EHT Tourilla Karjala Cupin päätöskierroksella kohtaavat perinteisesti
Suomi ja
Ruotsi toisensa Nokia Arenassa sunnuntaina kello 17:00.
Leijoat jäi selvästi alakynteen tsekkejä vastaan
Jukka Jalosen luotsaama Leijonat ei ärjynyt enää Sveitsi-voiton jälkeen vaan kärsi toisessa pelissään odotetusti tappion vahvasti turnauksen kahdella voitolla aloittaneelle Tshekille 3-7 (1-3, 2-2, 0-2) Nokia Arenassa lauantaina. Tosin kaikkensa isäntäjoukkue toki antoi, mistä kertoo upea nousu kolmen maalin tappioasemasta toisessa erässä aina tasoihin asti. Tshekki löi kuitenkin isompaa vaihdetta silmään ja rokotti kylmästi henkilökohtaisella taidonnäytteillään yksilöiden virheistä sekä erikoistilanteista.
Maalinteon aloitti ensimmäisen erän neljännellä minuutilla hyökkäysalueella ylivoimapeliä pyörittäneiden tsekkien pelaajista Liberecin
Tomas Filippi, joka löysi oikealta laidalta kulman tuntumasta maalin edestä Trinecin
Daniel Vocenilekin ja laituri pääsi viemään tsekit 1-0 johtoon, kun Luleå-pakin
Oskari Laaksosen jäähyä jäi jäljelle 24 sekuntia. Syöttöpiste myös Färjestadin
David Tomasekille. Erän puolivälissä Leijonilta vietiin kiekko omalla sinisellä ja tsekit pääsivät hyökkäysalueelleen, missä Pardubicen
Lukas Sedlakin ja Jukurien
Ondrej Kovarcikin syötöistä Davosin
Matej Stransky pääsi lämäämään suoraan syötöstä kiekon reppuun ja tsekit 2-0 johtoon. Vozenilek vei illan toisella osumallaan tsekit 3-0 johtoon 13.minuutilla plenen pyörityksen päätteeksi päästyään nokikkain Leijonien maalinsuulla tulikasteensa saaneen HIFK-vahti
Roope Taposen kanssa päästyään maalaamaan riparista. Malmön
Jakub Galvas sekä Kärppien
Martin Jandus syöttöpisteille.
Leijonien kuparisen rikkoi Jukurien
Niko Huuhtanen, joka pääsi kaventamaan heti seuraavalla minuutilla 2vs1-vastahyökkäyksestä iskien debyyttimaalinsa maajoukkueessa Örebron
Hannes Björnisen syötöstä oikealta laidalta reiän Ilves-vahti
Jakub Malekin torjunnasta löydettyään. Kontraus lähti liikkeelle kahden tsekkipelaajan törmättyä hyökkäysalueensa kulmassa toisiinsa ja Leijonat pääsivät onnekkaasti käyttämään tilanteen hyväkseen.
Toisen erän alussa Lausannen
Antti Suomela pääsi vasemmalta laidalta 2vs2-hyökkäyksestä laukomaan ja kiekko painui varkain Malekin suojuksista sisään ja Leijonat kavensi 2-3:een. Suomelalle osuma oli jo turnauksen neljäs sentterin iskettyä hattutempun Sveitsin verkkoon. Lukon
Sebastian Repolle sekä Oskarshamnin
Ahti Oksaselle syöttöpisteet. Kun toista erää oli pelattu seitsemän minuuttia pääsi Lukon
Julius Mattilan kentällinen pienen pyörityksen päätteeksi tasoittamaan pelin 3-3:een. Ässien
Eemil Erholtz ampui tasoituksen oikean p-pisteen kaarelta suoraan HIFK:n
Juha Jääskän päätyrajan takaa lähteneestä syötöstä. Mattilalle myös syöttöpiste.
