Julkaisijamainostajan tiedonanto Tämä sivusto sisältää viittauksia yhden tai useamman mainostajamme tai kumppanimme palveluihin tai tuotteisiin. Voimme saada korvauksia, kun katsot mainoksia tai siirryt sivun linkeistä näihin palveluihin tai tuotteisiin.

Yleisurheilu olympialaiset 2021

Yleisurheilu olympialaiset

Taistelu olympiamitaleista on täydessä vauhdissa Tokiossa! Katso kaikki tarpeellinen 2021 olympialaisten yleisurheiluun alta.

Tokio 2020 - Yleisurheilu

Tokion olympialaisten yleisurheilussa kilpailtiin ennätyksellisesti 50 eri lajissa. Olympialaisten yleisurheilukisat käytiin 30. heinäkuuta - 9. elokuuta 2021.

Suomelle tukku pistesijoja

Suomen 21-henkinen yleisurheilujoukkue esiintyi Tokiossa lupauksia herättävästi, vaikka mitalisijoja ei tullutkaan. Paras sijoitus oli Wilma Murron viides tila naisten seiväshypyssä.

Kaikkiaan Suomi saalisti kisoista kolme pistesijaa ja kymmenen sijoitusta 15 parhaan joukkoon. Murron lisäksi pistesijan kahdeksan parhaan joukossa nappasivat estejuoksija Topi Raitanen ja keihäänheittäjä Lassi Etelätalo.

Draamaa ja rytinää radalla ja kentällä

Olympialaisten yleisurheilussa on nähty dramaattisia hetkiä. Mukaan on mahtunut myös kaksi maailmanennätystä, kun naisten kolmiloikan supertähti Yulimar Rojas hyppäsi viimeisellä yrityksellään ME-lukemiin 15.67m ja Norjan Karsten Warholm murskasi vanhat ennätykset 400m esteissä. Molemmat voittivat luonnollisesti myös olympiakultaa lajeissaan.

Suomalaisittain paras suoritus lopputuloksissa on Wilma Murron viides sija naisten seiväshypyssä. Draamaa nähtiin myös naisten 1500m alkuerissä, kun ykkössuosikki Sifan Hassan teki "lassevireenit" kaatumalla ja voittamalla silti erän. Samassa lajissa myös Suomen Sara Kuivisto esiintyi erinomaisesti ja raivasi tiensä välieriin.

(Kuva: Istvan Derencsenyi/Getty Images)

Miesten sadan metrin juoksun voittajaksi puolestaan rynni todellinen yllätysnimi, kun Italian Lamont Marcell Jacobs rysäytti uuden Euroopan ennätyksen 9.80 ja otti kultaa. Edellisen kerran miesten satasella on nähty eurooppalainen voittaja lähes kolmekymmentä vuotta sitten Barcelonassa vuoden 1992 olympialaisissa.

Naisten pika-aidoissa puolestaan voittajaksi kruunattiin Puerto Ricon Jasmine Camacho-Quinn. Alkuerässä syntyi myös uusi olympiaennätys 12.26, joten Rion kaatumiseen päättynyt olympiapettymys huuhdeltiin kerralla unholaan.

Ennätyksiä rikotaan jälleen

Tokion Olympialaisissa tehdään jälleen ennätyksiä niin lajien kuin osallistuvien urheilijoiden määränkin suhteen. Mukana on ennätykselliset 50 eri urheilulajia, mikä on lähes kymmenen lajia aiempaa ennätystä enemmän. Kaikesta huolimatta Tokion kesäolympialaisissa yleisurheilu tulee olemaan jälleen yksi suurimmista ja seuratuimmista.

Kesäolympialaisten yleisurheilu sisältää Tokiossa 48 tapahtumaa. Määrä on yhden enemmän kuin Riossa vuonna 2016, tällä kertaa lisäyksenä nähdään sekaviesti. Valitettavasti näissä kisoissa ei nähdä faneja paikan päällä kisapaikoilla. Paikallisten asukkaiden on kerrottu olevan jyrkästi näitä kisoja vastaan, joten toivotavaan että kisat saadaan vietyä rauhassa läpi ilman konflikteja.

Yleisurheilu Olympialaiset 2020: Lajit

Alla Tokion olympialaisten yleisurheilun lajivalikoima. Mukana ovat kaikki normaalit yleisurheilun arvokisojen lajit.

