Julkaisijamainostajan tiedonanto Tämä sivusto sisältää viittauksia yhden tai useamman mainostajamme tai kumppanimme palveluihin tai tuotteisiin. Voimme saada korvauksia, kun katsot mainoksia tai siirryt sivun linkeistä näihin palveluihin tai tuotteisiin.

Suomi taas pieksemässä tenniksen suurmaita!

Suomi taas pieksemässä tenniksen suurmaita

Kuva: Alamy

Suomi on noussut maailman tennishuipulle nopeasti kuin raketti. Turusta lähtee käyntiin uusi yritys kohti Davis Cupin lopputurnausta.

Suomen ensimmäinen Davis Cup -vastus on Portugali

Viime vuonna Suomen tennismaajoukkue oli yksi urheiluvuoden kohokohtia. Paikka MM-kisojen, eli Davis Cupin, semifinaaleissa on suomalaisessa tenniksessä jotain ennen kuulumatonta. Suomi maailman tenniksen neljän parhaan joukossa oli vielä parikymmentä vuotta sitten yhtä uskomaton väite kuin että suomalainen pelaa NBA:n All Stars -matsissa tai ulkoavaruudesta on oikeasti löytynyt elämää.

Helmikuun alussa Suomi lähtee hakemaan uudestaan paikkaa Davis Cupin huipulla. Suomi kohtaa karsintakierroksella Portugalin Turussa 2-3.2.2024. Viime vuoden menestyksen ansiosta Suomi lähtee pelaamaan Davis Cupia 12. sijoitettuna.

Suomi on otteluparissa ennakkosuosikki, mutta ei Portugali missään nimessä ole mikään heittopussi.
-Ensimmäisenä on todettava, että tällä tasolla kaikki maat ovat kovia, Suomen joukkueen kapteeni Jarkko Nieminen sanoo tennis.fi -sivuston haastattelussa.

Suomen joukkue ottelussa on viime vuodelta tuttu. Mukana ovat Emil Ruusuvuori (ATP-53), Otto Virtanen (ATP-166), Patrick Kaukovalta (ATP-788), Harri Heliövaara (nelinpelin ATP-29) ja Patrik Niklas-Salminen (nelinpelin ATP-126).
Portugalin ykköspelaaja on ATP-lista sijalla 69 oleva Nuno Borges. Muut pelaajat ovat ainakin rankingin mukaan paljon heikompia. Henrique Rocha on ATP-listan sijalla 243, Joao Sousa sijalla 239, Gastao Elias sijalla 284 ja vielä Francisco Cabral nelinpelirankingin sijalla 53.

Suomi hivenen parempi

Kapteeni Nieminen pitää Suomea ja Portugalia hyvin samanlaisina joukkueina. Kummallakin on pelaajia ATP-rankingissa sadan molemmilla puolilla. Niemisen mukaan sekä Suomi että Portugali ovat joukkueita, joilta löytyy syvyyttä ja kovuutta sekä kaksin- että nelinpeliin. Kummallakin on joukkueessa monipuolisuutta, pelaajilla on erilaisia pelityylejä ja eri-ikäisiä pelaajia mukana.
-Koen nämä asiat niin meidän kuin heidän vahvuutena, Nieminen sanoo.

Portugalin joukkueesta ainakin Joao Sousa on Niemiselle tuttu pelaaja. 34-vuotias Sousa kohtasi Niemisen tämän peliuran aikana kahdesti. Sousa voitti molemmilla kerroilla. US Openissa vuonna 2013 Sousa oli parempi erin 3-2 ja Davis Cupissa vuonna 2015 Sousa voitti suoraan 3-0. Tällä hetkellä Sousa on Portugalin kakkospelaaja ja Borges ykkönen.
-Sousa on varma, ehkä mielletään enemmän massapelaajana. Kuitenkin on osoittanut pystyvänsä pelaamaan niin hitailla kuin kovilla. Pystyy johtamaan esimerkillään, Nieminen kertoi tennis.fi-sivulla.

Nieminen scouttaa ja tuumii taktiikkaa

Otteluparin ykköspelaajat Ruusuvuori ja Borges ovat suurin piirtein samantasoisia, ehkä Ruusuvuorelle voi laittaa pientä etua, varsinkin hyvin alkaneen kauden ansiosta. Toisaalta Nuno Borges eteni Australian avoimissa aina neloskierrokselle asti, ja siellä hänet pudotti sama mies, joka pudotti Emil Ruusuvuoren kaksi kierrosta aikaisemmin, eli Venäjän Daniil Medvedev.

Kakkospelaajat ovat kysymysmerkki. Virtasen ranking on parempi kuin Portugalin kakkosmiesten, joten ehkä tässäkin pieni etu Suomelle. Sama homma nelinpelissä, rankingit hieman Suomelle ja Heliövaara on joka tapauksessa kovempi luu kuin Portugalin Cabral.
Kapteeni Nieminen ei vielä sanoa mitään varmaa pelaajavalinnoista, mutta eiköhän se Suomen kohdalla ole selvä homma. Ruusuvuori ja Virtanen, ja sitten sopiva kaveri Heliövaaran pariksi nelinpeliin.

Kapteeni Nieminen valmistautuu itse ja valmistaa pelaajia otteluun. Hommaan kuuluu paljon videoiden katselua.
-Tykkään siirtää ajatuksiani ja käyttää aikaani pelaajien tutkimiseen. Mitä lähemmäs tapahtuma tulee, sitä tiiviimmin katsotaan vastustajaa. Tärkeää on katsoa tarpeeksi otteluita, ei pelkästään huippu- ja surkeaa ottelua. Katson tulosten perusteella erilaisia otteluita, jotta saan mahdollisimman kattavan kuvan, kapteeni Nieminen kertoo tennis.fi-haastattelussa.

Anders
Kirjoittanut: Anders
Sports Expert
Yli 30 vuotta betsaamista, ja siihen mahtuu monta ylä- ja alamäkeä. Ikimuistoisin vetovoitto taitaa olla vuoden 2010 Super Bowl, jossa altavastaana New Orleans Saints voitti yli kolmosen kertoimella Indianapolis Coltsin. Parhaimmat lajit ovat jalkapallo, jenkkifutis ja koripallo.