

Seuraavat salibandyn MM-kisat 2026 pelataan Suomessa Tampereella 5.–13. joulukuuta. Vedonlyonti.comin kisaoppaasta löydät kisoihin kaiken tarpeellisen, oli kyseessä sitten vedonlyönti tai tavallinen penkkiurheilu! Katsasta joukkueet, lohkot, sarjataulukko, otteluohjelma, Suomen pelipäivät sekä parhaat vihjeet, kertoimet ja bonukset sivuiltamme.
Suosituksemme Salibandyn MM -vedonlyöntiin
Salibandyn MM-kotikisat 2026
Seuraavat salibandyn MM-kisat pelataan Suomessa Tampereella 5.–13. joulukuuta 2026. Alkulohkojen otteluita pelataan Hakametsän jäähallissa ja Kauppi Sports Centerissä, ja pudotuspelit huipentuvat Nokia Arenalle.
Edellinen 15. salibandyn maailmanmestaruusturnaus huipentui finaaliin 15. joulukuuta 2024 Malmössä, Ruotsissa.
Vastakkain finaalissa olivat lajin tutut huippumaat Suomi ja Ruotsi, joista lopulta Suomi oli vahvempi jatkoajalla maalein 4–5. Finaali jäi historiaan yhtenä ikimuistoisimmista, sillä Suomi nousi voittoon Ruotsin johdettua ottelua jo 4–0.
Suomi–Ruotsi on ollut salibandyn MM-finaali joka kerta kolmea turnausta lukuun ottamatta. Suomella on nyt voittoja näistä finaaleista viisi ja Ruotsilla seitsemän, minkä lisäksi Ruotsi on kaatanut loppuottelussa kahdesti Tšekin ja kerran Sveitsin.
Välieränsä joukkueet selvittivät helposti, Suomen kaadettua Latvian 7–2 ja Ruotsin voitettua Tšekin 6–1.
🔗 Salibandyn MM 2026: Viralliset sivut (floorball.sport)
Suomi salibandyn MM-kisoissa 2026
Suomen ottelut
Suomen alkusarjan pelipäivät on jo vahvistettu. Suomi pelaa A-lohkossa Sveitsiä, Norjaa ja Latviaa vastaan, ja kaikki alkusarjan Suomen ottelut pelataan Hakametsän jäähallissa Tampereella.
La 5.12. klo 19.00: Suomi – Sveitsi
Su 6.12. klo 14.00: Suomi – Norja
Ti 8.12. klo 19.00: Latvia – Suomi
To 10.12.: Suomen mahdollinen puolivälierä Nokia Arenalla
Suomen joukkue
Suomen lopullinen MM-joukkue julkaistaan lähempänä turnausta. Päivitämme kokoonpanon tälle sivulle heti, kun Salibandyliitto vahvistaa ryhmän.
Salibandyn MM-kisat: Vedonlyönti
Salibandyn MM-kisat ovat myös vedonlyöntimielessä kiinnostava urheilutapahtuma. VL antaa turnaukselle sen ansaitseman huomion kisojen ollessa käynnissä, mikä tarkoittaa erilaisia MM-salibandyyn liittyviä sisältöjä, kuten vedonlyöntivihjeitä.
Salibandyn MM-kisat: Vihjeet
Julkaisemme kaikkiin mielenkiintoisimpiin otteluihin perustellut vihjeet, painottaen tietenkin Suomen otteita. Tulet löytämään ne MM-kisojen aikaan suoraan alta aina, kun vihjeitä on julkaistuna. Kaikki pitkävetovihjeet näet tästä.
Salibandyn MM-kisat: Kertoimet
Voittajavedon kertoimet avautuvat salibandyn MM-kisojen osalta yleensä lähempänä turnauksen alkua, ja parhaat markkinat löytyvät usein turnauksen alla sekä kisojen aikana.
Päivitämme kertoimien vertailun tälle sivulle heti, kun voittajavedot avautuvat laajemmin bookkereille.
MM-salibandy bonukset
Aikojen saatossa meille on muodostunut hyvä käsitys siitä, mitkä vedonlyöntisivut tarjoavat parhaat kertoimet salibandyn vedonlyöntiin.
Alla top 5 -listamme, jonka tarjontaan kannattaa tutustua ja samalla poimia herkulliset vedonlyöntibonukset talteen!