Juoksulajit:Aita- & estelajit:Hyppylajit:
100m100m aidat (n)Korkeushyppy
200m110m aidat (m)Seiväshyppy
400m400m aidatPituushyppy
800m3000m esteetKolmiloikka
1500m
5000m
10 000m
Maraton
Heittolajit:Muut:
Kuula10-ottelu (m)
Kiekko7-ottelu (n)
Moukari20km kävely
Keihäs50km kävely

Antti Ruuskanen oli mukana Rion olympialaisissa vuonna 2016. Photo credit should read FRANCK FIFE/AFP via Getty Images

Kesäolympialaiset: Suomen joukkue yleisurheilussa

Tokion olympiajoukkue on kokonaisuudessaan 45 urheilijan kokoinen. Yleisurheilijoita Suomesta kisoihin lähtee yhteensä 22 kappaletta eli lähes puolet suomen olympiajoukkueesta kilpailee yleisurheilun parissa. Suomen suurimmat menestystoiveet ovat tutusti keihäänheitossa sekä naisurheilujoiden uroteoissa.

Pohjoisen tähdet - Suomen olympiajoukkue - Tokio 2020

Suomen olympiajoukkue (yleisurheilijat)

UrheilijaLaji
Senni Salminenyleisurheilu (3-loikka)
Kristiina Mäkeläyleisurheilu (3-loikka)
Reetta Hurskeyleisurheilu (100 m aidat)
Annimari Korteyleisurheilu (100 m aidat)
Jarkko Kinnunenyleisurheilu (50 km kävely)
Elmo Lakkayleisurheilu (110 m aidat)
Ella Junnilayleisurheilu (korkeushyppy)
Aleksi Ojalayleisurheilu (kävely)
Veli-Matti Partanenyleisurheilu (kävely)
Kristian Pulliyleisurheilu (pituushyppy)
Topi Raitanenyleisurheilu (3000 m estejuoksu)
Sara Kuivistoyleisurheilu (800 m & 1500 m juoksu)
Viivi Lehikoinenyleisurheilu (400 m aidat)
Camilla Richardsonyleisurheilu (3000 m esteet)
Wilma Murtoyleisurheilu (seiväshyppy)
Elina Lampelayleisurheilu (seiväshyppy)
Krista Tervoyleisurheilu (moukari)
Silja Kosonenyleisurheilu (moukari)
Lassi Etelätaloyleisurheilu (keihäs)
Toni Kuuselayleisurheilu (keihäs)
Oliver Helanderyleisurheilu (keihäs)
Maria Huntingtonyleisurheilu (7-ottelu)

Suomen olympiajoukkue (muut lajit)

UrheilijaLaji
Mimosa Jallowuinti
Ida Hulkkouinti
Ari-Pekka Liukkonenuinti
Matti Mattssonuinti
Fanny Teijonsalouinti
Elias Kuosmanenpaini
Arvi Savolainenpaini
Akseli Keskinenpurjehdus
Sinem Kurtbaypurjehdus
Kaarle Tapperpurjehdus
Tuula Tenkanenpurjehdus
Tuuli Petäjä-Sirenpurjehdus
Henri Ruostekouluratsastus
Eetu Kallioinenammunta
Lari Pesonenammunta
Satu Mäkelä-Nummelaammunta
Kalle Koljonensulkapallo
Kalle Samoojagolf
Sami Välimäkigolf
Sanna Nuutinengolf
Matilda Castrengolf
Mira Potkonennyrkkeily
Antti Vikströmjousiammunta
Lizzie Armantorullalautailu

4 x 100m Relay Final on Day 14 of the Rio 2016 Olympic Games at the Olympic Stadium on August 19, 2016 in Rio de Janeiro, Brazil. (Photo by Cameron Spencer/Getty Images)

Yleisurheilu olympialaiset: Ohjelma & aikataulu

Perjantai 30.07.2021
Klo 03.00 3000m esteet, alkuerät, miehet
Klo 03.15 Korkeushyppy, karsinnat, miehet
Klo 03.45 Kiekonheitto, karsinnat, miehet
Klo 03.55 800m, alkuerät, naiset
Klo 04.55 400m aidat, alkuerät, miehet
Klo 05.40 100m, alkuerät, naisetKlo 13.00 5000m, alkuerät, naiset
Klo 13.05 Kolmiloikka, karsinnat, naiset
Klo 13.25 Kuulantyöntö, karsinnat, naiset
Klo 14.00 4 x 400m sekaviesti, alkuerät
Klo 14.30 10 000m, finaali, miehet

