Jalkapallon naisten MM-kisat pelataan kesällä 2023!
Jalkapallon naisten maailmanmestaruuskilpailut pelataan seuraavan kerran
20. heinäkuuta - 20. elokuuta 2023. Kisat järjestetään Uudessa-Seelannissa ja Australiassa. Ensimmäistä kertaa kaksi maata jakaa kisaemännyyden.
Kaikkiaan kyseessä ovat yhdeksännet naisten MM-kisat. Eniten mestaruuksia on Yhdysvalloilla, jolla niitä on neljä. USA on ollut myös mitaleilla jokaisissa kisoissa.
Suomen naisten jalkapallomaajoukkue Helmarit ei pelaa maailmanmestaruudesta kesällä.
🔗 FIFA Women's World Cup viralliset kotisivut
🔗 Naisten MM 2023: Voittajakertoimet
Jalkapallon naisten MM-kisat 2023: Karsinnat
Naisten MM-karsintoja pelattiin syyskuusta 2021 aina helmikuuhun 2023, jolloin selvisivät kolme viimeistä kisajoukkuetta. Mukana karsinnoissa oli 172 FIFAn jäsenmaata, sen sijaan järjestäjamaiden Australia ja Uusi-Seelanti ei tarvinnut osallistua.
Suomessa huomio kiinnittyi erityisesti Euroopan karsintoihin, joissa oli mukana 51 joukkuetta yhdeksässä lohkossa. Suomen Helmarit sijoittuivat A-lohkonsa kolmanneksi eikä edennyt jatkoon.
Naisten jalkapallon EM-kisat 2022: Vedonlyönti
Naisten jalkapallo nostaa koko ajan suosiotaan, mutta vielä vuonna 2022 katsojamäärät eivät ole läheskään samalla tasolla kuin miesten jalkapallossa. Veikkaajan kannalta tämä voidaan nähdä myös etuna, koska kertoimenlaskijat eivät ole yhtä hyvin perillä naisjalkapallon voimasuhteista, eivätkä pelivaihdot ole niin suuria, jolloin pelikäyttäytyminen vaikuttaa kertoimiin vähemmän. Kannattaa siis katsoa naisten otteluita ja pitää silmät auki hyvien pelikohteiden varalta!
Jalkapallon naisten MM-kisat 2023: Vihjeet
VB pitää sinut kartalla koko kisojen ajan parhaista pelikohteista. Huomio kiinnittyy isojen maiden välisiin kiinnostavimpiin kamppailuihin, mutta totta kai peleihin nostetaan kaikki ideaa tarjoavat kohteet. Kurkkaa uusimmat naisten jalkapallon MM 2023 -vihjeet alta tai katso kaikki
veikkausvihjeet muistakin lajeista ja kisoista!
Jalkapallon naisten MM-kisat 2023: Kertoimet
Kuten kaikki arvokisat, myös naisten MM mahdollistaa otteluiden veikkaamisen ohella erilaiset voittajavedot, kuten koko kilpailun voittaja, maalikuningatar ja lohkovoittajat. Tässä vaiheessa kertoimet löytyy parilta eri bookerilta, joista
Mr Green ja
William Hill olivat ensimmäiset.
Jalkapallon naisten MM-kisat 2023: Tarjoukset & bonukset
Naisten MM-kisoihin tuskin tulee omia räätälöityjä tarjouksiaan, mutta yleiset
vedonlyöntibonukset kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Niiden avulla voi saada ilmaista pelirahaa, ilmaisvetoja ja paljon muuta!
Jalkapallon naisten MM-kisat 2023: Joukkueet, lohkot & sarjataulukot
Kisoissa pelaa 2023 ensi kertaa
32 joukkuetta, jotka on jaettu kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Aiemmin joukkueita on ollut mukana 24.
Päivitämme alle myös sarjataulukkoa jokaisen kisapäivän jälkeen turnauksen ollessa käynnissä.
Jalkapallon naisten MM-kisat 2023: Stadionit
Turnaus pelataan kymmenellä stadionilla, joista kuusi on Australiassa. Selvästi suurin pelipaikka on Stadium Australia eli ANZ Stadium, joka vetää lehtereilleen peräti 83 500 katsojaa.
