
Mestarien liigassa finaalissa kohtaavat Ligue 1:ssä taas kerran mestaruuden voittanut PSG sekä Serie A:ssa tällä kertaa kakkoseksi jäänyt Inter Milan toisensa Allianz Arenalla, Münchenissä lauantaina kello 22:00.
PSG on ollut lähtenyt patonkimaan mestarina kausi toisensa perään jahtaamaan Mestarien liigan voittoa, mutta on yltänyt finaaliin ainoastaan kertaalleen ja tuo ihme tapahtui vuonna 2020. Bayern München oli kuitenkín pariiisilaisia parempi silloin Lissabonissa.
Seitsemättä kertaa UCL-finaalissa pelaava ja kolmesti tittelin voittanut Inter Milan piipahti toissa kaudella edellisen kerran Mestarien liigan finaalissa, jolloin se hävisi äärimmäisen niukasti isokorvaisen pytyn palkintokaappinsa korjanneelle Manchester Citylle Istanbulissa finaalin. Nerazzurri on juhlinut Mestarien liigan voittoa seurahistoriansa aikana kolmesti, viimeisimmän pytyn se voitti vuonna 2010.
Triplamestaruuden perässä oleva PSG vei Coupe de Francen
Luis Enriquen piiskuroima Ligue 1:n valtias PSG kaappasi patonkimaan mestaruuden jo 13. kertaa seurahistoriassaan 19 pisteen erolla toiseksi tulleeseen Marseilleen nähden ja tuo pytty varmistui jo aikapäiviä sitten, joten pariisilaiset ovat saaneet valmistautua jo hyvissä ajoin kauden huipennukseen. Mestarien liigan välierissä PSG niputti Valioliigan kakkosen Arsenalin telineisiin yhteismaalein 3-1. Gunners joutui taipumaan ensin Emirates Stadiumilla 0-1 sekä sitten Parc des Princesillä 2-1.
Noissa peleissä ensin Ousmane Dembele sekä sitten Fabian Ruiz ja Achraf Hakimi pitivät maaleillaan huolen, ettei Gunnersista ole laittamaan kapuloita rattaisiin pariisilaisille. Bukayo Saka oli lontoolaisten ainoa valopilkku osumallaan.
PSG kaatoi UCL-kenraalissaan Reimsin 3-0 Stade de Francella Coupé De Francen finaalissa viime lauantaina. Enriquen suojateista Bradley Barcola kahdesti maanmiehensä Desire Douen esitöistä sekä Hakimi puolestaan Barcolan passista iskivät jo avausjaksolla kaikki osumat. Maaliodottama (xG) raapustettiin PSG:n eduksi 2,84-0,09.
PSG:stä finaalin missaa jalkavammaa poteva puolustaja Presnel Kimpembe. Enrique lepuutti Coupé de Francen finaalissa muutamia avainpelaajiaan eikä mm. pitkänhuiskeaa tähtivahtiaan Gianluigi Donnarummaa nähty tolppien välissä, vaan siellä uurasti venäläisvahti Matvey Safonov. Tammikuussa Napolista 70 millillä kalastettua georgialaista tehohyökkääjää Khvicha Kvaratskheliaa istutettiin vaihtopenkillä, kun miehen korvasi Doue. ”Kvaradona” -lempinimellä Napolissa tuon seuran edesmennyttä sankarin nimeä mukaillen kutsuttu georgialainen ehti latoa viisi osumaa ex-seuralleen tällä kaudella ennen siirtoaan PSG:hen ollen oleellinen osa tuota joukkuetta sen pidettyä lopulta Inter takanaan ja nyt 25-vuotiaalla takiaisella Interin selkänahassa on jälleen tilaisuus rokottaa milanolaisia. PSG:ssä mies on iskenyt tällä kaudella kaikki sarjat mukaanlukien kuusi osumaa ja on ollut oleellinen palanen seuran hyökkäyskvartettia sen vasemmalla laidalla.
PSG:n (4-3-3) mahdollinen avausrosteri: Donnarumma; Hakimi, Marquinhos, Pacho, Mendes; Neves, Vitinha, Ruiz; Kvaratskhelia, Dembele, Barcola.