Lauantai 31.07.2021
Klo 03.00 400m aidat, alkuerät, naiset
Klo 03.30 Kiekonheitto, karsinnat, naiset
Klo 03.40 Seiväshyppy, karsinnat, miehet
Klo 03.50 800m, alkuerät, miehet
Klo 04.45 100m aidat, karsinnat, naiset
Klo 05.55 100m, karsinta, miehetKlo 13.10 Pituushyppy, karsinnat, miehet
Klo 13.15 100m, välierät, naiset
Klo 13.45 100m, alkuerät, miehet
Klo 14.15 Kiekonheitto, finaali, miehet
Klo 14.50 800m, välierät, naiset
Klo 15.35 4 x 400m sekaviesti, finaali
Klo 15.50 100m, finaali, naiset

Sunnuntai 01.08.2021
Klo 03.10 Kiekonheitto, karsinnat, naiset
Klo 03.40 300m esteet, alkuerät, naiset
Klo 03.50 Pituushyppy, karsinnat, naiset
Klo 04.50 Kuulantyöntö, finaali, naiset
Klo 04.45 400m, alkuerät, miehetKlo 13.10 Korkeushyppy, finaali, miehet
Klo 13.15 100m, välierät, miehet
Klo 13.45 100m aidat, välierät, naiset
Klo 14.20 Kolmiloikka, finaali, naiset
Klo 14.25 800m, välierät, miehet
Klo 15.05 400m aidat, välierät, miehet
Klo 15.50 100m, finaali, miehet

Maanantai 02.08.2021
Klo 03.00 Moukarinheitto, karsinnat, miehet
Klo 03.35 1500m, alkuerät, naiset
Klo 04.20 Pituushyppy, finaali, miehet
Klo 04.30 200m, alkuerät, naiset
Klo 05.50 100m aidat, finaali, naisetKlo 13.20 Korkeushyppy, karsinta, naiset
Klo 13.25 200m, välierät, naiset
Klo 14.00 Kiekonheitto, finaali, naiset
Klo 14.05 400m, välierät, miehet
Klo 14.35 400m aidat, välierät, naiset
Klo 15.15 300m esteet, finaali, miehet
Klo 15.40 5000m, finaali, naiset

Tiistai 03.08.2021
Klo 03.00 Kolmiloikka, karsinnat, miehet
Klo 03.05 1500m, alkuerät, miehet
Klo 03.20 Keihäs, karsinta, naiset
Klo 03.45 400m, alkuerät, naiset
Klo 03.50 Pituushyppy, finaali, naiset
Klo 05.05 200m, alkuerät, miehet
Klo 06.20 400m aidat, finaali, miehetKlo 13.10 110m aidat, alkuerät, miehet
Klo 13.15 Kuulantyöntö, alkuerät, miehet
Klo 13.20 Korkeushyppy, finaali, miehet
Klo 14.00 5000m, alkuerät, miehet
Klo 14.35 Moukarinheitto, finaali, naiset
Klo 14.50 200m, välierät, miehet
Klo 15.25 800m, finaali, naiset
Klo 15.50 200m, finaali, naiset

Keskiviikko 04.08.2021
Klo 03.00 Miesten kymmenottelu, 100m
Klo 03.05 Keihäs, karsinnat, miehet
Klo 03.35 Naisten seitsenottelu, 100m aidat
Klo 03.55 Miesten kymmenottelu, pituushyppy
Klo 04.35 Naisten seitsenottelu, korkeushyppy
Klo 05.00 110m aidat, semifinaali, miehet
Klo 05.30 400m aidat, finaali, naiset
Klo 05.40 Miesten kymmenottelu, kuulantyöntöKlo 12.30 Miesten kymmenottelu, korkeushyppy
Klo 13.00 1500m, semifinaali, naiset
Klo 13.05 Naisten seitsenottelu, kuulantyöntö
Klo 13.30 400m, semifinaali, naiset
Klo 14.00 3000m esteet, finaali, naiset
Klo 14.15 Moukarinheitto, finaali, miehet
Klo 14.30 Naisten seitsenottelu, 200m
Klo 15.05 800m, finaali, miehet
Klo 15.30 Miesten kymmenottelu, 400m
Klo 15.55 200m, finaali, miehet

