Nähdäänkö City Groundilla City-juhlat?

Perinteikkäällä tapaninpäivän Valioliigakierroksella päästään kunnolla pelien makuun vasta lauantaina. Päivä startataan City Groundilta, jossa Nottingham Forest isännöi mestaruutta hamuavaa Manchester Cityä. Pep Guardiolan käskyttämä vierasmiehistö on vain kaksi pistettä perässä Arsenalia, joten vauhti on ollut hyvä.
Nottingham on myös piristynyt Sean Dychen alaisuudessa, mutta sarjatilanne on yhä turhankin jännittävä, kun Tricky Trees miehittää sijaa 17. Dyche on kuitenkin saanut kannattajien iloksi joukkueen puolustuspelaamista eheytettyä ja viime viikkoina on pidetty jopa nollapelejä. On selvää, että lauantain haaste on alakerrassa kaikkein kovin mahdollinen.
Isänniltä on sivussa Afrikan mestaruuskisojen takia Willy Boly sekä Ibrahim Sangaré. Sairastuvalla ovat sen sijaan Ola Aina, Chris Wood, Dan Ndoye ja Ryan Yates. Aivan parhailla mahdollisilla pelureilla ei siis Dyche pääse peliin.
Manchester Cityn voittoputki on venähtänyt kaikissa kilpailuissa jo seitsemän ottelun mittaiseksi. Citizens on ollut erinomainen hyökkäyspäässä – Erling Haalandille on maistunut tietysti maalinteko ja taustatukea on tullut kiitettävään tahtiin esimerkiksi Phil Fodenilta ja Rayan Cherkiltä. City on luonut kaikkein eniten maaliodottamaa ja 41 maalin saldo on tässä vaiheessa vaikuttava.
Omar Marmoush ja Rayan Aït-Nouri ovat Cityltä AFCON-edustustehtävissä. Lasaretissa ovat vielä Mateo Kovacic, Jérémy Doku, Oscar Bobb ja John Stones. Rodri saattaa päästä hyvässä lykyssä takaisin kokoonpanoon.
- Katso myös: Vedonlyöntibonukset
Pitääkö Forestin alakerta?
Dyche on tietysti se manageri, jolla saattaa olla Manchester Cityn kovan yläkerran varalle lääkkeet. Näillä kertoimilla kelpaakin napata lapulle underia! City Groundilla tuskin isännät sentään voittoa nappaavat, mutta merkkejä on kuitenkin ilmassa siitä, että City ei matsia voita kovin helpolla. Nottingham lähtee tietenkin tähänkin peliin dychemäiseen tapaan alakerran kautta ja maalijuhliin on siten vaikea uskoa.