Lohkot A, C, E ja G pelaavat Uudessa-Seelannissa, loput lohkot B, D, F ja H Australiassa. Kaikkia pudotuspelejä pelataan molemmissa maissa, paitsi finaali itseoikeutetusti isoimmalla areenalla Sydneyssä!
Maa
Kaupunki
Stadion
Kapasiteetti
Australia
Sydney
Stadium Australia
83 500
Australia
Sydney
Sydney Football Stadium
42 500
Australia
Brisbane
Brisbane Football Stadium
52 500
Australia
Melbourne
Melbourne Rectangular Stadium
30 050
Australia
Perth
Perth Rectangular Stadium
22 500
Australia
Adelaide
Hindmarsh Stadium
16 500
Uusi-Seelanti
Auckland
Eden Park
50 000
Uusi-Seelanti
Wellington
Wellington Regional Stadium
34 500
Uusi-Seelanti
Dunedin
Forsyth Barr Stadium
30 748
Uusi-Seelanti
Hamilton
Waikato Stadium
25 800
Jalkapallon naisten MM-kisat 2023: Televisiointi & live stream
Yleisradio jatkaa puikoissa naisten MM-kisoissa myös vuonna 2023! Yle lähettää kaikki matsit suorana televisiossa ja Areena-palvelussa.
Vuoden 2019 jalkapallon MM-kisat nousivat lähetyshetkellään Ylen katsotuimmiksi ohjelmiksi. Loppuottelu USA - Hollanti keräsi parhaimmillaan lähes 700 000 katsojaa TV:n ääreen nostaen finaalin Suomen neljänneksi katsotuimmaksi ohjelmaksi sillä viikolla. Ylen kisalähetykset palkittiin Kultaisella Venlalla.
Jalkapallon naisten MM-kisat 2023: Otteluohjelma & tulokset
Naisten World Cup 2023 potkaistaan käyntiin
torstaina 20. heinäkuuta ottelulla Uusi-Seelanti - Norja. Kisat huipentuvat finaaliin
sunnuntaina 20. elokuuta.
Alta näet alkulohkojen otteluohjelman siltä osin, kun se on tiedossa. Päivitämme ohjelmaan myös otteluiden tulokset kisojen ollessa käynnissä.
Alkulohkot
To 20.7.
10.00: Uusi-Seelanti - Norja
13.00: Australia - Irlanti
Pe 21.7.
5.30: Nigeria - Kanada
8.00: Filippiinit - Sveitsi
10.30: Espanja - Costa Rica
La 22.7.
4.00: USA - Vietnam
10.00: Sambia - Japani
15.00: Tanska - Kiina
Su 23.7.
8.00: Ruotsi - Etelä-Afrikka
13.00: Ranska - Jamaika
Ma 24.7.
9.00: Italia - Argentiina
11.30: Saksa - Marokko
Ti 25.7.
5.00: Kolumbia - Etelä-Korea
8.30: Uusi-Seelanti - Filippiinit
11.00: Sveitsi - Norja
Ke 26.7.
8.00: Japani - Costa Rica
10.30: Espanja - Sambia
15.00: Kanada - Irlanti
To 27.7.
4.00: USA - Hollanti
13.00: Australia - Nigeria
Pe 28.7.
3.00: Argentiina - Etelä-Afrikka
11.30: Englanti - Tanska
La 29.7.
10.30: Ruotsi - Italia
13.00: Ranska - Brasilia
Su 30.7.
7.30: Etelä-Korea - Marokko
10.00: Norja - Filippiinit
10.00: Sveitsi - Uusi-Seelanti
12.30: Saksa - Kolumbia
Ma 31.7.
10.00: Costa Rica - Sambia
10.00: Japani - Espanja
13.00: Irlanti - Nigeria
13.00: Kanada - Australia
Ti 1.8.
10.00: Vietnam - Hollanti
14.00: Kiina - Englanti
Ke 2.8.
10.00: Argentiina - Ruotsi
10.00: Etelä-Afrikka - Italia
13.00: Jamaika - Brasilia
To 3.8.
13.00: Etelä-Korea - Saksa
13.00: Marokko - Kolumbia
Pudotuspelit
Päivitämme tähän pudotuspelien parit ja ottelut sitä mukaa, kun ne selviävät alkusarjan tulosten perusteella.
