Julkaisijamainostajan tiedonanto Tämä sivusto sisältää viittauksia yhden tai useamman mainostajamme tai kumppanimme palveluihin tai tuotteisiin. Voimme saada korvauksia, kun katsot mainoksia tai siirryt sivun linkeistä näihin palveluihin tai tuotteisiin.

Koripallo Olympialaiset 2021

Koripallo Olympialaiset

Tokion olympialaisten koripalloturnauksessa pelaavat jälleen NBA:n tähdet. USA on tietenkin turnauksen ykkössuosikki. Sivultamme löydät kaiken tarpeellisen olympialaisten koripalloon!

Miesten koripalloturnaus oli yksi Tokion olympialaisten odotetuimpia lajeja. USA vei neljännen kerran peräkkäin kultaa, vaikka avausottelussa tulikin tappio Ranskalle. Myös finaalissa oli vastassa Ranska ja USA otti revanssin numeroin 87-82.

USA vei kultaa myös naisten puolella. Toisin kuin miehissä, USA:n naisjoukkue ei hävinnyt turnauksessa otteluakaan. Lajin valtikka pysyi siis vahvasti rapakon takana.

Miesten olympiakoripallo

Koripallo oli olympialaisissa ensimmäisen kerran mukana miesten lajina Berliinin kisoissa 1936. Laji on hyvin amerikkalaisvaltainen, ja ensimmäiset seitsemän kultamitalia menivät USA:n joukkueelle. Kaikkien aikojen ensimmäisessä olympiafinaalissa USA voitti Kanadan 19-8. Koripallossa oli silloin melko erilaiset säännöt käytössä, mutta suurin syy vuoden 1936 finaalin vähäisiin pisteisiin oli se, että laji oli Berliinissä vielä ulkolaji, ja loppuottelu pelattiin kaatosateessa. Palloa ei pystynyt pomputtamaan ollenkaan.

Sodan jälkeen vuoden 1948 Lontoon olympialaisissa koripalloa pelattiin jo sisähallissa. Tuolloin USA voitti finaalissa Ranskan 65-21.
Olympialaiset pelattiin amatööriurheilun hengessä vielä pitkään vuosisadan loppupuolelle. Muut maat alkoivat pikku hiljaa ottaa USA:n etumatkaa kiinni. Meksikon olympialaisissa vuonna 1968 Jugoslavia hävisi USA:lle loppuottelun vain 50-65.

Dream Team Barcelonassa 1992

Vuoden 1972 kisoissa Saksan Munchenissa tuli sitten jättipaukku ja kaikkien aikojen skandaali. USA:n ja Neuvostoliiton finaalissa söhlättiin aikalisien ja pelikellon kanssa niin, että kun USA:n pelaajat juhlivat voittoaan, neuvostoliittolaiset kävivät vielä tekemässä korin, jolla he sitten virallisesti voittivat pisteellä 51-50.

Munchenin katastrofin jälkeen USA voitti vielä Montrealin olympialaisissa 1976 ja Los Angelesissa 1984, mutta Jugoslavia vei kullan Moskovassa 1980 USA:n boikotoidessa kisoja ja Neuvostoliitto voitti Soulin kisoissa 1988.

Soulin tappio riitti amerikkalaisille. Koripallo on USA:n kansallisomaisuutta, ja sääntöjä saatiin siihen suuntaan, että vuoden 1992 kisoissa Barcelonassa USA lähetti paikalle NBA:n Dream Teamin. Mukana oli todellinen ryhmä legendoja, vastaavaa ei olla nähty sen jälkeen. Dream Teamissa pelasivat muun muassa Michael Jordan, Magic Johnson, Larry Bird, Patrick Ewing, Charles Barkley ja Scottie Pippen.
Turnaus meni pelkäksi showksi. USA voitti finaalissa tyylitellen Kroatian 117-85.

Barcelonan jälkeen pelatut olympiaturnaukset ovat osoittaneet, että muu maailman on saanut USA:ta kiinni koripallossa. 2004 Ateenassa USA jäi pronssille, kun Argentiina voitti Italian loppuottelussa.
Viime kisoissa Brasilian Rio de Janeirossa USA oli taas ylivoimainen. Finaalissa meni Serbia nurin 96-66.

