
Bayern Münchenin vastustaja kovenee lauantaina hurjasti!
Seurajoukkueiden MM-kisojen lohkovaihe alkaa vähitellen lähestyä puolimatkan krouvia. Avauskierroksella Auckland Cityn amatöörit 10-0-lukemin nurin taituroinut Bayern München saa selkeästi kovemman vastustajan lauantaiaamuyönä Miamissa, kun Boca Juniors astelee vastaan. Boca pelasi avauskierroksella vahvan matsin Benficaa vastaan ja tasapeli saatiin palkinnoksi.
Vincent Kompanyn suojateille tuskin kukaan odotteli kummoistakaan testiä ensimmäiselle pelikierrokselle. Oli jo ennalta arvioituna erittäin selvää, että Auckland City ei tulisi ottelusta pistettäkään nappaamaan, mutta harva sentään aivan näin isoja murskajaisia osasi etupeltoon uumoilla. Kyllähän kaikessa kentällä tapahtuneesta näki, että viheriöllä on vain yksi ammattilaisjoukkue. Kuinka tämä sitten palvelee Bayernia kakkoskierrosta varten jää nähtäväksi.
Kompanyn miehistö on miltei terveenä. Kim Min-jae on harjoitellut ottelun alla erillään muusta joukkueesta eli eteläkorealaista tuskin nähdään tositoimissa Hard Rock Stadiumilla. Aucklandia vastaan penkiltä avannut Jamal Musiala omaa erinomaiset saumat avaukseen.
Boca Juniors hävisi Benficalle maaliodottamat, mutta tietenkin ottelunkuvaa määritti paljon Miguel Ángel Russon ryhmän tehtailevat maalit ensimmäisellä nelivitosella. Ottelu oli kuitenkin näissä kisoissa taas yksi osoitus eteläamerikkalaisten valmiudesta kilpailla näissä kekkereissä. Bayernkin joutuu kokonaisen päivätyön tekemään, jotta täydet pisteet napataan.
Bocalla on hieman ongelmia pelikieltorintamalla, kun Ander Herrera sekä Nicolás Figal marssitettiin punaisten korttien siivittämänä suihkun puolelle avauspelissä. Miguel Merentielin pitäisi olla pelikykyinen, mutta Edinson Cavania vielä odotellaan mukaan.
- Katso myös: Uudet vedonlyöntisivustot 2025
Miamin illassa nähdään maaleja!
Pelivalintana on lauantaiaamuyön matsiin yli 3,5 maalia. Bayern on tietenkin hirmuinen hyökkäyskone ja eiköhän Bocan maalilla Agustin Marchesín joudu palloa kaivamaan verkostaan. Bocalla on myös omissa riveissä paljon taitoa ja kykyä taikoa maalipaikkoja tyhjästä, joten tuskinpa Bocakaan tässä pelissä tyystin ilman mahdollisuuksia on.