
Veikkausliigassa lauantaina kuuden pisteen ottelu!
Veikkausliigan peräpäässä taistellaan lauantaina isoista pisteistä, kun IFK Mariehamn isännöi Wiklöf Holding Arenalla AC Oulua. Piste-eroa on tässä vaiheessa Grönvittin hyväksi peräti viisi pistettä, mutta Gary Williamsin ryhmä on ollut alkukaudesta yksi suurimmista ylisuorittajista, kun peliesityksiä peilataan tuloksiin. AC Oulu onkin ennakkosuosikki lauantaina kertoimien valossa.
IFK:lla on alla nyt neljä peräkkäistä voitotonta ottelua, mutta tämä saldo ei ole oikeasti lainkaan hassumpi, kun kolme viimeisintä pelattiin tasan ja yksi peleistä oli vieläpä Interiä vastaan vieraissa. Grönvitt pelasi viimeksi maanantaina, kun Hakaa vastaan junnattiin kotona 1-1-tasuri. Lauantaina kaipaillaan ahvenanmaalaisittain hieman parempaa viimeistelyä, sillä Hakaa vastaan oli täydet saumat voittoonkin.
Isäntien sairastupa on vähitellen tyhjenemään päin, mutta Matias Kivikko ja Patrik Raitanen ovat yhä loukkaantuneiden kirjoissa. Ikävä tulee myös Emmanuel Patutia, jolla on korttitilin täyttymisen vuoksi pelikielto päällä.
Mikko Isokankaan käskyttämä AC Oulu on sen sijaan ollut enemmän vastatuulipuolella, mitä tuureihin tulee. Ei oululaisryhmä toki ole mitenkään erikoisesti esiintynyt kauden mittaan, mutta kenties 12 pisteen saldo on turhankin epäonnekas 16 pelikierroksen jälkeen. Jokainen matsi tulee olemaan laivastonsinisille loppukaudesta tärkeä, sillä putoamispeikko on niskassa.
Oululta on näillä näkymin sivussa suurin osa katraasta Marokhy Ndione, Danny Barrow, Chianyindi Spencer Silas, