
Real Madrid vierasreissulle Sevillaan!
Real Betis ja Real Madrid iskevät yhteen perjantaina La Ligassa Estadio de La Cartujalla, jossa Betis on vielä evakossa oman stadioninsa remontin takia. Manuel Pellegrinin suojatit ovat keränneet kolmesta pelistä kuusi pistettä. Vieraaksi tuleva Los Blancos on sen sijaan maalieron mitalla kakkosena – José Mourinhon poppoo etenee toistaiseksi puhtaalla pelillä!
Betis avasi kautensa kahdella voitolla – ensin kaatui kauden avauksessa kotona Real Sociedad maalin mitalla ja Valenciakin kaadettiin vieraissa. Kolmannen kierroksen mittelöstä tuli kuitenkin jobinpostia, kun Levante painoi käsittämättömät viisi palloa Los Verdiblancosin verkkoon. Paluu maanpinnalle oli siis tosiasia ja perjantaihin isketään taas uudella nöyryydellä.
Isänniltä jatkavat sivussa tällä tietoa Aitor Ruibal, Diego Conde sekä Giovani Lo Celso. Juuri Real Madridissa viimeksi pelannut Dani Ceballos saattaa tehdä ensiesiintymisensä Betis-paidassa perjantaina.
Real Madridin alku kauteen on ollut sen sijaan jo todella vahva. Real Sociedad, Málaga ja Espanyol ovat kaikki joutuneet tunnustamaan valkopaidat paremmikseen ja lopputuloksissa ei juurikaan ole ollut edes nokan koputtamista. Perjantain testi on kuitenkin ilman muuta toistaiseksi alkukauden haastavin Mourinhon miehistölle. Los Blancos on viimeksi voittanut Betisin vieraissa syksyllä 2021.
Poissa vieraiden riveistä ovat perjantaina ainakin Raúl Asencio, Éder Militão, Rodrygo, Ferland Mendy ja Thiago Pitarch. Endrickin ja Aurélien Tchouaménin kunto tarkentuu vielä lähempänä ottelua.
- Katso myös: Uudet vedonlyöntisivustot 2026
Kotijoukkue ansaitsee enemmän arvostusta markkinoilla!
Betis +1,5 on mainio veto perjantaille! Suosikin viitta on ansaitusti tietenkin vieraiden niskassa, mutta Andalusiassa Betis kykenee laittamaan kampoihin La Ligan jättiläisillekin. Ottelusta voi tulla Real Madridille tähän mennessä kauden haastavin – mikään ihme se ei olisi.