RIO DE JANEIRO, BRAZIL - AUGUST 21: USA:n Paul George Rion olympialaisten finaalissa Serbiaa vastaan. (Photo by Ian MacNicol/Getty Images)

Tokion olympialaisten 2021 koripallo

Tokion olympialaisisten koripalloturnauksessa oli mukana 12 joukkuetta. Lohkojako oli seuraava:

Lohko A: Iran, Ranska, USA, Tsekki
Lohko B: Australia, Saksa, Italia, Nigeria
Lohko C: Argentiina, Japani, Espanja, Slovenia

Turnauksessa oli mukana paljon lajin todellisia supertähtiä, ja vielä useammassa joukkueessa. USA tietenkin oli jälleen tähtirintamalla selvä ykkönen. San Antonio Spursin päävalmentaja Gregg Popovichin valmentamassa joukkueessa pelaavat seuraavat NBA -tähdet: Bam Adebayo, Bradley Beal, Devin Booker, Kevin Durant, Jerami Grant, Draymond Green, Jrue Holiday, Zach LaVine, Damian Lillard, Khris Middleton sekä Jayson Tatum.

USA oli ykkössuosikki ja se vei myös turnauksen nimiinsä. Olympiakulta oli jenkeille jo neljäs perättäinen. Finaalissa kaatui Ranska lukemin 87-82.

Muita tunnettuja NBA -pelaajia olympiaturnauksessa olivat muun muassa Tsekin Tomas Satoransky, Ranskan Rudy Gobert, Nicolas Batum, Frank Ntilikina sekä Evan Fournier, Espanjan Marc Gasol ja Ricky Rubio, Australian Patty Mills, Italian Danilo Gallinari sekä Nicolo Melli ja vielä Slovenian Luka Doncic.

Olympialaisten koripallo vetokohteena

Vedonlyöjälle olympialaisten koripallo on herkullinen pelikohde, varsinkin jos lajituntemus on vahvaa. Joukkueiden voimasuhteiden arvioiminen turnauksen aikana on kaiken a ja o. Suuri yleisö ja vetofirmat pelaavat vakiintuneita korismaita sekä tunnettuja supertähtiä, joten aktiivisesti kisoja seuraavalle betsareille voi aueta oivallisia saumoja.

USA on luonnollisesti joka ottelussa suuri suosikki, mutta jos joukkueen peli sakkaa eikä kemiaa löydy, niin tasoituspuolella USA:ta vastaan pelaaminen voi olla edullista.

Hieman heikommista maista ainakin Ranska ja Espanja voivat olla kiinnostavia. Ranska voi laittaa kentälle koko viisikon NBA-pelaajia, ja joukkueen sentteri Rudy Gobert on pelipaikallaan turnauksen paras.

Espanjallakin on kovatasoinen ryhmä, muutaman NBA-veteraanin kanssa joukkueessa pelaa Euroopan kenttien parhaimmistoa. Huonosti pelaava joukkue NBA-tähtiä ei ole kovin paljon parempi hyvin pelaavaa eurooppalaista joukkuetta vastaan.

Miesten koripalloturnauksen otteluohjelma & tulokset Tokio 2021

Loppuottelu

Lauantai 7.8.2021
Klo 05:30 Ranska - USA 87-82

Pronssiottelu

Lauantai 7.8.2021
Klo 14:00 Slovenia - Australia 93-107

Välierät

Torstai 5.8.2021
Klo 07:15 USA - Australia 97-78
Klo 14:00 Ranska - Slovenia 90-89

Puolivälierät

Tiistai 3.8.2021
Klo 04:00 Slovenia - Saksa 94-70
Klo 07:40 Espanja - USA 81-95
Klo 11:20 Italia - Ranska 75-84
Klo 15:00 Australia - Argentiina 97-59

Lohkovaihe

Lohko A
25.7.2021 Iran - Tsekki 78-84
25.7.2021 Ranska - USA 83-76
28.7.2021 USA - Iran 120-66
28.7.2021 Tsekki - Ranska 77-97
31.7.2021 Iran - Ranska 62-79
31.7.2021 USA - Tsekki 119-84

Lohko B
25.7.2021 Saksa - Italia 82-92
25.7.2021 Australia - Nigeria 84-67
28.7.2021 Nigeria - Saksa 92-99
28.7.2021 Italia - Australia 83-86
31.7.2021 Italia - Nigeria 80-71
31.7.2021 Australia - Saksa 89-76

