irlanti
21.45: Serbia - Unkari
21.45: Slovenia - Pohjois-Irlanti
21.45: Tanska - San Marino
21.45: Tshekki - Albania
Pe 8.9.
19.00: Georgia - Espanja
21.45: Bosnia-Hertsegovina - Liechtenstein
21.45: Kroatia - Latvia
21.45: Kypros - Skotlanti
21.45: Luxemburg - Islanti
21.45: Slovakia - Portugali
21.45: Turkki - Armenia
La 9.9.
16.00: Azerbaidzan - Belgia
19.00: Andorra - Valko-Venäjä
19.00: Ukraina - Englanti
19.00: Viro - Ruotsi
21.45: Kosovo - Sveitsi
21.45: Pohjois-Makedonia - Italia
21.45: Romania - Israel
Su 10.9.
16.00: Kazakstan - Pohjois-Irlanti
19.00: Färsaaret - Moldova
19.00: Montenegro - Bulgaria
19.00: Suomi - Tanska
21.45: Albania - Puola
21.45: Irlanti - Hollanti
21.45: Kreikka - Gibraltar
21.45: Liettua - Serbia
21.45: San Marino - Slovenia
Ma 11.9.
19.00: Armenia - Kroatia
21.45: Islanti - Bosnia-Hertsegovina
21.45: Latvia - Wales
21.45: Portugali - Luxemburg
21.45: Slovakia - Liechtenstein
Ti 12.9.
21.45: Belgia - Viro
21.45: Espanja - Kypros
21.45: Israel - Valko-Venäjä
21.45: Italia - Ukraina
21.45: Malta - Pohjois-Makedonia
21.45: Norja - Georgia
21.45: Romania - Kosovo
21.45: Ruotsi - Itävalta
21.45: Sveitsi - Andorra
Lokakuu
To 12.10.
19.00: Latvia - Armenia
21.45: Albania - Tshekki
21.45: Andorra - Kosovo
21.45: Espanja - Skotlanti
21.45: Färsaaret - Puola
21.45: Israel - Sveitsi
21.45: Kroatia - Turkki
21.45: Kypros - Norja
21.45: Valko-Venäjä - Romania
Pe 13.10.
19.00: Viro - Azerbaidzan
21.45: Hollanti - Ranska
21.45: Irlanti - Kreikka
21.45: Islanti - Luxemburg
21.45: Itävalta - Belgia
21.45: Liechtenstein - Bosnia-Hertsegovina
21.45: Portugali - Slovakia
La 14.10.
16.00: Pohjois-Irlanti - San Marino
16.00: Ukraina - Pohjois-Makedonia
19.00: Bulgaria - Liettua
19.00: Slovenia - Suomi
21.45: Italia - Malta
21.45: Tanska - Kazakstan
21.45: Unkari - Serbia
Su 15.10.
16.00: Georgia - Kypros
19.00: Sveitsi - Valko-Venäjä
19.00: Tshekki - Färsaaret
21.45: Kosovo - Israel
21.45: Norja - Espanja
21.45: Puola - Moldova
21.45: Romania - Andorra
21.45: Turkki - Latvia
21.45: Wales - Kroatia
Ma 16.10.
19.00: Azerbaidzan - Itävalta
21.45: Belgia - Ruotsi
21.45: Bosnia-Hertsegovina - Portugali
21.45: Gibraltar - Irlanti
21.45: Islanti - Liechtenstein
21.45: Kreikka - Hollanti
21.45: Luxemburg - Slovakia
Ti 17.10.
19.00: Suomi - Kazakstan
21.45: Englanti - Italia
21.45: Liettua - Unkari
21.45: Malta - Ukraina
21.45: Pohjois-Irlanti - Slovenia
21.45: San Marino - Tanska
21.45: Serbia - Montenegro
Marraskuu
To 16.11.
19.00: Azerbaidzan - Ruotsi
19.00: Georgia - Skotlanti
19.00: Viro - Itävalta
21.45: Bulgaria - Unkari
21.45: Kypros - Espanja
21.45: Liechtenstein - Portugali
21.45: Luxemburg - Bosnia-Hertsegovina
21.45: Montenegro - Liettua
21.45: Slovakia - Islanti
Pe 17.11.
17.00: Kazakstan - San Marino
19.00: Suomi - Pohjois-Irlanti
21.45: Englanti - Malta
21.45: Italia - Pohjois-Makedonia
21.45: Moldova - Albania
21.45: Puola - Tshekki
21.45: Tanska - Slovenia
La 18.11.
16.00: Armenia - Wales
18.00: Latvia - Kroatia
18.00: Valko-Venäjä - Andorra
21.45: Hollanti - Irlanti
21.45: Israel - Romania
21.45: Ranska - Gibraltar
21.45: Sveitsi - Kosovo
Su 19.11.
