
Xabi Alonson Real Madrid debytoi liigassa tiistaina!
Kesän Club World Cupissa välieriin selvinnyt Real Madrid kohtaa tiistaina Santiago Bernabéulla kauden La Liga-avauksessa Osasunan. Madridissa vaihdettiin viime sesongin jälkeen päävalmentajaa, kun Carlo Ancelotti sanoi seuralle hyvästit ja entinen Los Blancos-peluri Xabi Alonso siirtyi Leverkusenista madridilaisten penkin päähän.
Valmentajanvaihdos tulee mitä luultavimmin tekemään valkopaitojen ilmeelle hyvää ja viitteitä paremmasta nähtiin kyllä jo kesän kisoissakin. Ratkottavia ongelmakohtia Alonsolla tosin vielä on, kun esimerkiksi Kylian Mbappén ja Vinícius Júniorin halukkuus puolustuspään työntekoon tiedetään. Signaalit ovat joka tapauksessa olleet lupaavanoloisia harjoituskentiltä ja treenipeleistä. Siirtoikkunassa Real sai reilusti vahvistusta juuri puolustuspäähän, kun esimerkiksi Dean Huijsen ja Trent Alexander-Arnold hankittiin Madrid-paitaan.
Realilta on sivussa avauspelistä Jude Bellingham, Antonio Rüdiger, Eduardo Camavinga, Endrick ja Ferland Mendy. Alakerta piirrettäneen neljän pakin muotoon ja uusien hankintojen kaveriksi tulee topparin tontille Éder Militão. Yläkertaan Brahim Díazilla lienee ihan hyvät saumat avariin.
Myös Osasunan leirissä nähtiin kesällä muutoksia valmennuspuolella, kun Mirandésin peräsimessä mahtavaa työtä tehnyt Alessio Lisci tuli puikkoihin. Viime kaudella Osasuna päätyi La Ligassa yhdeksänneksi ja aivan päätyyn asti taisteltiin europaikoista, mutta Rayo Vallecano vei tässä taistossa lopulta pisimmän korren. Tälle sesongille Los Rojillos starttaa varmasti positiivisin, mutta samalla maltillisin odotuksin. Rosteri riittää nippa nappa ylempään keskikastiin, mutta alemmaskin voidaan päätyä.
Kokoonpanotilanne vierailla on tiistaina erinomainen. Iker Benito ja Ander Yoldi eivät päässeet mukaan reissuun – ensimmäinen terveyssyistä ja jälkimmäinen on vielä rekisteröimättä.
- Katso myös: Pitkävetovihjeet
Real Madridille vahva startti kauteen!
Kahden uudistuneen joukkueen välienselvittely on siis edessä ja tasoeroa piisaa kyllä lähtökohtaisesti melkoisesti Real Madridin hyväksi. Osasuna ei juurikaan hankintoja ole päässyt tekemään off-seasonilla ja rosteri vaikuttaa hieman ohkaiseltakin. Eiköhän tiistain peli ole Los Blancosin heiniä!