Torstai 05.08.2021
Klo 03.00 Miesten kymmenenottelu, 110m aidat
Klo 03.10 Korkeushyppy, karsinnat, naiset
Klo 03.40 Naisten seitsenottelu, pituushyppy
Klo 03.50 Miesten kymmenottelu, moukari
Klo 04.00 4 x 100m viesti, alkuerät, naiset
Klo 05.00 Kolmiloikka, finaali, miehet
Klo 05.05 Kuulantyöntö, finaali, miehet
Klo 05.30 4 x 100m viesti, alkuerät, miehet
Klo 05.55 110m aidat, finaali, miehet
Klo 06.30 Naisten seitsenottelu, keihäs
Klo 06.45 Miestesn kymmenottelu, seiväshyppyKlo 10.30 20km kävely, finaali, miehet
Klo 13.15 Miesten kymmenottelu, keihäs
Klo 13.20 Seiväshyppy, naiset, finaali
Klo 13.25 4 x 400m viesti, alkuerä, naiset
Klo 14.00 1500m, välierät, miehet
Klo 15.00 400m, finaali, miehet
Klo 15.20 Naisten seitsenottelu, 800m
Klo 15.40 Miesten kymmenottelu 1500m

Perjantai 06.08.2021
Klo 23.30 50Km kävely, finaali, miehet
Lähtö torstain 06.08.2020 puolellaKlo 10.30 20Km kävely, finaali, naiset
Klo 14.25 4 x 400m viesti, miehet, alkuerät
Klo 14.50 Keihäs, finaali, naiset
Klo 15.00 5000m, finaali, miehet
Klo 15.35 400m, finaali, naiset
Klo 15.50 1500m, finaali, naiset
Klo 16.30 4 x 100m viesti, finaali, naiset
Klo 16.50 4 x 100m viesti, finaali, miehet

Lauantai 07.08.2021
Klo 01.00 Maraton, finaali, naisetKlo 13.35 Korkeushyppy, finaali, naiset
Klo 13.45 10 000m, finaali, naiset
Klo 14.00 Keihäs, finaali, miehet
Klo 14.40 1500m, finaali, miehet
Klo 15.30 4 x 400m viesti, finaali, naiset
Klo 15.50 4 x 400m viesti, finaali, miehet

Sunnuntai 08.08.2021
Klo 01.00 Maraton, finaali, miehet

Yleisurheilu olympialaiset: Karsinnat

Tokion kesäolympialaisten yleisurheilukisoihin osallistuu 1900 yleisurheilijaa. Kisapaikka pitää ansaita ylittämällä joko IAAF:n asettama karsintaraja tai ranking-sijoituksen perusteella. Liiton tavoitteena on, että karkeasti noin puolet yleisurheilijoista rikkoisi karsintarajat ja noin puolet saisivat kisapaikan rankingien perusteella. Olympialaisten karsintarajat julkaistiin maaliskuussa 2019 mutta karsintarajojen tavoittelu alkoi 10 000 metrillä, maratonilla, kävelykisoissa sekä viesteissä jo 1. tammikuuta 2019 alkaen. Muiden lajien osalta karsinta alkoi 1. toukokuuta. Karsinta-aika päättyy 29. kesäkuuta 2021, johon mennessä karsintaraja pitää olla rikottuna tai sitten pitää jännittää sitä, että riittääkö heinäkuun alussa julkaistava rangin kisalippuun. Suomalaisista yleisurheilijoista kisoissa ovat jo varmasti mukana karsintarajat ylittäneet Aku Partanen (Kävely), Topi Raitanen (3000m esteet), Antti Ruuskanen (keihäs), Oliver Helander (keihäs), Annimari Korte (100m aidat) ja Reetta Hurske (100m aidat).

Tokion 2020 kesäolympialaisten yleisurheilun viralliset tulosrajat

Miehet

100 m: 10,05

200 m: 20,24

400 m: 44,90

800 m: 1.45,20

1500 m: 3.35,00

5000 m: 13.13,50

10000 m: 27.28,00

110 m aidat 13,32

400 m aidat: 48,90

3000 m esteet: 8.22,00

Korkeus: 233

Seiväs: 580

Pituus: 822

Kolmiloikka: 17,14

Kuula: 21,10

Kiekko: 66,00

Moukari: 77,50

Keihäs: 85,00

10-ottelu 8350

20 km kävely: 1.21.00

50 km kävely: 3.50.00

Maraton: 2.11.30

Naiset

100 m: 11,15

200 m: 22,80

400 m: 51,35

800 m: 1.59,50

1500 m: 4.04,20

5000 m: 15.10,00

10000 m: 31.25,00

100 m aidat 12,84

400 m aidat: 55,40

3000 m esteet: 9.30,00

Korkeus: 196

Seiväs: 470

Pituus: 682

Kolmiloikka: 14,32

Kuula: 18,50

Kiekko: 63,50

Moukari: 72,50

Keihäs: 64,00

Seitsenottelu: 642020 km

kävely: 1.31.00

Maraton: 2.29.30

*Tulosrajojen lisäksi olympialaisiin voi päästä eri lajien rankingsijoitusten perusteella