Lohko C
26.7.2021 Argentiina - Slovenia 100-118
26.7.2021 Japani - Espanja 77-88
29.7.2021 Slovenia - Japani 116-81
29.7.2021 Espanja - Argentiina 81-71
1.8.2021 Argentiina - Japani 97-77
1.8.2021 Espanja - Slovenia 87-95

Olympialaisten koripalloa pelataan kahdessa eri paikkaa Tokion lähettyvillä. Varsinainen koripalloturnaus pelataan sekä miesten ja naisten osalta Saitama Super Arenassa, joka sijaitsee n. reilun 30km päässä Tokion keskustasta. Stadioni toimii muun muassa Japanin pääsarjassa pelaavan Saitama Broncosin kotiareenana.

Saitama Super Arena

Kapasiteetti: 36 500
Valmistunut: 1.9.2000

Saitama Super Arena on olympialaisten koripallo näyttämö 2020 kisoissa!

Naisten koripallo

Olympialaisissa pelattiin naisten koripalloturnaus ensimmäisen kerran Montrealin kisoissa vuonna 1972. Laji oli alussa Neuvostoliiton hallinnassa. Se voitti Montrealissa kultaa puhtaalla pelillä. Moskovan olympialaisissa USA:n boikotoidessa kisoja, Neuvostoliitto uusi kultamitalinsa. Los Angelesin olympialaisissa Neuvostoliitto oli boikottivuorossa, ja USA vei naisten koripallon. Siitä alkoi USA:n hallinta.

Soulin kisoissa 1988 suurmaat olivat taas mukana, ja USA voitti finaalissa Jugoslavia. 1992 Barelonassa entisen neuvostotasavaltojen IVY vei kullan, mutta sen jälkeen USA on vienyt loput kuusi kultamitalia. 1996 olympiakisoista lähtien USA on voittanut 48 ottelua peräjälkeen. Rio de Janeiron kisoissa 2016 USA voitti loppuottelussa Espanjan.

RIO DE JANEIRO, BRAZIL - AUGUST 20: Naisten olympiaturnaus Rio de Janeirossa 2016. (Photo by Pool/Getty Images)

Tokion olympialaisten naisten koripalloturnauksessa on mukana 12 joukkuetta. Lohkojako on seuraava:
Lohko A: Etelä-Korea, Serbia, Kanada, Espanja
Lohko B: Nigeria, Japani, Ranska, USA
Lohko C: Australia, Puerto Rico, Kiina, Belgia

Naisten turnauksessa on miesten turnauksen tavoin mukana ammattilaisia WNBA:sta. Lajin suurimmat tähdet ovat mukana, kuten USA:n joukkueen Seattle Stormin Breanna Stewart, Las Vegas Acesin A’ja Wilson ja Minnesota Lynxin Napheesa Collier.

Olympialaiset: 3x3 koripallo

Uusi laji olympialaisissa on 3x3 koripallo, jota pelataan nimensä mukaisesti kolme vastaan kolme periaatteella. Kansainvälinen olympiakomitea teki päätöksen tuoda lajin mukaan vuonna 2017. 3x3 koripallon MM-kisoja on pelattu jo vuodesta 2012 lähtien. Näissä kisoissa ei ole kuitenkaan nähty maailman parhaita pelaajia ja jää nähtäväksi keitä pelaajia nähdään maajoukkueissa olympialaisissakin.

3x3 koripallon säännöt

Jokaisessa joukkueessa on peliä kohden 3 pelaajaa kentällä ja yksi vaihtopelaaja. Peliä pelataan yhteen koriin puolikkaalla kentällä normaalista. Kaikki perinteisen kolmen pisteen kaaren ulkopuolelta tehdyt korit ovat arvoltaan 2 pistettä, kun taas lähempää perinteiset 2p heitot ovat yhden pisteen arvoisia.

Peliaika otteluissa on yksi 10 minuutin erä. Peli voi kuitenkin katketa aikaisemmin, jos joukkue yltää 21 pisteeseen. Tällöin joukkue voittaa ottelun. Hyökkäysaika joukkueella on 12 sekuntia. Jos kaaren sisäpuolella toinen joukkue saa pallon haltuunsa, tulee heidän käyttää pallo kertaalleen kaaren ulkopuolella ennenkuin koria voi yrittää uudelleen. Korin jälkeen peli aloitetaan uudelleen siten, että pallo kuljetetaan korin alta kaaren taakse, jolloin vastustaja ei saa puolustaa tätä pelaajaa tai estää häntä.

