Kestääkö Stuttgart Istanbulin painekattilassa?
Voitolla ja tappiolla kautensa Eurooppa-liigassa aloittaneet Fenerbahce ja Stuttgart iskevät yhteen Istanbulissa kolmannen kierroksen mittelössä torstaina. Stuttgart on näistä kahdesta kollektiivina laadukkaampi, mutta Sükrü Saracoglu Stadiumin hurja kotiyleisön paine kääntää vaakakuppia kuitenkin hitusen isäntien puolelle kerroinasettelussa.

Domenico Tedesco saapui kesällä José Mourinhon tilalle Fenerin pääkäskyttäjäksi ja italialaisluotsin alaisuudessa onkin pelattu kohtalaisen vahvasti tähän mennessä. Eurooppa-liigassa aloitettiin talkoot vierastappiolla Dinamo Zagrebille, mutta toisella kierroksella Nice kaatui kotiviheriöllä 2-1. Vaikka Fenerillä hyvä kotietu onkin, ei kyseessä kuitenkaan ole mikään ylikylän poppoo Euroopan kakkoskilpailussa.
Fenerillä on laaja rosteri ja tämän takia onkin jäänyt kokoonpanon ulkopuolelle liigavaiheen osalta liuta pelaajia, joista nimekkäimpiin kuuluvat hyökkäyspään pelurit Emre Mor, Cenk Tosun, Mert Hakan Yandas ja Irfan Can Kahveci. Kaksi viimeistä ovat toisaalta myös loukkaantuneiden kirjoissa. Ederson ja Jhon Durán jatkavat tällä tietoa myös kuntoutuksessa.
Sebastian Hoenessin luotsaama Stuttgart oli viime kaudella mukana Mestarien liigassa, mutta Bundesliiga meni lopulta sen verran penkin alle, ettei UCL-kekkereihin ovi enää auennut. Nyky-Stuttgart vaikuttaisi tasonsa puolesta kuitenkin kuuluvan Saksassakin lähelle top nelosta, joten Eurooppa-liigassa pärjääminen on hyvinkin realistista alkaneella kaudella.
Myös Stuttgartilla on reilusti europeleihin kelpaamattomia pelimiehiä – ulos jätettiin esimerkiksi Ameen Al-Dakhil, Noah Darvich ja Leonidas Stergiou. Sairastuvalla ovat tällä hetkellä Jamie Leweling, Ermedin Demirovic ja Justin Diehl. Deniz Undav on käytettävissä.
- Katso myös: Pitkävetovihjeet
Maalijuhliin viittaavia merkkejä ei juuri ole!
Vetoa otetaan torstain taistoon vähämaalisuuden puolesta! Stuttgart on syksyllä puolustanut esimerkillisesti, mikä on Hoenessin pelisapluunaan nähden jopa hieman erikoinen yksityiskohta. Mersutehtaan kaupungin joukkueella on Bundesliigassa toiseksi vähiten sallittua maaliodottamaa Bayern Münchenin jälkeen. Vetovalinta on under 3 – kolmosen linja on anteeksiantava!