Perjantai 23.7.2021
⏱ Klo 07:00 - 09:00 Jousiammunta: Alkukilpailu
🏹 Suomalaisurheilija: Antti Vikström

Lauantai 24.7.2021
⏱ Klo 03:00 - 08:30 Sulkapallo: Lohko-ottelut
🏸 Suomalaisurheiluja: Kalle Koljonen

⏱ Klo 11:00 - 16:15 Kouluratsastus: 1. kisapäivä
🏇 Suomalaisurheilija: Henri Ruoste

⏱ Klo 12:00 - 16:00 Sulkapallo: Lohko-ottelut
🏸 Suomalaisurheiluja: Kalle Koljonen

⏱ Klo 13:00 - 15:30 Uinti: Alkuerät
🏊 Suomalaisurheilija: Matti Matsson

Sunnuntai 25.7.2021
⏱ Klo 03:00 - 10:00 Ammunta: Karsinnat 1. päivä
Suomalaisurheilijat: Lasi Pesonen ja Eetu Kallioinen

⏱ Klo 04:00 - 09:30 Sulkapallo: Lohko-ottelut
Suomalaisurheiluja: Kalle Koljonen

⏱ Klo 04:30 - 6:25 Uinti: Välierät
🏊 Suomalaisurheilija: Matti Mattsson

⏱ Klo 06:00 - 12:00 Purjehdus: 1. lähdöt
⛵ Suomalaisurheilijat: Kaarle Tapper, Tuuli Petäjä-Siren, Tuula Tenkanen

⏱ Klo 11:00 - 18:15 Ratsastus: 2. päivä
🏇 Suomalaisurheilija: Henri Ruoste

⏱ Klo 12:00 - 15:30 Sulkapallo: Lohko-ottelut
🏸 Suomalaisurheilija: Kalle Koljonen

⏱ Klo 13:00 - 15:30 Uinti: Alkuerät
🏊 Suomalaisurheilijat: Mimosa Jallow, Ida Hulkko

Maanantai 26.7.2021
⏱ Klo 03:00 - 11:15 Ammunta: 2. päivä ja finaalit
🎯 Suomalaisurheilijat: Lari Pesonen, Eetu Kallioinen

⏱ Klo 04:00 - 09:30 Sulkapallo: Lohko-ottelut
🏸 Suomalaisurheilija: Kalle Koljonen

⏱ Klo 04:30 - 06:40 Uinti: Finaalit
🏊 Suomalaisurheilijat: Matti Mattsson, Ida Hulkko, Mimosa Jallow

⏱ Klo 06:00 - 12:00 Purjehdus: 2. lähtö
⛵ Suomalaisurheilijat: Kaarle Tapper, Tuuli Petäjä-Siren, Tuula Tenkanen

Tiistai 27.7.2021
⏱ Klo 04:00 - 09:30 Sulkapallo: Lohko-ottelut
🏸 Suomalaisurheilija: Kalle Koljonen

⏱ Klo 04:30 - 06:25 Uinti: Välierät & Finaalit
🏊 Suomalaisurheilijat: Mimosa Jallow, Ida Hulkko

⏱ Klo 06:00 - 12:00 Purjehdus: 3. lähtö
⛵ Suomalaisurheilijat: Kaarle Tapper, Tuula Tenkanen

⏱ Klo 10:00 - 13:55 Jousiammunta: Pudotuskierrokset
🏹 Suomalaisurheilija: Antti Vikström

⏱ Klo 11:00 -14:45 Nyrkkeily 60Kg: 1. Kierros
🥊 Suomalaisurheilija: Mira Potkonen

⏱ Klo 12:00 - 15:30 Sulkapallo: Lohko-ottelut
🏸 Suomalaisurheilija: Kalle Koljonen

⏱ Klo 13:00 - 15:30 Uinti: Alkueriä
🏊 Suomalaisurheilijat: Ari-Pekka Liukkonen, Matti Mattsson

Olympialaiset 2021

Kesäolympialaiset 1924-2016
mitalitaulukko

#MaaKHPY
1.Yhdysvallat10227947052521
2.Neuvostoliitto3953192961010
3.Iso-Britannia263295289847
4.Kiina224164153541
5.Ranska212241262715
6.Italia206178193577
7.Saksa191192232615
8.Unkari175147169491
9.Itä-Saksa153129127409
10.Australia147163187497

Taulukossa kymmenen parasta maata.