
UCL-välierät käyntiin tiistaina todellisella herkkupalalla!
Triplamestaruutta toukokuussa tavoitteleva Bayern München iskee tiistaina yhteen Mestarien liigan semifinaalissa hallitsevan mestarin PSG:n kanssa Parc des Princesillä! Bayern on ollut kuluneella kaudella mahdollisesti maailman paras joukkue, mutta PSG on myös esiintynyt pudotuspelivaiheessa pelottavan vahvasti. Parissa voi käydä oikeastaan miten tahansa.
PSG on pokkaamassa ensi kuussa myös Ranskan mestaruuden ja hajurakoa on kuitenkin Lensiin nähden sen verran paljon, että viikonlopun pelissä päästiin lepuuttamaan avainpelaajia. Puolivälierissä PSG oli ylivoimainen vastustaja Liverpoolille ja Luis Enriquen suojatit porskuttivat jatkoon 4-0-yhteismaalein. Pariisilaisten keskikenttä ja vauhdikas hyökkäyspää ovat olleet viimekautiseen tapaan pitelemättömässä kunnossa kauden loppusuoran häämöttäessä.
Ensimmäiseen semifinaaliin PSG pääsee luultavasti miltei parhaalla koosteella. Sivussa on varmuudella Quentin Ndjantou ja lisäksi Achraf Hakimin ja Vitinhan kunto ei ole ihan sataprosenttinen – tietoa kaksikon tilasta on tihkunut hyvin minimaalisesti. Portugalilaiskeskikenttäpelaajan suhteen huolta ilmeisesti on ilmassa.
Vincent Kompanyn miehistö kaatoi viimeisimmässä vaiheessa Real Madridin, mutta ottelupari meni Allianz Arenalla yllättävänkin jännittäväksi siihen nähden, ettei Los Blancos ole tällä kaudella päässyt kunnolla käyntiin missään vaiheessa. Bundesliigan mestaruuden Bayern nappasi jo toissa kierroksella ja lauantain Mainz-vierasvoitossa päästiin lepuuttamaan tärkeimpiä pelimiehiä. Viime viikolla toimitettiin lauluun puolestaan Leverkusen Saksan Cupin välierässä.
Vierailta on kauden lopusta peleistä sivussa Serge Gnabry ja tiistain mittelössä ovat tällä tietoa poissaolevina myös Lennart Karl, Tom Bischof ja Sven Ulreich. Jamal Musialalla on ollut tällä kaudella loukkaantumishuolia, mutta taitava hyökkäävä keskikenttäpeluri lienee tiistaina avauksessa.
- Katso myös: Uudet vedonlyöntisivustot 2026
Nähdäänkö avausosassa vielä maalijuhlia?
Ensimmäiseen osaotteluun maistuu lapulle pienimaalisuus! Molemminpuolista kunnioitusta löytyy varmuudella molemmilta osapuolilta vastustajan hyökkäysvoimaa kohtaan. On esimerkiksi Bayernin suhteen kyseenalaista, uskaltaako Kompany lähteä prässäämään aivan yhtä ylhäältä kuin normaalisti, kun PSG:n kyky puhkoa puolustuksia tiedetään. Kahdessa edellisessä kohtaamisessa on jääty alle 3,5:n maalin ja nytkin voi tämä under-linja kestää, kun ensimmäisen osaottelun luonne lisätään sekoitukseen.








