
Tylytyksen kotiyleisön edessä saanut Athletic torstaina tekemättömässä paikassa!
Tylysti San Mamésilla Athletic Bilbaon viime viikolla tyrmännyt Manchester United isännöi vuorostaan baskeja Old Traffordilla torstaina. Etumatka Unitedin hyväksi on kolme maalia, mutta Los Leonesin leirissä varmasti vielä uskotaan siihen, että ottelupari pystytään vielä herättämään henkiin. Eurooppa-liigan finaali on juuri San Mamésilla, joten kyllähän tästä vielä Ernesto Valverden ryhmälle on luvassa ekstramotivaatiota.
Rúben Amorimin käskyttämälle Unitedille Eurooppa-liigan voittaminen toisi varmuudella kaivattua balsamia haavoille. Mestarien liigaan ei ensi kaudeksi ole tietenkään Valioliigan kautta mitään asiaa, mutta Bilbaossa kuun lopussa pokaalijuhlat tarkoittaisivat myös ensi syksylle UCL-pelejä. On pakko sanoa, että kyllähän viime viikollakin jo kiistattomasti nähtiin, että United on Amorimin alaisuudessa menossa pelillisesti oikeaan suuntaan.
Isäntien terveystilanteessa ei juurikaan muutoksia ole viime viikkoon nähden. Sivussa jatkavat Matthijs de Ligt, Joshua Zirkzee, Tobias Collyer, Lisandro Martínez, Diogo Dalot sekä Ayden Heaven.
Athleticille viime viikko oli tietysti musertava, kun kukaan tuskin odotti että pari olisi jo lähestulkoon ohi kotiottelun jälkeen. Dani Vivianin ensimmäisen puoliajan punainen kortti tietysti vesitti baskien matsin pahemman kerran, mutta toisaalta myös viimeistely jätti toivomisen varaa. Nähdyistä tonteista Valverden miehistön olisi pitänyt kertaalleen pallo verkon perukoille toimittaa. Parannettavaa riittää siis torstaille tässäkin suhteessa.
Vieraiden kokoonpanotilanne vaikuttaa hyökkäyspään kannalta ongelmalliselta. Oihan Sancetia oli viime viikolla ikävä eikä mies ole nytkään pelikykyinen. Tähän lisätään vielä pelikieltoa kärsivän Vivianin sekä Nico Williamsin ja Iñaki Williamsin poissaolot niin soppa on valmis.
- Katso myös: Parhaat vedonlyöntisivut
Kuka tekisi Athleticin maalit?
ManUn suora voitto maistuu lapulle torstaille, mutta kannattaa panosten kanssa ottaa kuitenkin rauhassa. Ottelupari vaikuttaa jo ratkenneelta ja tästä kielii myös Athleticin reissurosteri – Los Leonesilla on vielä pelattavaa La Ligassa ja resursseja säästeltäneen liigapeleihin.