Julkaisijamainostajan tiedonanto Tämä sivusto sisältää viittauksia yhden tai useamman mainostajamme tai kumppanimme palveluihin tai tuotteisiin. Voimme saada korvauksia, kun katsot mainoksia tai siirryt sivun linkeistä näihin palveluihin tai tuotteisiin.

Jääkiekko: Top-5 omat maalit - Katso videot

Kiekot

Jääkiekossa on nähty vuosien saatossa upeita maaleja, mutta kolikolla on myös kääntöpuoli. Kaukaloissa on nähty myös useita omia maaleja, joita pelaajat tuskin koskaan unohtavat. Kokosimme Top-5 omat maalit sieväksi paketiksi. Varoitus: videot tekevät todella kipeää.

5.

Vuoden 2008 MM-kisoissa ottelussa Venäjä-Sveitsi nähtiin yksi kaikkien aikojen omista maaleista. Sveitsi voitti aloituksen omassa päässä ja kiekko tuli Philippe Furrerille. Furrerin ajatuksena oli purkaa kiekko heti laidan kautta, sillä joukkue pelasi alivoimaa. Furrerin epäonneksi laukaus suuntautui suoraan kohti omaa maalia, eikä maalivahti Martin Gerber voinut tehdä mitään.

4.

Chicago-tähti Patrick Kane iski kaudella 2013-14 näyttävän oman maalin Edmonton Oilersia vastaan siirretyn rangaistuksen aikana. Kane pudotti kiekon ränniä pitkin viivaan, mutta viivassa pelannut Duncan Keith oli jo ehtinyt liukua vaihtoon. Loppu on historiaa.

3.

Carolina Hurricanesia ja San Jose Sharksia NHL-urallaan edustanut puolustaja Niclas Wallin pääsee listallamme kolmanneksi. Washingtonia vastaan käydyssä ottelussa Wallin ajautuu kiekon kanssa ulos hyökkäysalueelta ja ottaa muutaman potkun kohti omaa maalia. Mitä sitten tapahtuu? Wallin iskee kiekon suoraan tyhjänä ammottavaan omaan maaliin.

2.

Tämän videon muistavat kaikki. Japanilainen Nobuhiro Sugawara teki omien maalien teosta taidetta vuonna 2004. Peli oli Tanskaa vastaan tilanteessa 3-3, kun tanskalaishyökkääjä tarjoili kiekon maalin eteen. Sugawara näki tähtihetkensä tulleen ja iski kiekon varmasti tyhjään maaliin. Sugawara hyppäsi riemusta heilauttaen kädet ilmaan tuuletuksen merkiksi, kunnes kesken ilmalentoaan tajusi lyöneensä kiekon väärään maaliverkkoon.

1.

Ehdoton numero yksi. Steve Smith muistaa ikuisesti 23-vuotissyntymäpäivänsä. Mies nimittäin iski kiekon omaan maaliin ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa divisioonafinaalissa. Smith yritti syöttää kiekon pakkiparilleen Don Jacksonille, mutta löikin sen vahingossa Grant Fuhrin luistimen kautta omaan maaliin.

vedonlyonti.com-Toimitus
Sports Expert