Tshekki siirtyi ylivoimalla 4-3 johtoon 37.minuutilla, kun Filippin oikealta lähtenyt poikittaissyöttö puhkaisee Leijonien alivoimaneliön ja löytää Tomasekin, joka pääsi pyssyttämään kiekon onetimerilla oikeaan ylämummoon poikittaisliikkeeseen lähteneen Taposen selän taakse. Vozenilekille myös syöttöpiste. Tshekki iski välittömästi seuraavasta hyökkäyksestä lukemat jo 5-3:een Stranskyn maalattua illan toisen osumansa Taposen mailakäden puoleisesta ylänurkasta aivan maalin edestä tilaa löydettyään. Maalitilanne lähti Kovarcikin kiekonriiston jälkeen Langnau-pakin
Vili Saarijärven huolimattoman puolustuspelaamisen jälkeen ja Kovarcik jätti lätyn välittömästi taakseen Stranskylle ja osuma oli valmis.
Päätöserässä Tomasek iski vastahyökkäyksestä onnekkaasti illan toisen osumansa ja vei tsekit 6-3 johtoon erän 12.minuutilla sekä HV-71:n
Radan Lenc viimeisteli vielä tsekkien seitsemännen osuman Leijonien tyhjänä ammottavaan nuottaan isäntien hakiessa kavennusosumia ilman Taposta ekstrakenttäpelaajalla.
Jalonen oli pitänyt Sveitsi-voiton jälkeen kaksi ketjuaan täysin ennallaan, kun Suomela johti edelleen ykköstä Oksanen ja Repo laidoillaan sekä Ju. Mattila nelosta Jääskä ja Erholtz laidoillaan. HIFK:n
Kristian Vesalaisen ja JYPin
Jerry Turkulaisen sentteri oli kakkosnyrkissä vaihtunut Malmön sentteristä
Janne Kuokkasesta HV-71:n
Henrik Borgströmiin. Kolmosta jälleen johtanut Björninen oli puolestaan saanut laidoilleen lepopäivän saaneiden Tapparan
Anton Levtchin ja Ilveksen
Joona Ikosen sijaan leijona-keltanokat Kärppien
Ville Koivusen ja Huuhtasen. Pakkipareista oli Sveitsi-pelistä muuttumattomina säilyneet ykköspari Langnaun
Juuso Riikola - Saarijärvi sekä kolmospari Tapparan
Otto Leskinen - Laaksonen, kakkospariin JYPin
Sami Niku oli saanut HIFK:n
Petteri Lindbohmin tilalle Ilveksen
Niklas Frimanin sekä Tapparan
Veli-Matti Vittasmäen rinnalle nelospariin oli nostettu HV-71:n
Mikael Seppälän tilalle KalPan
Jesper Mattila. Tapparan
Christian Heljanko sai odotetusti lepopäivän ja Taponen sai tulikasteensa ja torjui 20/26 lättyä.
Tre kronor kaatoi käkikellomaan vahvan pelin alkupuoliskon ansiosta
Sam Hallamin luotsaama Tre kronor toipui hyvin avauskierroksella Tshekille (2-5) Växjössä torstaina kärsimästään avaustappiostaan, missä tsekit karkasivat silloin ensimmäisessä erässä neljä osumaa tehtyään karistaen isäntänsä kintereiltään kertaheitolla. Eilisessä pelissä Sveitsi joutui taipumaan Ruotsille lähes samalla kaavalla, millä tsekit haukkasivat Hallamin suojatteja.
Nyt Tre kronor karisti vuorostaan käkikellomaan kannoiltaan ensimmäisessä erässä iskemällä kaksi pukkarimaalia minuutin välein Luleån
Mario Kempen ylivoimaosuman ja Frölundan
Max Fribergin maalien turvin juuri ennen ensimmäistä erätaukoa sekä jakoivat tyrmäystippoja vielä toisen erän alussa ZSC Lionsin
Jesper Frödenin osumalla kolmen maalin päähän sveitsiläisistä livahdettuaan ennenkuin
Patrick Fischerin suojatit saivat peliinsä jotain järkeä erittäin vahvasti toista erää dominoituaan. Fischerin ensimmäinen resepti oli herätellä suojattinsa koomasta ja Davosin veskari
Sandro Aeschlimann sai tehdä Frödenin maalin jälkeen tilaa Biel-Biennen
Joren Van Pottelberghelle.
