Torinon ATP-finaaliturnaus: Carlos Alcaraz - Andrei Rublev

Torinon ATP-finaaliturnaus | Carlos Alcaraz - Andrei Rublev | 15.11.2023 | 15:30

Kohde sulkeutuu: 15.11.2023 15:30


Andrei Rublev (ATP-5) on kokenut tällä kaudella erilaisia vaiheita. Loppukesällä oli hankalampaa, kun venäläinen hävisi esimerkiksi Emil Ruusuvuorelle.

Syksy on kulkenut kuitenkin huomattavasti paremmin. Eteneminen Shanghain Masters-finaaliin ja Wienin sekä Pariisin semifinaaleihin on ollut taas tutumpaa Rublevia. Sellaiseksi voi toki luokitella myös välierien päättymiseen tappioihin Jannik Sinnerille & Novak Djokovicille. Kulloistenkin absoluuttisten maailman parhaiden päihittäminen on ollut hänelle vaikeaa.

Yksittäinen tilasto kertoo tästä kaiken olennaisen. Rublevilla on takanaan yhdeksän Grand Slam -puolivälierää, joista kaksi viime ja peräti kolme tältä vuodelta. Yksikään näistä puolivälieristä ei ole päättynyt voitokkaasti.

Jatkopaikka meni mutkikkaaksi


26 vuoden ikä huomioiden Rublev on ehdottomasti maailman top-10-pelaaja. Helposti voi perustella myös kahdeksan parhaan statuksen, ja ensimmäistä kertaa vuonna 2021 saavutettu ennätysranking viisi on voimassa myös juuri nyt. Otteluvoittoprosentti asettuu tälläkin kertaa noin 70:een.

Tason rajallisuus on näkynyt aiemmissa finaaliturnauksissa. Vuosina 2020 ja 2021 hän jäi alkulohkoon, viime marraskuussa välieräpaikka aukesi kahdella täpärähköllä voitolla alkulohkossa.

Vaikeaa tulee jatkopaikan suhteen olemaan tälläkin kertaa. Asian sinetöi 4-6, 2-6-tappio Daniil Medvedeville, josta on vuosien varrella muodostunut maanmiehelle melkoinen pelillinen peikko. Voitot keskinäisistä otteluista ovat Medvedeville 7-2, ja suurimmaksi osaksi Rublev on ollut käytännössä vailla mahdollisuuksia.



Maanantain tulos ei kuitenkaan tullut niin suurella dominoinnilla kuin numeroista voisi päätellä. Rublevilla oli peräti seitsemän murtopalloa, joista hän ei kuitenkaan onnistunut voittamaan yhtäkään. Niinpä jossain määrin pienet erot kääntyivät selväksi lopputulokseksi.

Lievää ulospuhallusta havaittavissa


Nyt pitäisi sitten määritellä, mihin tämä Rublevin tähän asti lueteltu taso riittää juuri nyt Carlos Alcarazia vastaan. Kaksikymppisellä espanjalaisella on ollut voitetun Wimbledonin jälkeen jonkinlainen ulospuhallus.

Harvan pelaajan kohdalla moista termiä voisi käyttää Cincinnatin finaalipaikan sekä US Openin ja Pekingin semifinaalien jälkeen, varsinkaan miltei teini-ikäisestä. Mutta kun viimeisimpinä pelit päättyivät neljännellä kierroksella Shanghaissa sekä heti Pariisin avausotteluun Roman Safiullinia vastaan, on jonkinlaista inhimillisyyttä peliotteiden suhteen havaittavissa.



Takkiin tuli myös Torinon avauksessa Alexander Zvereviä vastaan. Tappionumerot 7-6, 3-6, 4-6 kertovat toki siitä, ettei ottelu ollut missään nimessä täysin yhtä maalia. Toisaalta Zverev oli yksittäisten pisteiden 100-89-voiton verran parempi.


Alcarazilla oli alkuvuoden superputkensa aikanakin hävitä ensimmäisiä eriä. Nytkään ei tarvitse hakea kaukaa skenaariota, jossa Rublev pitää johtoasemaa avauserän jälkeen.

Pelivalintamme:

Andrei Rublev voittaa ensimmäisen erän @2.37

Huti
SG Casino - Lue arvostelu

2.37

Tyylikäs vedonlyöntiuutuus Lue arvostelu Siirry pelaamaan
Comeon! - Lue arvostelu

2.34

ComeOn - Booker palasi uudistuneena Lue arvostelu Siirry pelaamaan
XLBet - Lue arvostelu

2.31

XLBet – Uutuussivustolle 5x20€ kierrätysvapaa ilmaisveto! Lue arvostelu Siirry pelaamaan
Casinowinbig - Lue arvostelu

2.29

Casinowinbig – Uutuussivusto täynnä palkintoja! Lue arvostelu Siirry pelaamaan
Kirjoittanut: Eki-setä