Allsvenskanissa päätöskierros huipentuu mestaruuden lopullisesti ratkaisevaan kärkikamppailuun
Malmö ja
Elfsborg Eleda Stadionilla sunnuntaina kello 16:00.
Malmö kaivoi kuoppaa jalkojensa alta
Henrik Rydströmin luotsaama Malmö on Allsvenskanissa toisensa kerättyään 29 pelistä 61 pistettä saldolla 19-4-6 maalisuhteella 61-27 (+34). Välimatkaa kärjessä olevaan Elfsborgiin on kolme pistettä eli voitolla skånelaiset nousisivat tasoihin ja veisivät mestaruuden paremman maalieronsa ansiosta.
Malmö kaivoi maata jalkojensa alta mitä mestaruusjahtiin tulee, kun se jäi jo kolmannen sijansa sinetöineen ja eurokentillä itsensä väsyttäneen Häckenin jalkoihin Göteborgissa. Tiivistunnelmainen ja välillä keskeytyksissäkin olleen pelin veivät isännät lopulta 4-2 Bravida Arenalla.
Edward Chilufya vei isännät ensin 1-0 johtoon 20 minuutilla viime aikoina erittäin vahvassa tikissä olleen 18-vuotiaan
Momodou Lamin Sonkon tarjoilusta. Kauaa ei tarvittu skånelaisten tasoitusta odotella, sillä
Derek Cornelius pisti pallon verkkoon vain kuutta minuuttia myöhemmin ja tauolle lähdettiin veljellisesti 1-1 tasalukemissa.
Toisella jaksolla Sonkon ikätoveri
Pontus Dahbo onnistui maalinteossa kahdesti kolmen minuutin aikana tunnin kohdalla
Tomas Totlandin sekä
Samuel Gustafssonin syötöistä ja Häcken siirtyi äkkiä 3-1 johtoon. Kymmenen minuuttia myöhemmin kuitenkin isäntien puolustajista
Aiham Ousou otti toisen keltaisen korttinsa lentäen suihkuun tarjoten näin vielä Malmölle oljenkorren nousta peliin mukaan taistelemaan vielä voitosta. Allsvenskanin ykköstykki
Isaac Kiese Thelin tarttuikin tuohon korteen iskien kauden 15 maalinsa kaventaen
Taha Alin syötlstä lukemat 2-3:een 81.minuutilla. Malmön hakiessa riskillä tasoitusta aukesi isännille paikkoja, joista
Amor Layouni sinetöi sitten loppulukemat 4-2:ään Totlandin siltodtp esityöstä 85.minuutilla. Maaliodottama (xG) Häckenin hyväksi 1,59-1,48.
Elfsborg antoi Degerfors-kotitasurillaan vielä Malmölle oljenkorren
Jimmy Thelinin luotsaama Elfsborg siis johtaa Allsvenskania ennen viimeistä kierrosta sen kerättyä 29 pelistä 64 pistettä saldolla x-x-x maalisuhteella 59-25 (+34). Välimatkaa on siis kolme pistettä boråslaisten eduksi, joten vieraille riittäisi tasapelikin mestaruuteen.
Viiden pelin voittoputkessa olleelle Elfsborgille aukesi viimeistä edellisellä kierroksella tilaisuutensa kotipelissään varmistaa voitolla mestaruus sen kohdattua viimeistä edellisenä putoamiskurimuksessa oleva Degerfors, kun Malmö oli mennyt aiemmin alkuillasta rähmimään oman pelinsä Häckenin vieraana. Boråslaiset ylsivät kuitenkin vaivoin hädintuskin edes tasapeliin jännittävän kamppailun päättyessä lopulta 2-2 Borås Arenalla.
Toista kertaa peräkkäin tasuriin jäänyt Degerfors johti peliä vielä tauolla
Seid Koracin 39.minuutilla viimeistelemällä maalilla
Gustav Granathin syötöstä 1-0.
Sebastian Holmen toi isännät 1-1 tasoihin tunnin kohdalla
Jens Thomasenin esityöstä. Avausjaksolla kentälle vaihdettu Peter Gwargis vei vieraat 2-1 johtoon
Sebastian Ohlssonin syötöstä 79.minuutilla ja vieraat näyttivät tarttuvan vahvasti viimeiseen oljenkorteensa sarjapaikkansa suhteen. Varsinaisen peliajan viimeisellä kympillä vaihdosta kentälle kirmannut
Noah Söderberg onnistui tuomaan Elfsborgin vielä lisäajan viidennellä minuutilla tasoihin
Johan Larssonin syötöstä. Erityisen kova paikka tuo osuma oli vieraille, sillä se sinetöi Degerforsin putoamisen sarjaporrasta alemmaksi Superettaniin Brommapojkarnan lyötyä samanaikaisesti vieraissa Mjällbyn (2-1) viime hetkien voittomaalilla. Maaliodottama (xG) 1,93-1,08 oli Elfsborgin suuntaan kallellaan, joten siinä valossa isännät tuhlasivat maalipaikkojaan ja vastaavasti Degerfors oli ylisuorittaja tilanteisiin nähden.
Tuplamahdollisuudella vierastasurilla liikenteeseen
Seitsemästä kaksikon edellisestä kohtaamisesta Elfsborg on voittanut kaksi viimeisintä peliä eli molemmat kotipelinsä Borås Arenalla, kun taas noista seitsemästä pelistä Malmö on ottanut neljä voittoa eli puolestaan kahdesti kotona sekä kahdesti vieraissa. Kerran on jaettu pisteet Malmön isännöidessä kamppailua.
Lähtökohdat kallistavat keskinäisen historian perusteella vaakakuppia siis Malmön suuntaan, jolta tosin missaa tämän pelin sen loppukauden merkittävin hankinta vanha keskikentän norjalainen kelmi
Oliver Berg, joka Djurgårdenista siirryttyään ehti pelata Malmön paidassa kuusi peliä tehden niissä ksksi osumaa ja antaen lisäksi kolme maalisyöttöä. Kärkikamppailu tulee olemaan neljäs peräkkäinen peli mikä Bergiltä jää välistä. Sota ei toki yhtä miestä kaipaa. Toisaalta pakkovoiton ottaminen kahden samantasoisen vastustajan kohtaamisessa, missä motivaatioetu on identtinen on käytännössä erittäin vaikeaa. Tästä syystä vaakakuppi kallistuu eittämättä tuplamahdollisuuteen ja vierasvoiton tasurivarauksella suuntaan.