Salibandyn MM-kisat 2026: Televisiointi & livestream
Miesten MM-kisat näkyvät Suomessa myös vuonna 2026 Ylen kanavilla. Tarkempi lähetysohjelma vahvistetaan lähempänä turnausta, mutta Yle Areena on jälleen tärkeä kanava kisojen seuraamiseen.
Suomen ottelut ja turnauksen tärkeimmät pudotuspelit ovat tavallisesti televisioinnin ytimessä.
Mahdollisista kansainvälisistä livestreameista tiedotetaan lähempänä turnausta. IFF:n YouTube-kanava kannattaa kuitenkin laittaa seurantaan, sillä sieltä on usein nähty huippusalibandyä, koosteita ja muuta turnaussisältöä.
Salibandyn MM-kisat 2026: Joukkueet, lohkot & sarjataulukko
MM-kisoissa pelaa 16 joukkuetta, jotka on arvottu neljään neljän joukkueen lohkoon. Suomi pelaa A-lohkossa, jossa vastaan tulevat Sveitsi, Latvia ja Norja. Toinen huippulohko on B-lohko, jossa pelaavat Tšekki ja Ruotsi.
A- ja B-lohkoista kaksi parasta etenevät puolivälieriin, kun taas kaksi huonointa etenevät neljännesvälieriin. Puolestaan C- ja D-lohkoissa kaksi parasta etenevät neljännesvälieriin ja kaksi huonointa putoamiskarsintaan.
Kanada varmisti viimeisen kisapaikan AMER-karsinnasta. AOFC-karsinnoista lopputurnaukseen etenivät Japani, Filippiinit, Singapore ja Thaimaa. Sarjataulukko päivittyy tähän kisojen aikana.
A-lohko
C-lohko
B-lohko
D-lohko
Salibandyn MM-kisojen historiaa
Ensimmäiset miesten salibandyn MM-kisat järjestettiin vuonna 1996 Ruotsissa. Ruotsi on ollut miesten MM-kisojen menestynein maa kymmenellä mestaruudellaan. Toinen salibandyn suurmaa on Suomi, joka on voittanut viisi mestaruutta. Mikään muu maa ei ole toistaiseksi voittanut kultaa, mutta vahvasti mukana kirittämässä ovat Sveitsi ja Tšekki, jotka ovat nostaneet tasoaan vuosi vuodelta.
Salibandyn MM-kisat ovat lajin tärkein ja arvostetuin kansainvälinen tapahtuma, joka kerää paljon huomiota niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Kisojen suosio on kasvanut erityisesti Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa, ja laji leviää jatkuvasti uusiin maihin. Tasoerot ovat silti edelleen suuria, mutta tapahtuma korostaa lajin nopeaa kehitystä ja kasvua maailmanlaajuisesti.
Salibandyn miesten MM-kisat & voittajat
Salibandyn naisten MM-kisat
Naisten ensimmäiset MM-kisat pidettiin vuonna 1997. Kuten miesten puolella, myös naisten MM-historian menestynein maa on Ruotsi 11 mestaruudellaan. Tuorein maailmanmestari on kuitenkin Sveitsi, joka voitti historiansa toisen kullan vuonna 2025. Suomella on mestaruuksia kaksi.
Naisten salibandyn MM-kisat ovat kasvattaneet suosiotaan vuosien varrella, ja mukana on yhä enemmän kilpailukykyisiä joukkueita eri maista. Seuraavat naisten kisat järjestetään 3.–11.12.2027 Suomessa, Turussa.
Salibandyn naisten MM-kisoista vedonlyönti on vähäisempää, mutta joillakin sivustoilla on kertoimet tarjolla otteluihin ja voittajavetoon.
Salibandyn MM-kisat 2026: Otteluohjelma & tulokset
Kisojen virallinen koko otteluohjelma julkaistaan 8.4.2026. Suomen alkusarjan otteluajat on kuitenkin jo vahvistettu. Päivitämme tälle sivulle koko ohjelman ja turnauksen tulokset sitä mukaa, kun ne varmistuvat.
Suomen vahvistetut alkulohko-ottelut
La 5.12.
19.00: Suomi – Sveitsi
Su 6.12.
14.00: Suomi – Norja
Ti 8.12.
19.00: Latvia – Suomi
To 10.12.
Suomen mahdollinen puolivälierä Nokia Arenalla
Pudotuspelien tarkempi kaavio ja koko kisojen otteluohjelma päivitetään tähän heti, kun järjestäjä on vahvistanut ohjelman.







