Valioliigassa 12.kierroksella kohtaavat
Bournemouth ja
Newcastle toisensa Vitality Stadiumilla lauantaina kello 19:30.
Bournemouth joutui Cityn jyräämäksi
Andoni Iraolan luotsaama Bournemouth on tällä hetkellä Valioliigassa 11 pelin jälkeen 16.ntena eli kolmanneksi viimeisenä putoamisviivan alapuolella kerättyään vain kuusi pistettä saldolla 1-3-7 maalisuhteella 9-27. Se on tasapisteissä yhden sijan ylempänä olevan Lutonin (6) kanssa sekä kaksi pinnaa edellä hännänhuippujen Burnleyn (4) ja Sheffield Unitedin (4) kanssa. Lutonin yläpuolella seuraavina tulevat joukkueista Everton (11) on jo viisi pinnaa karussa.
Bournemouth sai edellisellä kierroksella kylmää kyytiä Manchester Cityn vieraana Etihad Stadiumilla 1-6 viikko sitten katkaistuaan juuri kierrosta aiemmin neljän pelin tappioputkensa liigapelien osalta otettuaan kauden ensimmäisen voittonsa Valioliigassa Burnleyn (2-1) kustannuksella.
Puolen tunnin kohdalla Cityn ja pelin kuparisen rikkonut
Jeremy Doku vei boksin reunalta
Rodrin syötöstä isännät 1-0 johtoon. Doku nousi pelissä Cityn tehohirmuksi syötettyään lisäksi peräti neljä osumaa. Tauolla isännät johtivat peliä kolmella maalilla
Bernardo Silvan ja
Manuel Akanjin lisättyä vielä kotijohtoa Dokun syötettyä molemmat osumat.
Toiselle jaksolle ei enää
Erling Haaland kirmannut kentälle kolhun avausjaksolla saatuaan ja norskin tilalle köpötteli
Phil Foden, joka iski parikymmentä minuuttia myöhemmin isäntien neljännen maalin Dokun esityöstä. Vartti ennen loppua pari minuutttia aiemmin vaihdosta kentälle kirmannut
Luis Sinisterra rikkoi vieraiden kuparisen
Maximillian Aaronsin esityöstä. Citystä loppunumeroita kaunistelivat vielä Silva sekä
Nathan Ake. Maaliodottama (xG) kirjattiin Cityn eduksi 1,74-0,62.
Isänniltä ovat telakalla brassivahti
Neto (nilkkavamma) sekä irkkuvahti
Darren Randolph (sairaus), puolustajista
Tyler Adams (reisivamma),
Ryan Fredericks (pohjevamma) sekä hyökkääjistä
Emiliano Marcondes (nilkkavamma). Koko tuo komppania on ollut jo pitkään sivussa.
Lewis Cook sentään palaa tositoimiin pelikieltonsa Cityä vastaan kärsittyään. Cook korvannee avauksessa City-pelissä puolestaan polvensa teloneen
Alex Scottin.
Cherriesin (4-2-3-1) mahdollinen avausrosteri: Radu; Aarons, Zabarnyi, Senesi, Kerkez; Cook, Rothwell; Christie, Semenyo, Sinisterra; Solanke.
Magpies aiheutti Gunnersille avaustappion Valioliigassa, eurokentillä tuli lunta tupaan
Eddie Howen luotsaama Newcastle on tällä hetkellä Valioliigassa kuudentena kerättyään 11 pelistä 20 pistettä saldolla 6-2-3 maalisuhteella 27-11. Edelläolevasta kärkiviisikosta Man City (27), Tottenham (26), Liverpool (24), Arsenal (24) ja Aston Villa (22) ovat kahdesta viiteen pisteen päässä.
Newcastle kaatoi edellisellä kierroksella Arsenalin 1-0 kotiluolassaan St. James’ Parkilla viime viikonloppuna aiheuttaen Gunnersille sen ensimmäisen liigatappion tällä kaudella. Harakoiden voittomaalista vastasi
Anthony Gordon, joka pääsi sivaltamaan pallon
Joelintonin syötöstä aivan maalinedustalta verkkoon ja VAR-tarkastelun jälkeen osuma lopulta hyväksyttiin 64.minuutilla. Maaliodottama (xG) kirjattiin isäntien eduksi 1,06-0,53.
Tiistaina Newcastle oli vuorostaan tositoimissa Dortmundin vieraana Signal Iduna Parkilla
Mestarien Liigan lohkovaiheen 4.kierroksella eikä tulisisia ollut luvassa Keltamustien otettua Harakoiden kustannuksella Bounce Backin Der Klassiker-nöyryytyksen jälkeen 2-0 lukemin.
Niclas Füllkrug täräytti isäntien voittomaalin
Marcel Sabitzerin tarjoilusta boksin sisällä lataamalla pallon maalin kattoon 26.minuutilla. Toisella jaksolla puolestaan
Julian Brandt iski
Karim Adeyemin syötöstä vastahyökkäyksestä pallon vieraiden verkkoon 79.minuutilla ja 2-0 lukemat olivat siinä! Maaliodottama (xG) Dortmundin hyväksi 1,31-0,44.
Harakoiden poissaololista on edelleen merkittävä. Silti se on onnistunut tekemään siihen nähden loistavaa tulosta. Uutena tuohon listaan lisätään hyökkääjä
Callum Wilson, joka joutui jättämään leikin kesken Dortmundia vastaan tauolla. Poissa ovat yhä puolustuksesta
Sven Botman (polvivamma),
Javier Manquillo (nivusvamma), keskikentältä
Harvey Barnes (nilkkavamma),
Elliott Anderson (selkävamma), hyökkääjistä
Alexander Isak (nivusvamma) ja pelikiellossa vedonlyöntisotkujen takia oleva
Sandro Tonali.
Uusina poissaolijoina puolustajista Dortmund-pelin joutui jättämään väliin
Dan Burn (selkävamma) ja
Matt Targett, jolta jäi toinen peli peräkkäin loukkaantumisen takia välistä sekä keskikentän
Jakob Murphy (olkapäävamma), joka jäi pois jo kolmatta kertaa neljästä viime pelistä.
Magpiesin (4-3-3) mahdollinen avausrosteri: Pope; Trippier, Lascelles, Schär, Hall; Longstaff, Willock, Joelinton; Livramento, Gordon, Almiron.
Magpiesille rutiinivoitto?
Todennäköisesti Newcastle tekee kamppailussa taas kerran avausosuman ja vetäytyy sen jälkeen puolustamaan johtoaan eikä Cherriesistä ole nykyiskussaan joukkueeksi, mikä nousisi siinä vaiheessa puhkomaan Magpiesin puolustusta riekaleiksi ja onnistumaan maalinteossa. Howen suojatit ovat sitäpaitsi sopeutumaan pelaamaan erittäin tehokkaasti valtavista poissaoloista huolimatta reservipitoisellakin miehistöllä ja osoittanut siltä löytyvän paitsi syvyyttä, niin ennenkaikkea sisua.