Jalkapallon EM-kisat: Historiaa
Naisten jalkapallon EM-kisoja on pelattu vuodesta 1984 saakka. EM-kisat on pidetty tähän mennessä kaksitoista kertaa ja mestaruuden on napannut peräti kahdeksan kertaa jalkapallon suurmaa Saksa. Saksa on eurooppalaisen naisfutiksen menestyneinen maa siitäkin huolimatta, ettei maa ollut mukana kaksien ensimmäisten EM-kisojen lopputurnauksessa.
Naisten jalkapallon EM-kisojen peliformaatti on muuttunut paljon vuosien varrella, sillä peräti kuudet ensimmäiset kisat pelattiin neljän joukkueen lopputurnauksina ennen kuin vuonna 1997 kisoihin pääsi mukaan kahdeksan joukkuetta. Suomen vuoden 2009 EM-kisoissa osallistujamäärä nousi kahteentoista joukkueeseen ja vuodesta 2017 alkaen kisat on pidetty 16 joukkueen EM-kilpailuna.
Suomen Helmarit on pelannut kolmissa kisoissa, joista paras sijoitus tuli vuonna 2005, kun Suomi eteni välieriin.
Vuosi
Mestari
Järjestäjämaa
Suomen sijoitus
1984
Ruotsi
Useita
Ei mukana
1987
Norja
Norja
Ei mukana
1989
Saksa
Saksa
Ei mukana
1991
Saksa
Tanska
Ei mukana
1993
Norja
Italia
Ei mukana
1995
Saksa
Useita
Ei mukana
1997
Saksa
Ruotsi & Norja
Ei mukana
2001
Saksa
Saksa
Ei mukana
2005
Saksa
Englanti
4./8.
2009
Saksa
Suomi
6./12.
2013
Saksa
Ruotsi
10./12.
2017
Hollanti
Hollanti
Ei mukana
Tulevat naisten jalkapallon arvokisat
Naisten seuraavat jalkapalloarvokisat pelataan jo ensi vuonna, kun MM-kisat järjestetään Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Alustavien tietojen mukaan turnaus pelataan heinäkuussa. Vuoden 2025 naisten jalkapallon EM-kisojen emäntämaata ei ole vielä valittu, mutta suomalaisittain on mielenkiintoista, että Suomi on yhdessä Ruotsin, Norjan ja Tanskan kanssa hakemassa kisaemännyyttä!
Sama pohjoismaalainen koalitio on päättänyt hakea myös naisten vuoden 2027 jalkapallon MM-kisoja. Tämä hakuprosessi on kuitenkin toistaiseksi jäädytetty Pohjoismaiden odottaessa tarkempia tietoja MM-kisojen vaatimuksista.
Usein kysytyt kysymykset / FAQ
+1. Milloin pelataan jalkapallon naisten EM-kisat?
Naisten EURO 2022 pelataan 6.-31. heinäkuuta 2022. Alunperin kisat oli tarkoitus pelata kesällä 2021, mutta koronapandemian vuoksi kisoja siirrettiin vuodella eteenpäin.
+2. Missä naisten jalkapallon EM-kisat pelataan 2022?
Kisat pelataan Englannissa kymmenellä eri stadionilla. Välierät ja loppuottelu pelataan Lontoon Wembleyllä.
+3. Missä lohkossa Suomi pelaa?
Suomi pelaa naisten EM-kisojen B-lohkossa. Helmareiden kanssa samassa lohkossa pelaavat Espanja, Saksa ja Tanska.
+4. Mistä näkee jalkapallon EM-kisat?
EM-kisojen televisiointioikeudet on Suomessa Yleisradiolla. Vuoden 2022 EM-kisojen kaikki matsit näkyvät suorina lähetyksinä Ylen kanavilla ja suoratoistopalvelu Areenassa. Otteluita on mahdollista katsoa myös jälkilähetyksinä.
+5.Miten lyödä vetoa EM-kisoista?
Kaikki vedonlyöntisivustot tarjoavat valtavan määrän kohteita arvoturnauksiin, kuten EM-kisoihin. Tarjolla on myös rahanarvoisia etuja ja bonuksia. Kannattaa siis valita useampiakin laadukkaita sivustoja ja hyödyntää kaikki edut ja parhaat kertoimet.