16.00: Serbia - Bulgaria
16.00: Unkari - Montenegro
19.00: Belgia - Azerbaidzan
19.00: Ruotsi - Viro
21.45: Bosnia-Hertsegovina - Slovakia
21.45: Espanja - Georgia
21.45: Liechtenstein - Luxemburg
21.45: Portugali - Islanti
21.45: Skotlanti - Norja
Ma 20.11.
21.45: Albania - Färsaaret
21.45: Pohjois-Irlanti - Tanska
21.45: Pohjois-Makedonia - Englanti
21.45: San Marino - Suomi
21.45: Slovenia - Kazakstan
21.45: Tshekki - Moldova
21.45: Ukraina - Italia
21.45: Andorra - Israel
21.45: Gibraltar - Hollanti
21.45: Kosovo - Valko-Venäjä
21.45: Kreikka - Ranska
21.45: Kroatia - Armenia
21.45: Romania - Sveitsi
21.45: Wales - Turkki
EM-jalkapallo 2024: Liput
Otteluliput jalkapallon EM-lopputurnaukseen eivät ole vielä saatavilla.
Tällä hetkellä voit ostaa lippuja Suomen Huuhkajien karsintaotteluihin. Myynnissä on myös
EM-karsinta kausikortti, jonka avulla voit varmistaa paikkasi karsintojen kaikissa kotiotteluissa sekä saada säästöä yksittäin ostettuihin ottelulippuihin nähden. Lisäksi parannat mahdollisuuksiasi saada hankittua lippuja Suomen otteluihin 2024, mikäli Huuhkajat kisoihin selviää.
Todennäköisesti lopputurnauksen lipunmyynti tullaan suorittamaan jälleen arvontasysteemillä. Viimeksi liput menivät Suomessa ymmärrettävästi kuumille kiville, kun maajoukkueemme varmisti ensimmäisen paikkansa jalkapallon arvokisoissa.
Jalkapallon EM 2024: Televisiointi & live stream
Yle näyttää jalkapallon EM-kisat 2024 jälleen kokonaisuudessaan TV-kanavillaan sekä
Yle Areenassa. Lisäksi Yleltä näet myös kaikki Suomen karsintaottelut ilmaisina lähetyksinä.
Muiden kuin Suomen karsintaottelujen näkemiseen tarvitset kanavapaketin, joka on vuosina 2022-28
C More Sport. Paketin hinta on 29,95 € kuukaudessa.
Jalkapallon EM-kisat - Mestarit
Jalkapallon EM-kisoja on pelattu vuodesta 1960 saakka. Eniten mestaruuksia on kerännyt Saksa ja Espanja, jotka molemmat ovat voittaneet mestaruuden kolmesti. Eniten mitaleja on Saksalla 8 mitalilla. Tähän on luettu entisen Saksan liittotasavalla, eli Länsi-Saksan voittamat mitalit vuosina 1972, 1980 sekä 1988.
Vuosi | Mestari | Isäntämaa |
1960 | Neuvostoliitto | Ranska |
1964 | Espanja | Espanja |
1968 | Italia | Italia |
1972 | Saksan liittotasavalta | Belgia |
1976 | Tsekkoslovakia | Jugoslavia |
1980 | Saksan liittotasavalta | Italia |
1984 | Ranska | Ranska |
1988 | Alankomaat | Saksan liittotasavalta |
1992 | Tanska | Ruotsi |
1996 | Saksa | Englanti |
2000 | Ranska | Alankomaat/Belgia |
2004 | Kreikka | Portugali |
2008 | Espanja | Itävalta/Sveitsi |
2012 | Espanja | Puola/Ukraina |
2016 | Portugali | Ranska |
Usein kysytyt kysymykset / FAQ
+1. Missä ja milloin pelataan jalkapallon EM-kisat?
Jalkapallon EM-kisat järjestetään seuraavan kerran Saksassa 14.6.-14.7.2024.
+2. Pelaako Suomi jalkapallon EM-kisoissa?
Huuhkajat voi saada kisapaikan vuonna 2023 pelattavien EM-karsintojen kautta.
+3. Mistä näkee jalkapallon EM-kisat?
EM-kisojen televisiointioikeudet on Suomessa Ylellä, joka näyttää kaikki EM-pelit. Lisäksi Yle näyttää ilmaiseksi kaikki Suomen karsintaottelut.
+4.Miten lyödä vetoa EM-kisoista?
Vedonlyöntisivustot tarjoavat valtavan määrän kohteita arvoturnauksiin, kuten EM-kisoihin. Tarjolla on myös rahanarvoisia etuja ja bonuksia. Kannattaa valita useampiakin laadukkaita sivustoja ja hyödyntää edut ja parhaat kertoimet.