Tasaväkiset keskikastin ryhmät
Union Berlinin saldo on seitsemän Bundesliigan matsin jälkeen 3-1-3 ja Werder Bremenin 2-2-3, eli vastakkain alkukaudella tukevasti keskikastiin sijoittuneet joukkueet.
Unionin kolme viimeistä matsia ovat olleet kotitasapeli HSV:n kanssa, 0-2 -vierastappio Bayer Leverkusenia vastaan ja viimeksi 3-1 -voitto Gladbachista. Lopputulokset osuvat hyvin yhteen xG-nikkareiden arvion kanssa. Gladbachia vastaan Union oli parempi ja Leverkusenia vastaan selvästi huonompi. HSV-matsi oli kaikin puolin tasainen.
Werder Bremenin kolme viimeistä ovat myös menneet saldolla 1-1-1. Jakso alkoi 0-4 -löylytyksellä Bayern Munchenin kentällä. Seuraavassa Bremen voitti St Paulin kotikentällään 1-1 ja viimeksi pelattiin Heidenheimin kentällä 2-2 -tasapeli. XG-laskuihin verrattuna kaksi ensimmäistä menivät kohdalleen, mutta Heidenheimissa Bremen oli pahasti alakynnessä, xG-tilastot kotijoukkueelle 3.08 – 1.86.
Kotijoukkueen kerroin liian vähän
Sen verran vielä Understatin xG-tilastoista, että XPTS-taulukossa Union Berlin on suurin piirtein samoilla sijoilla kuin varsinaisessa sarjataulukossakin, mutta Bremen on saanut enemmän pisteitä kuin se olisi ansainnut. Varsinaisessa taulukossa sillä on 8 pistettä, mutta XPTS-puolella se on ansainnut vain 6.82 pistettä.
Werder Bremenistä ainakin puolustuksen Niklas Stark ja Maximilian Wober ovat loukkaantuneena sivussa. Amos Bieber ja Karim Coulibaly pelaavat varmaankin sitten puolustuksen keskustassa, ja Senne Lynen heidän edessään. Kärjessä nuori Salim Musah tuskin pystyy pelaamaan ja Romano Schmid on avauksessa.
Ainoa Union Berlinin pelaaja sairastuvalla on Robert Skov, ja hänen tilallaan pelannee Christopher Trimmel. Kärjessä on Andrej Ilic ja hänen takanaan Rani Khedira sekä Aljoscha Kemlein.
Kertoimet matsiin ovat noin 2.15 – 3.60 – 3.20. Näillä lukemilla vetomarkkina pitää Werder Bremeniä parempana joukkueena, mutta ei eron juuri nyt noin suuri tarvitse olla. Viime vuonna Bremen keräsi 11 pistettä enemmän kuin Union Berlin ja sen pelaajabudjettikin on jonkin verran isompi. Alkukauden vire on vierasjoukkueella ollut jonkin verran parempi, joten laitetaan lapulle vierasjoukkue tasoituksella. Union Berlin +0.5 saa kertoimeksi noin 1.65, ja sillä mennään. Pikkupanos vain kun kerroin ei ole häävi.
- Katso myös: Pitkävetovihjeet