Serie A :ssa 20. kierroksella ottavat yhteen Napoli ja Parma Stadio Diego Armando Maradonalla keskiviikkona kello 19:30.

Napoli nipisti pisteen Interin kotiluolasta
Antonio Conten luotsaama liigakolmonen Napoli taisteli jännittävässä kärkikamppailussa Interiä vastaan 2-2 vierastasurin Giuseppe Meazzalla viime sunnuntaina. Maaliodottama (xG) kirjattiin Interin eduksi 1,45-0,74.
Federico Dimarco vei Marcus Thuramin esityöstä isännät 1-0 johtoon lauottuaan pallon tolpan kautta oikeaan alanurkkaan yhdeksännellä minuutilla. Scott McTominay toi vieraat 1-1 tasoihin Eljif Elmasin syötöstä vasemmasta alanurkasta tilaa löydettyään 26. minuutilla. Hakan Calhanoglu vei isännät pilkusta 2-1 johtoon reilu vartti ennen täyttä aikaa. McTominay tasoitti Noa Langin syötöstä 2-2:een 81. minuutilla.
Napolilla on jo ennestään telakalla olleiden ykkösvahti Alex Meretin, keskikentän Andre Zambo Anguissan, Kevin De Bruynen ja Billy Gilmourin sekä hyökkääjä Romelu Lukakun ohella sivussa tällä kertaa myös puolustuksesta Juan Jesus. Sen lisäksi mahdollisesti puolustajista David Neres saattaa missata myös matsin. Ei sentään likainen tusina, mutta kieltämättä melkoinen katras puoli tusinaa kelpo pelimiehiä! Kuumaverinen piiskuri Conte on myös kahden pelin toimitsijakiellossa lennettyään suihkuun kärkipelissä Interille tuomitun pilkun yhteydessä ja tulisieluiselle valmentajalle temppu oli jo neljäs kerta. Conte höysti vielä parranpärinäänsä käsimerkeillä mikä sai myös kurinpidon hiiltymään mikä rankaisi vanhaa kettua tuplapenaltilla.
Partenopein (3-4-2-1) mahdollinen avausrosteri: Milinkovic-Savic; Di Lorenzo, Rrahmani, Beukema; Politano, Lobotka, McTominay, Spinazzola; Lang, Elmas; Hojlund.
Parma Bounce Backiin Leccen kustannuksella
Carlos Cuestan käskyttämä Serie A:ssa 14. ntenä oleva Parma otti Bounce Backin Leccen kustannuksella 2-1 Stadio Via del Marella viime sunnuntaina. Maaliodottama (xG) kirjattiin Parman eduksi 1,04-0,85.
Nikola Stulic vei isännät Lameck Bandan keskityksestä 1-0 johtoon jo avausminuutilla. Banda lensi suoralla punaisella suihkuun tuomari Livio Marinellin muutettua ensin vilauttamanss kortin väriä VAR-signaalilla viestin korvanappiinsa saatuaan toisen jakson avausvartilla. Lisää jobin postia isännille aiheutui toppari Tiago Gabrielin puskettua keskityksen vahingossa omaan verkkoonsa ja peli oli tasan 1-1 64. minuutilla. Mateo Pellegrino puski Parman 2-1 voittomaalin puolestaan Adrian Bernabe Garcian keskityksestä 72. minuutilla. Kialonda Gaspar hölmöili vielä Leccestä isäntien toppareista Leccelle toisenkin punaisen kortin lisäajalla.
Parman veskareista sekä Vicente Guaita että Zion Suzuki, puolustajista Mathias Lovik ja Abdoulaye Ndiaye, keskikentältä Pontus Almqvist sekä hyökkääjistä Matija Frigan ovat telakalla.
Crociatin (4-3-3) mahdollinen avausrosteri: Corvi; Del Prato, Circati, Valenti, Valeri; Bernabe Garcia, Keita, Sörensen; Oristanio, Pellegrino, Ondrejka.
- Katso myös: Vedonlyöntisivut
Molempien osumista saa kelpo kertoimia
Partenopein voittoputki käsittää nyt kuusi peräkkäistä matsia kaikki pelit huomioiden, kun vastaavasti Conciati nappasi Bounce Back voittonsa kahden voitottoman kamppailun jälkeen. Isännät ottanevat rutiinivoiton niukin lukemin. Muutamien avainpelaajien poissaolot näkyvät sen esityksessä väistämättä raskaasta pelitahdista puhumattakaan ja edessä siintävä Mestarien liigan keitos kuuden päivän päästä FC Kööpenhaminaa vastaan sekä siinä välissä jo kolmen päivän päästä pelattava liigapeli Sassuoloa vastaan alkaa jo kuulostaa hurjalta touhulta. Rotaatiota lienee odotettavissa.









