Markku Kanerva on saanut Huuhkajien peräsimessä hienoja asioita aikaan, mutta karsintojen sukeltaminen sai monet viimeistään päätymään siihen, että Rive on aika vaihtaa toiseen koutsiin. Mutta keneen? Kuva: MB Media Solutions / Alamy Stock Photo
Suomalaisen palloilun ystäviä korpeaa yhä Huuhkajien epäonnistuminen karsinnoissa EM-kisoihin. Edellisessä ikkunassa Suomi oli tärkeiden pelien äärellä, joista toinen tiedettiin isoksi haasteeksi, toisen piti olla suupala. Molemmista tuli takkiin, ja kisahaaveiden suhteen ollaan nyt todella liemessä.
Monen syyttävä sormi osoittaa nyt Markku "Rive" Kanervaan, joka on toiminut Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana joulukuusta 2016. Pitkään pätkään on mahtunut monenlaista, ja kiitollisuus on monella ensimmäisenä mielessä muistellessa etenkin Suomen ensimmäistä kertaa jalkapallon arvoturnauksessa. Silti monen mielestä on aika kääntää sivua.
Miksi Rive out?
"Rive out" ei ole kaikkien huulilla. Onko kyseessä vain äänekäs vähemmistö vai merkittävä kansanosa? Oli miten oli, pinnan alla selvästi kuplii. VL teki aiheesta kyselyn Facebookissa ja Twitterissä, johon on toistaiseksi tullut 130 vastausta. Heistä 38 on valmis monottamaan Riven, 84 ei ole ja 8 ei osaa sanoa.
Tämä on tietysti vielä hyvinkin pieni otanta. Entä mitä mediamaailmassa ja somessa poristaan aiheesta?
Ilta-Sanomien urheilutoimittaja Janne Oivio suorastaan vaatii "ravistelua" kommentissaan. Hän toivoo sitä nimenomaan nyt heti - aikataulu varmasti jakaa ihmisiä. Jopa uuden valmentajan toivojien keskuudessa on varmasti sellaisia, jotka olisivat valmis kuitenkin katsomaan tämän kauden loppuun, toiset taas haluavat reagoinnin saman tien juuri jatkokarsintoja ajatellen.
Urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuori naureskeli potkupuheille. Tottahan se on, että aika nopeasti moni on unohtamassa myös ne uroteot.
Liian helposti unohtuu se, millaista taaperrusta oli vuosikymmenet ennen ensimmäistä kisapaikkaa. Sitten yhtäkkiä pitäisi jokainen kisapaikka tulla kotiin ja Slovenian kaatua tuosta vain.
Toki Slovenia-peli oli melko karmeaa katsottavaa, ei pelkästään tuloksen takia vaan myös pelillisten valintojen, peluutuksen ja reagoinnin. Kazakstan-pelissä petti henkinen kantti silmin nähden. Mutta sitäkin sattuu.
Tuskinpa kovin moni silti kahden pelin perusteella valmentajaa vaihtaisi, varsinkin kun eipä mies penkin takana voi vaikuttaa pelaajien yksittäisiin ratkaisuihin määräänsä enempää, viitaten esimerkiksi missattuihin paikkoihin ja vastustajalle hankittuihin pilkkuihin.
Enemmänkin puhutaan pelillisestä käyrästä, joka olisi ollut menossa alaspäin viime ajat. Sitten taas, eiköhän käyrä ole samaan suuntaan myös pelaajiston tasossa ja vireessä, ajatellen esimerkiksi Pukkia, Kamaraa, Pohjanpaloakin? Siitä ei voi valmentajaa oikein syyttää, jos meillä ei ole enää ihan sitä prime-Pukkia sylkemässä maaleja.
Kuka kumma tilalle?
Niin, joku luotsi sinne epäilemättä silti tarvitaan. Vaihtoehtoja ei jonoksi asti ole. Täytyy muistaa, että tässä tilanteessa jos Kanervalle ovea osoitettaisiin, edes kauden jälkeen tai puhumattakaan että pika-aikataululla, olisivat jatkajan paineet valtavat. Samoin kuin Palloliiton päättäjien, jotka olisivat tapahtumaketjusta vastuullisia.
Edellä mainitussa Oivion kolumnissa mainitaan potentiaalisiksi Huuhkaja-valmentajiksi Jarkko Wiss, Simo Valakari ja Teemu Tainio. Näitä kaikkia yhdistää Veikkausliiga-joukkueen valmentaminen ja myös maajoukkuetausta. Toisaalta eivätpä nimet viime meriiteiltään oikein vakuuta, kaikella kunnioituksella valmentajia kohtaan. Ehkäpä ehdotuksilta hieman ylipäätään putoaa pohja pois, kun artikkelissa nostetaan suht vakavissaan esiin myös Hyypiän nimi.
Se minkä Oivio tietää oikein on se, että ei liian pitkällisellä odotuksella ja siiman antamisellakaan mitään hyvää seuraa. Kirjoittaja listaa nimiä, joiden kanssa tämä on tehty: Mixu Paatelainen, Antti Muurinen, Stuart Baxter, Hasse Backe... No, ehkäpä nämä nyt hieman erilaisia tapauksia olivat, eikä suoraan kannattaisi verrata Riveen. Mutta tietenkin se on niinkin, että jos suunta on alaspäin, niin siinä on turha enää ihmetellä, vai onko?
Nimiä voidaan hakea myös ulkomailta. Yksi esiin nostettu nimi on ruotsalainen Janne Andersson, joka jakaa reilusti mielipiteitä netissä. Osaava koutsi on kyseessä, toisaalta alla on juuri Ruotsin surkeat EM-karsinnat. Tälläkin hetkellä A-maajoukkueen valmennusryhmässä toimivaa Mika Nurmelaa on niin ikään väläytelty ottamaan enemmän roolia ainakin väliaikaisesti korvaamalla Rive.
Löytyypä netistä sellaisiakin ajatuksia, että olisi aika "rikkoa lasikatto" - naisvalmentaja miesten maajoukkueeseen, esimerkiksi Marianne Miettinen? Villejä ideoita löytyy, mutta ehkäpä tälle ollaan valmiita aikaisintaan siinä vaiheessa, kun Yhdysvalloissa on ensimmäinen naispresidentti.
Joka tapauksessa, jotain pitäisi varmaan tehdä maajoukkueellle - emme vain ole oikein vakuuttuneita siitä, että se "jotain" on valmentajan vaihto.