
Mourinhon miehistö tiukassa paikassa torstaina!
Rangers isännöi torstaina Eurooppa-liigan neljännesvälierien toisessa osaottelussa Istanbulista ponnistavaa Fenerbahcea Ibroxilla. José Mourinhon luotsaama vieras oli avausosassa pääasiassa pallollisena osapuolena, mutta Rangers rankaisi kaikista hyvistä maalipaikoistaan ja Fenerillä piisaa nyt vuorta totisesti kiivettäväksi vaikealla vieraskentällä.
Rangers ei ollut viikonloppuna tositoimissa, kuten ei ollut itse asiassa vastustajakaan. Tuorein jaloin pääsevät siis molemmat tulevaan koitokseen, joten energiaa ja intensiteettiä voisi kuvitella piisaavan. Ibroxin liepeillä tulevaa matsia odoteltaneen etenkin jo vesi kielellä, kun glasgowilaisilla on taas sauma painella pitkälle Euroopassa. Skotlannissa mestaruus tulee jäämään haaveeksi, joten europeleistä on mainio sauma saada hieman balsamia haavoihin.
Isänniltä Rafael Fernandes ei ole mukana joukkueen euroryhmässä. Neraysho Kasanwirjo on loukkaantuneena ja Robin Pröpperin tilannetta katsellaan vielä tarkemmin ennen matsia. Óscar Cortés jatkanee myös sivussa.
Fenerbahce oli avausosassa rehellisesti sanottuna aikamoisen epäonnekas, sillä maaliodottamat kirjattiin pitkälti tasan. Nimilistahan Mourinholla on ilman muuta Rangersia nimekkäämpi, mutta eipä jalkapalloa ole ennenkään paperilla pelattu. Nyt tulisi jollain ilveellä kääntää paluuosassa pallonhallinta laadukkaiksi maalipaikoiksi – muuten nousee tie pomminvarmasti pystyyn.
Vierasjoukkueelta on sivussa varmuudella Jayden Oosterwolde, Bright Osayi-Samuel, Ismail Yüksek, Diego Carlos, Caglar Söyüncü, Rodrigo Becão, Serdar Aziz, Levent Mercan, Oguz Aydin ja Burak Kapacak.
- Katso myös: Vedonlyöntibonukset
Paluuosassakaan ei juuri himmailla!
Ensimmäisessä osaottelussa lauottiin yhteensä 31 kertaa ja maalia kohti 13 kertaa. Maaliodottamaa kelloteltiin miltei neljän maalin verran, vaikka kyseessä oli vasta ensimmäinen osaottelu. Ibroxilla Rangers saa kunnolla nostetta kotiyleisöstään ja maalia kohti pyritään varmuudella johtoasemassakin, kun tilaisuus siihen tulee. Fenerbahce tarvitsee vähintään kahden maalin voiton jatkoajalle, joten eiköhän vierasjoukkue tule kovaa päälle. Suurimaalisuus on hyvä veto näillä kertoimilla!