Isojen johdolla uuteen kauteen
Kuten alempaa löytyvästä
Liigan alkavan kauden 2023-24 voittajakertoimien taulukostakin voi päätellä, lähtökohdat tulevaan sesonkiin ovat tutut. Suurimmat mestarisuosikit ovat viime kaudella Liigan ja CHL:n voittanut Tappara, sekä jälleen kerran kovasti satsannut HIFK.
Hallitseva mestari Tappara on uudistunut hurjasti ja myös penkin takana nähdään pitkästä aikaa uutta verta. Ruotsalainen mestarivalmentaja
Rikard Grönborg on voittanut paljon ja saa nytkin käsiinsä kenties sarjan parhaan materiaalin. Jatkuuko voittokulku myös ruotsalaiskomennossa?
Sarjan kenties kovimmilla resursseilla operoiva HIFK ei ole taaskaan arastellut pistää pelimerkkejä keskelle. Nordiksella on kasassa kallis ja laadukas miehistö, jonka olisi syytä alkaa myös voittamaan. Viimeistä sopimuskauttaan aloittava päävalmentaja
Ville Peltonen ja urheilutoimenjohtaja
Tobias Salmelainen voivat alkaa katsella muita pestejä, jos kausi päättyy jälleen kerran pettymykseen.
Teräväkyntiset pedot ykköshaastajina
Sarjan "jättiläisiä" haastavat etukäteen vahvimmin Kärpät ja Ilves. Resursseiltaan samaan jättiläiskastiin kuuluva Kärpät kynti viime kaudella oikein huolella ja joukkuetta uudistettiin sen mukaisesti. Päävalmentaja
Lauri Marjamäki sai kuitenkin jatkaa ja nyt olisi näytön paikka. Nimekkäitä hankintoja on tehty ja kassassa piisaa vielä pelimerkkejä. "Puolen Suomen sympaattinen pikkuseura" on jälleen paperilla huippuluokkaa.
Myös viime kauden pronssijoukkue Ilves on alkavalla liigakaudella aivan erinäköinen nippu.
Antti Pennasella on käsissään erittäin laadukas joukkue ja nyt myös ehjä harjoituskausi alla. Ilves pelaa Tapparan tavoin Liigan lisäksi
Mestarien liigaa eli CHL:a ja ainakin näissä matseissa tupsukorvat ovat näyttäneet kompaktilta ja melko valmiilta joukkueelta.
Tasaisesta keskikastista etukäteen eniten edukseen erottuu viime kauden yllätysfinalisti Pelicans, joka on jopa vahvistunut viime kaudesta. TPS ja Lukko puolestaan lähtevät uuteen kauteen uudessa komennossa, kun
Tommi Miettinen ottaa turkulaiset ja
Tomi Lämsä raumalaiset johtaakseen. Materiaali riittää molemmilla pitkälle, mutta uudistuneet kokoonpanot ovat silti pienoinen kysymysmerkki.
Ylemmän keskikastin nipuista KalPa puolestaan on pysynyt kilpailijoitaan paremmin kasassa, joskin mies penkin takana vaihtuu myös Kuopiossa.
Petri Karjalaisella on käsissään hyvin "kalpamainen" liikkuva ja työteliäs joukkue, joka kiusaa tälläkin kaudella isompiaan.
Mitalien päätyminen edellämainittujen joukkueiden ulkopuolelle olisikin sitten jo isommin luokan paukku. Tosin tästä taidetaan olla eri mieltä ainakin Jyväskylässä, Kouvolassa ja Porissa. HPK:n, Jukureiden, Sportin ja SaiPa:n kohdalla jo paikka pudotuspeleissä luetaan onnistumiseksi. Tosin tasainen Liiga on viime vuosina näyttänyt
moneen kertaan pitkää nenää ennakkokaavailuille, ehkäpä tälläkin kaudella nähdään uusia tuhkimotarinoita?
Tuttuja nimiä, uusia osoitteita
Pelaajasiirtojen osalta kesä on ollut vilkas. Liigan vetovoima on riittänyt useisiin nimekkäisiin kotimaisiin paluumuuttajiin sekä laadukkaisiin ulkomaalaisvahvistuksiin. Jälkimmäisistä hyvä esimerkki löytyy Oulusta, kun Kärpät kiinnitti kanukkisentteri
Connor Bunnamanin ja jenkkilaituri
Trevor Mingoian riveihinsä. Mingoia on liigaseuraajille tuttu jo KooKoo-ajoiltaan kausilta 2019-2021.
Kotimaisista isoista nimistä suurimmat otsikot aiheutti HIFK kaappaamalla ensin Tapparan kultasentteri
Jori Lehterän ja perään
Leo Komarovin Luulajasta. Komarovin viime kauden seurakaveri
Joonas Rask palasi hänkin Nordikselle ja potentiaalisista tähtiluokan pelureista HIFK onnistui kiinnittämään myös puolustajat
Petteri Lindbohmin ja
Tony Sundin.
Ilveksen uudistuneen pukukopin nimekkäimmät tulokkaat ovat maajoukkuetason puolustajat
Niklas Friman sekä
Arttu Pelli. Hyökkäykseen puolestaan saatiin sinnekin hurjasti laatua mm.
Oula Palven ja
Petr Kodytekin muodossa.
Viime kauden sensaatiojoukkue Pelicans vastasi yhdestä kesän kovimmasta kaappauksesta naaraamalla vanhan tutun taiturin
Ryan Laschin takaisin Lahteen. Myös maalivahti
Jussi Olkinuoran nappaaminen oli kovan luokan suoritus lahtelaisilta.
Länsirannikon joukkueista TPS pisti sekin pakkaa uusiksi kovalla kädellä. Tulokkaista etukäteen ainakin ruotsalaispakki
Emil Johansson sekä hyökkääjät
Markus Nurmi ja
Petrus Palmu kuuluvat joukkueen kärkipelaajiin.
Hallitseva mestari Tappara puolestaan pisti paletin lähes täysin uusiksi. Lähtijöitä on pitkä lista ja uusia tulijoita lähes yhtä paljon. Nimekkäimmät uudet kirvesrinnat ovat päävalmentaja Grönborgin lisäksi puolustaja
Otto Leskinen sekä Sveitsistä saapunut yhdysvaltalaishyökkääjä
Carter Camper. Mestaruutta lähdetään puolustamaan kaikkiaan hurjasti uudistuneella joukkueella.