EM-karsintojen D-lohkossa viimeistä edellisellä kierroksella kohtaavat
Latvia ja
Kroatia toisensa Skonto stationsilla, Riikassa lauantaina kello 19:00.
Latvialla vasta yksi voittoa ja siihen se näyttäisi jäävänkin
Dainis Kazakevicsin luotsaama Latvia löytyy lohkonsa jumbosijalta sen kerättyä seitsemästä pelistä ainoastaan kolme pistettä, minkä se nappasi lohkossaan viimeistä edellisenä eli neljäntenä olevalta Armenialta sen kotonaan Skonto stadionsilla, Riikassa lyötyään 2-0 lokakuussa.
FK Rigas Futbola Skolan
Janis Ikaunieks viimeisteli silloin avausjaksolla isäntien voittomaalin ja latvialaiset onnistuivat iskemään vielä toisella jaksolla vapauttavan toisenkin osuman Valmieran
Daniels Balodisin toimesta 68.minuutilla, vaikka isännät pelasivat vajaalukuisina puolustajan sekä Ikaunieksin seurakaverin
Marcis Ossin lennettyä suihkuun toisen jakson alussa toisen keltaisen kortin myötä. Maaliodottama (xG) Latvialle 1,62-1,24.
Kolme päivää myöhemmin otti sitten Turkki luulot pois Latvialta ja teki siitä kepab-lihaa 4-0 lukemin kotonaan Konya Buyuksehir Belediye Stadiumilla, Konyassa. Maalittoman avausjakson jälkeen aloitettiin varsinainen lihanleikkuu Leicesterin
Yunus Akgünin ja Galatasarayn
Kerem Aktürkoglun iskettyä osumat mieheen sekä Besiktasin
Cenk Tosunin osuttua kahdesti. Maaliodottama (xG) 1,97-0,96 turkkilaisten hyväksi.
Oss palaa latvialaisten puolustukseen pelikieltonsa Turkkia vastaan kärsittyään. Raufossissa pelaava keskikentän
Eduards Emsis on nyt puolestaan pelikiellossa Turkki-pelissä saamansa kortin takia korttitilin täytyttyä. Riga FC:n vasen laitapakki
Raivis Jurkovskis ja Valmieran puolustaja
Kriss Karklins palaavat rosteriin, näistä edellinen on nähty viimeksi reilu vuosi sitten Latvian maajoukkuetehtävissä. Cambuurin hyökkääjä
Roberts Uldrikis nousee avaukseen Etelä-Koreassa pelaavan
Vladislavs Gutkovskisin ollessa edelleen loukkaantuneena.
Latvian (4-2-3-1) mahdollinen avausrosteri: Ozols; Savalnieks, Balodis, Dubra, Sorokins; Tobers, Savaljevs; Jaunzems, J. Ikaunieks, Daskevics; Uldrikis.
Mustan lokakuun takia kisapaikka ei ole enää yksistään Kroatian käsissä
Zlatko Dalicin luotsaama Kroatia on tällä hetkellä lohkossaan kolmantena tasapisteissä toisena olevan Walesin (10) kanssa, kun molemmilla on vielä kaksi peliä lohkoa pelaamatta. Lohkokärjestä löytyy Turkki (16), jolla on enää yksi peliä jäljellä Walesia vastaan Cardiffissa ensi tiistaina. Palettia voi lisäksi vielä sotkea neljäntenä oleva Armenia (7), joka voi mahdollisella kahdella voitolla Walesista Yerevanissa lauantaina sekä Kroatiasta Zagrebissa tiistaina tehdä melkoista hallaa EM-kisoihin mieliville joukkueille. Kaksi parasta selviytyy Saksassa pelattaviin kekkereihin.
Homman piti olla jo käytännössä siloteltu Kroatialle sen voitettua neljästä ensimmäisestä pelistään kolme sekä pelattuaan kerran tasan. Lokakuu oli Dalicin suojateille kuitenkin musta sen hävittyä silloin molemmat karsintapelinsä.
Ensin tuli lunta tupaan kotona Opus Arenalla, Osijekissa Turkkia vastaan 0-1 Galatasarayn
Boris Yilmazin iskettyä voittomaalinsa avausjaksolla. Turkki löi selvästi enemmän todellista maalipaikkoja, kuten sen eduksi kirjattu maaliodottama (xG) 2,08-0,88 hyvin osoitti.
Kolme päivää myöhemmin Kroatia kyykkäsi vuorostaan Cardiffissa, missä Wales oli parempi 2-1. Siinä pelissä kaikki osumat viimeisteltiin toisella jaksolla isäntien karattua ensin kahden maalin karkumatkalle Fulhamin
Harry Wilsonin kahdella osumalla toisen jakson ensimmäisellä vartilla eikä kroaatit onnistuneet maalaamaan Atalantan
Mario Pasalicin vartti ennen täyttä aikaa syntynyttä kavennusta enempää maaleja. Maaliodottama (xG) kirjattiin silti Kroatian eduksi 1.23-0,80 eli se loi parhaat maalipaikat oltuaan kuitenkin vastustajaansa tehottomampi.
Feyenoordin laitahyökkääjä
Luka Ivanusec ja Hoffenheimin
Andrej Kramaric tekevät paluun Kroatian maajoukkueeseen ja kaksikko nähdään luonnollisesti avauksessa. Dinamo Zagrebin hyökkääjä
Bruno Petkovic, Tottenhamin hyökkääjä
Ivan Perisic ja Torinon keskikentän
Nikola Vlasic ovat valitettavasti sivussa loukkaantumisten takia. Lihasvamma saattaa pitää myös Man Cityn keskikentän
Mateo Kovacicin poissa pelistä. Man Cityn tähtipakki
Josko Gvardiol löytyy ilman muuta Kroatian takalinjoilta avauksesta.
Kroatian (4-3-3) mahdollinen avausrosteri: Livakovic; Stanisic, Sutalo, Vida, Gvardiol; Modric, Brozovic, Majer; Pasalic, Kramaric, Ivanusec.
Kroatia jyrää isäntänsä
EM-kisapaikka ei ole enää yksistään Kroatian käsissä, vaikka se voittaisikin jäljelläolevissa peleissään Latvian ja Armenian. Mikäli kroaatit päätyisivät kaksistaan tasapisteisiin Walesin kanssa olisi walesilaiset edellä keskinäisten pelien paremmuuden takia. Joukkueet pelasivat Kroatiassa 1-1 tasurin sekä Wales vei siis kotipelinsä 2-1. Kroatia pistää kaiken sen varaan, ettei Wales kaada Turkkia lohkon päätöskierroksella Cardiffissa tiistaina. Silloin kroaatit matkaavat Saksan EM-kisoihin yhdessä Turkin kanssa tästä lohkosta. Jos sen sijaan kävisi niin hassusti, että tuo kolmikko päätyisi tasapisteisiin jäisi Kroatia myös rannalle.
Latvialaisia vastaan kroaatit eivät siis voi laskea höntsäilemään, sillä kolme pistettä on joka tapauksessa vietävä mennessään mikäli halutaan vielä roikkua kiinni oljenkorressa. Silloin paras resepti on painaa täysillä ja pitää huoli siitä, ettei isännille jää mitään mahdollisuutta yhteenkään yllätyspisteeseen!