Venyttääkö Puola ratkaisua viimeiselle ottelupäivälle?
Perjantaina on vielä muutamalla joukkueella
EM-karsinnoissa hurjat panokset. Puola isännöi Tshekkiä Varsovassa ja kotijoukkueen on pakko napata kotiyleisönsä edessä voitto, jotta suoraan kisapaikkaan voidaan vielä säilyttää mahdollisuudet. Tshekillä on vielä ensi viikolla Moldova-kotipeli, joten Puolalle ei välttämättä voittokaan riitä perjantaina. Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle.
Puolan karsintarupeama on ollut oikeastaan jopa säälittävän huono ennakko-odotuksiin nähden. Färsaaret sentään kaadettiin kahdesti, mutta Moldovaa ei kyetty kaatamaan kotona eikä vieraissa ja lisäksi Albanialta ja Tshekiltä on tullut kurinpalautusta.
Michal Probierzin alaisuudessa on vedetty nyt kaksi ottelua ja otteisiin ei vielä saatu aivan välitöntä kohennusta.
Robert Lewandowski ei ollut lokakuussa mukana loukkaantumisen takia ja maan ykköstähti palaa nyt avauskokoonpanoon. Poissaolijoista pistävät silmään eniten
Matty Cash, Bartosz Bereszynski sekä
Arkadiusz Milik. Lokakuun karsintapeleissä Puola pelasi kolmella topparilla ja sama sapluuna voi hyvin olla Probierzin taktiikkapussista tulossa tälläkin kertaa.
Puolan tavoin myös Tshekki joutui tunnustamaan Albanian Tiranassa kovemmakseen ja vaikuttaakin vahvasti siltä, että Albania porskuttaa tästä kenties jopa lohkovoittajana lopputurnaukseen. Albania-tappion jälkeen
Jaroslav Silhavýn suojatit esiintyivät hieman nuhaisesti myös Färsaaria vastaan kotona, mutta kolme pistettä saatiin silti napattua niukin naukin.
Tshekilläkin on pari merkittävää loukkaantumispoissoloa, kun ykkösveskari
Jirí Pavlenka ja keskikentän luottomies
Ladislav Krejcí eivät kykene osallistumaan.
Patrik Schickin rikkonainen vuosi tarkoittaa myös maaottelujen jatkumista todennäköisesti ensi vuoden puolella.
Mojmír Chytilin pelikielto on taaksejäänyttä elämää, mutta piikissä avannee kuitenkin
Tomás Cvancara.
Miten paljon Puolan pakkovoitto vaikuttaa pelinkuvaan?
Peli-idena on tähän otteluun over 2 eli tasan kahdella osumalla veto menisi mitätöintiin. Puola tarvitsee väkisin maalia ja se tulee ottelussa myös olemaan taatusti aloitteellinen. Itse asiassa oli tilanne ottelussa mikä tahansa, eivät molemmat joukkueet tule missään nimessä olemaan tyytyväisiä, joten maaleille on joka tapauksessa akuutti tarve.