Kullakin joukkueella on käytössä yksi aikalisä. Jos pelaaja rikkoo kaaren sisäpuolella, tästä tuomitaan yksi vapaaheitto. Kaaren takaa rikkeistä vapaaheittoja saa kaksi. Joukkueen seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs virhe myöskin tuo kaksi vapaaheittoa riippumatta missä virhe tapahtuu kentällä. Kymmenes ja sitä useammat virheet per joukkue tuo kaksi vapaaheittoa ja pallonhallinnan. Kaksi henkilökohtaista epäurheilijamaista virhettä johtaa pelaajan ulosajoon.

Uusi 3x3 koripalloturnaus pelataan Aomi Urban Sports Parkissa, joka sijaitsee lähellä Tokio Watefrontia lähellä kisakylää. Aomi Urban Sports Park vetää reilut 7000 katsojaa.

UKK/FAQ

1. Miten miesten ja naisten turnaus pelataan?

Miesten ja naisten koripalloturnauksessa Tokiossa on kummassakin sama turnaussysteemi. Turnauksissa on kolme neljän joukkueen lohkoa. Lohkojen kaksi parasta jatkavat neljännesfinaaleihin, ja vielä kaksi parasta lohkokolmosta pääsee mukaan neljännesfinaaleihin. Ensimmäisen pudotuspelikierroksen voittajat jatkavat välieriin, ja näiden voittajat finaaliin ja häviäjät pronssipeliin.

2. Milloin Tokion turnaus alkaa ja milloin pelataan finaalit?

Miesten turnaus alkaa 25.7. ja loppuottelu pelataan 7.8. Naisten turnaus alkaa 26.7. ja loppuottelu pelataan 7.8.

3. Minkä tason pelaajia on Tokiossa mukana?

Kaikki parhaat ovat mukana, ainakin saisivat olla. Miesten puolella pelaajia on NBA:sta ja naisten puolella WNBA:sta. Toki miesten turnauksesta on jäänyt sivuun pitkä lista NBA:n aivan terävintä kärkeä, ei ole mukana LeBron James, Steph Curry tai James Harden. Naisten puolella kieltäytymisiä ei ole tullut samalla tavalla.

4. Mitä maita on mukana, mitkä ovat jääneet sivuun?

Miesten turnauksen ainoa suosikki on USA. Kovimmat haastajat ovat Australia, Ranska ja Espanja. Kovista korismaista poissa ovat muun muassa Serbia, Kroatia, Venäjä, Kreikka ja Brasilia. Naisten puolella USA on myös ainoa suosikki. Australia lienee kovin haastaja.

5. Tokion turnauksen nimekkäimmät pelaajat?

Miesten turnauksessa kovimmat nimet ovat ehdottomasti NBA:n MVP -tason pelaajat USA:n Kevin Durant ja Slovenian Luka Doncic. Muita nimimiehiä ovat muun muassa USA:n Khris Middleton, Bradley Beal, Devin Booker ja Damian Lillard. Espanjalla pelaavat Gasolin veljekset Pau ja Marc sekä Ricky Rubio. Ranskan joukkueessa mukana ovat muun muassa Rudy Gobert ja Evan Fournier. Naisten puolella ykkösnimet ovat USA:n Breanna Stewart, A’ja Wilson ja Napheesa Collier.

6. Vetomarkkinoiden suurimmat suosikit?

Miesten puolella Unibetin kertoimissa lukemat ovat seuraavat: USA 1.30, Espanja 7.00, Australia 12.00 ja Ranska 16.00. Naisten puolella Unibetin kertoimissa USA saa kertoimeksi 1.08, Australia 12.00, Ranska 21.00 ja Espanja 21.00.

Olympialaiset 2021

Kesäolympialaiset 1924-2016
mitalitaulukko

#MaaKHPY
1.Yhdysvallat10227947052521
2.Neuvostoliitto3953192961010
3.Iso-Britannia263295289847
4.Kiina224164153541
5.Ranska212241262715
6.Italia206178193577
7.Saksa191192232615
8.Unkari175147169491
9.Itä-Saksa153129127409
10.Australia147163187497

Taulukossa kymmenen parasta maata.