Jets on kehno, mutta osaa roikkua mukana

New England Patriots on yllättävän nopeasti noussut ylös muutaman kauden kestäneestä alakulosta. QB Bradyn ja päävalmentaja Belichickin lähdön jälkeen joukkueen suunta oli hetken hukassa, mutta nyt Pats on jo voittanut 10 matsista kahdeksan ja pudotuspelit ovat tätä vauhtia taas edessä.
New York Jets taas on ollut surkea jo pitkään. Sillä on nyt tältä kaudelta vasta kaksi voittoa. Viimeksi Jets on ollut pudotuspeleissä kaudella 2010.
Viimeisistä viidestä Patriots on voittanut jokaisen, viimeksi meni nurin Tampa Bay 28-23. Jets taas on nyt sille ihmeellisessä kahden voiton putkessa, ja viimeksi se kukisti vielä surkeamman Cleveland Brownsin 27-20.
Jets on edelleen liigan pohjasakkaa, mutta tällä kaudella se on usein pysynyt pelissä mukana. Viisi Jetsin seitsemästä häviöstä on tullut alle yhden touchdownin pistemäärällä.
Jetsillä ei ole tällä kaudella enää mitään pelattavaa, ja seurajohtokin jo luovutti laittamalla avainpelaajia muualle siirtoikkunan lopuilla, mutta joukkue näyttää silti vielä yrittävän.
Patriotsin kohdalla NFL-analyytikot ovat koko kauden odottaneet joukkueen hyytymistä. Yksi tällainen ennakoitu romahtaminen oli viime viikolla lepovuorosta tullutta Bucsia vastaan, mutta tässäkin ottelussa Patriots suorastaan dominoi. Se voitti esimerkiksi jaardit per peli 7.4 - 5.6.
Patriotsin puolustus on heikko
Patriotsilla on tässä matsissa selvä etu hyökkäyspäässä. Puolustuksessa sitten ei ole. Jets on jopa edellä, kun tilastoidaan annetut jaardit per peli, red zone -puolustus tai ylipäätään heittopelien puolustaminen. Patriots antaa vastuksille paljon ns. isoja heittopelejä.
Patriotsin hyökkäys on viime viikkoina ollut tulikuuma. Se on tehnyt vähintään 28 pistettä kolmesti neljässä viime matsissa. QB Drake Maye on aivan yllättäen noussut eliittipelinrakentajien ryhmään, ainakin tämän kauden osalta. Se jää vielä nähtäväksi, että jatkuuko hyvä vire. Patriotsin hyökkäys pelannee hyvin kotikentällä, mutta kyllä Jetskin voisi onnistua, kun vastassa on heikko puolustus.
Jets on siis sekaisin ja huono, mutta ei kuitenkaan mikään nyrkkeilysäkki. Patriotsilta voisi odottaa vaisumpaa peliä kovan Bucs-voiton jälkeen, ja sitten Jets hyvinkin pysyisi taas pelissä mukana. Ottelun tasoitus on todella iso, 13.5 pistettä ja sillä kyllä mielihyvin laittaa altavastaajalle muutaman lantin.
- Katso myös: Pitkävetovihjeet









