Voittaja lohkojohtoon

NFL:ssä AFC:n pohjoislohkossa on kova kisa ykköspaikasta ja varmasta pudotuspelipaikasta. Baltimore Ravensilla ja Pittsburgh Steelersillä on kummallakin kuusi voittoa. Cincinnati Bengals alkaa olla jo pudonnut vauhdista, sillä on vasta neljä voittoa.
Ravens js Steelers kumpikin hävisivät viime viikonloppuna. Ravens hävisi Cincinnatille 14-32 ja Steelers Buffalo Billsille 7-26.
Ennen viime viikonlopun tappiota Ravens oli voittanut viisi putkeen ja voittojen keskimääräinen piste-ero oli melkein 13 pistettä. Tämän jakson aikana Ravens oli DVOA-tilastoissa hyökkäyksen osalta sijalla 8 ja puolustuksen sijalla 12.
Steelersin suunta on ollut aivan toinen. Se on hävinnyt viisi viimeisistä seitsemästä. Viimeisen seitsemän matsin DVOA-rankkauksissa Steelers on hyökkäyksen osalta sijalla 18 ja puolustuksen sijalla 16.
Pittsburghin pelinrakentajana on jo 42-vuotias Aaron Rodgers. Ikä näkyy jo liikaa veteraanin peleissä. Rodgers ei ole heittänyt yhteen matsiin kahta maalia sitten peliviikon kahdeksan, ja viikolla 13 hän oli useammassakin edistyneessä QB-tilastossa listan huonoin. Kyllä tämän täytyy olla veteraanin viimeinen kausi.
Entä Jacksonin nilkka?
Steelers on Ravensin hyökkäykselle hyvä paikka ottaa komento ottelusta. Pittsburgh on seitsemän matsin jakson aikana antanut vastuksille keskimäärin 26 pistettä per ottelu.
Baltimoren kysymysmerkki matsiin on pelinrakentaja Lamar Jacksonin nilkan kunto. Jackson on parhaimmillaan erinomainen kaksoisuhka, mutta nyt kehno nilkka saattaa vielä hidastaa juoksua.
Ilmeisesti Jackson on ainakin siinä kunnossa, että pystyy pelaamaan. Veteraani Rodgerskin on kolhuilla, hänen vasemman kätensä ranne taitaa olla aika pahassa kunnossa. Tässä vaiheessa NFL-kautta pelaajat alkavat olla jo kolhuilla.
Baltimoren juoksuvoima on kova, varsinkin jos Jackson on kunnossa. Derrick Henry on edelleen yksi parhaista keskushyökkääjistä. Steelers käytti kauden alla paljon resursseja juoksupuolustuksen petraamiseksi, mutta ei se aivan onnistunut. Viime viikolla Buffalo juoksi sitä vastaan 249 jaardia.
Ottelun tasoitus on Ravens -6. Betsataan kotijoukkuetta, tasoitus on mukavasti alle touchdownin.
- Katso myös: Ilmaisvedot