Sveitsi vei toisessa erässä vedot maalia kohti peräti 14-3, mutta silti se onnistui tekemään toisessa erässä ainoastaan yhden osuman Luganon kärkisentterin
Calvin Thürkaufin toimesta mikä kertoo osaltaan ruotsalaisten hyvästä puolustuspelaamisesta. Tre kronorin kurinalaisesta pelaamisesta kertoi myös se, ettei se ottanut yhtään jäähyä toisessa erässä sveitsiläisten dominoinnista huolimatta Hallamin saatua iskostettua suojateilleen pelin perusfilosofiaa ja tunnetusti voittoa ei jäähyboksista käsin oteta.
Päätöserässä Sveitsi nousi kahdesti maalin päähän ruotsalaisten sortuessa sitten väsyneenä kurittomuuteen mikä poiki jäähyjä, joista Sveitsi rankaisi kahdesti ZSC Lionsin
Sven Andrighetton ja Servetten
Tanner Richardin maaleilla, mutta Skellefteån
Oscar Lindbergin erän puolivälissä iskemä vapauttava neljäs osuma Tre kronorille riitti lopulta Hallamin suojateilta voittoon asti pelin päättyessä lukemiin 4-3 (2-0, 1-1, 1-2).
Hallam oli hiukan muokannut ketjujaan Tshekki-pelistä kärkisentterien Lindbergin ja Kempen saatua osittain eri laiturit rinnalleen. Kempen ketju oli luonut nahkansa, kun HV-71:n
Andre Petersson ja Färjestadin
Victor Ejdsell olivat vaihtuneet Färjestadin
Joakim Nygårdiin ja Frödeniin, joista Nygård pelasi Tshekki-pelissä kolmosta johtaneen Rasmussenin rinnalla ja Fröden puolestaan Lindbergin rinnalla. Nyt Davosin
Dennis Rasmussen oli saanut lepopäivän. Lindbergin rinnalle oli siirretty Ejdsell ja Rasmussenin rinnalta toinen laituri Växjön
Marcus Sylvegård, joka kiitti kahdella maalisyötöllä. Linköpingin
Christoffer Ehn oli puolestaan noussut mukaan uudeksi sentteriksi neloseen, mistä Johansson oli ylennetty kolmossentteriksi ja sai pitää ketjussaan Fribergin oikella laidalla, vasempaan sen sijaan tuli Tshekki-pelin huilannut Luleån
Oscar Eklind ja Röglen
Anton Bengtsson siirtyi puolestaan Ehnin viereen Tshekki-pelin välistä jättäneen Örebron
Milton Oscarsonin kanssa. Hallam siivosi myös kaikki pakkiparit uuteen uskoon. Färjestadin
Carl Dahlströmin rinnalta Persson pistettiin naftaliiniin ja Tshekkiä vastaan maalannut
Tim Heed nousi kakkosparista ykköseen ja Linköpingin
Oscar Fantenberg sai puolestaan viereensä kolmosessa Tshekkiä vastaan vielä luutineen Skellefteån
Petter Granbergin. Kolmosparissa luuti turnauksen avauspelinsä pelannut Luleån
Marcus Hardegård seiskapakkina Tshekki-pelissä pelanneen Hanssonin rinnalla. Lindbohm torjui toisen pelinsä peräkkäin Tre kronorin maalissa poimien nyt 27/30 lättyä.
Leijonat päättää kotiturnauksen Bounce Back-voitolla
Jalonen ja Hallam tekevät varmasti molemmat miehistöihinsä muutoksia turnauksen päätöspeliin jakaen vastuuta vähemmän peliaikaa saaneille. Heljanko palannee Leijonien maalinsuulle. Hallam vastaavasti laittanee Skellefteån
Linus Södeströmin Tre kronorin maalinsuulle, sillä Färjestadin parikymppinen
Carl Lindbohm avasi molemmat Ruotsin tähänastiset pelit, vaikka joutuikin tulemaan kesken Tshekki-pelin sivuun Hallamin herätellessä suojattejaan. Kenttäpelaajissa nähdään myös rotaatioita eikä yllätyksenä tulisi parinkaan ketjun totaaliset muutokset varsinkaan Leijonien osalta. Yhtäkaikki varsinkin Leijonat haluaa varmasti päättää kotiturnauksen voitollisesti Tre kronoria vastaan ja luotetaan siihen, että ensimmäisen B2B-pelin tappion jälkeen se myös jälkimmäisessä B2B-pelissä tulee onnistumaan!