Inter Milan jäi ilman Scudettoa
Simone Inzaghin piiskuroima Inter Milan ei onnistunut voittamaan maansa pääsarjassa Serie A:ssa Scudettoa kolmatta kertaa viiteen vuoteen, vaan sen oli tyytyminen täpärästi yhden pisteen erolla toiseen sijaan Antonio Conten käskyttämän Napolin napattua pytyn eteläiseen Italiaan, missä Scudettoa juhlittiin toistamiseen kolmen vuoden sisään sitten 80-luvun Diego Maradonan kulta-aikojen. Inzaghi joukkoineen joutui tyytymään myös ilman Coppa Italian pyttyä Derby della Madonninassa AC Milanin kyykyttäessä välierissä paikallisvastustajaansa vain hävitäkseen sitten finaalissa Bolognalle.
Mestarien liigan välierävaiheesta muodostui huikea spektaakkeli, kun sekä Estadio Olimpicolla että Giuseppe Meazzalla molemmat osa-ottelut päättyivät 3-3 tasalukemiin ja jälkimmäisessä osassa finalisti saatiin selville vasta jatkoajalla Interin Davide Frattesin sinetöityä Nerazzurrille 4-3 voittolukemat. Varsinaisella peliajalla Lautaro Martinez, Hakan Calhanoglu ja Francesco Acerbi onnistuivat milanolaisista iskemään kuulat Blaugranan verkkoon. Avausosassa Interistä Denzel Dumfries maalasi kahdesti ja Marcus Thuram kerran.
Viime viikonvaihteessa UCL-kenraalissaan Inter kävi kaatamassa Serie A:n päätöskierroksella Comon 2-0 Stadio Giuseppe Sinigaglialla Stefan de Vrij’n ja Joaquin Correan osumilla maaliodottaman (xG) mentyä myös 1,56-1,43 Interin laariin. Napoli hoiti kuitenkin samanaikaisesti oman leiviskänsä Cagliarin vastaavin lukemin 2-0 Stadio Diego Armando Maradonalla kukistettuaan Scott McTominayn ja Romelu Lukakun osumilla.
Milanolaisista ovat finaalissa puolustajista Benjamin Pavard, keskikentältä Valentin Carboni ja Piotr Zielinski sekä hyökkääjistä Correa telakalla. Tämän lisäksi myös puolustajista Yann Bisseckin pelaaminen on vaakalaudalla.
Inter Milanin (3-5-2) mahdollinen avausrosteri: Sommer; Carlos Augusto, de Vrij, Bastoni; Dumfries, Barella, Calhanoglu, Mkhitaryan, Dimarco; Thuram, Martinez.
- Katso myös: Uudet vedonlyöntisivustot 2025
Ei nysväämistä, verkot soivat molemmissa kenttäpäädyissä!
Siitäkin huolimatta, että nämä suurseurat ovat vuodesta toiseen nähty eurokentillä ei ne ole silti kohdanneet toisiaan tosipeleissä koskaan aiemmin. Vajaat pari vuotta takaperin Tokiossa pelatussa harjoituspelissä Inter oli PSG:tä niukasti 2-1 parempi ja valtaosa nykyisistäkin pelaajista oli silloin mukana tuossa matsissa. Tuota mittelöä voi pitää suuntaa antavana lähtökohtana finaalille, missä nämä veijarit ottavat yhteen taas puolueettomalla estradilla. Tosin paineet ja panokset ovat aivan eri luokkaa tällä kertaa. Ennakkosuosikki PSG toki on, mutta Inzaghi vanhana cupin velhona tietää kyllä metkut, miten tällaisissa peleissä pitää pelata eikä Interiä kannata koskaan aliarvioida. Ratkaisu saattaa venyä jatkoille, ellei jopa pilkkukisaan asti. Yhtäkaikki, mitään nysväämistä ei finaalista liene kuitenkaan luvassa ja kumpikin joukkueista onnistunee ainakin kertaalleen maalinteossa! Tuon todennäköisyys pyörii noin 60 prosentin luokassa, mikä tarkoittaa 1,66 -kertoimen nousevan ylikertoimeksi.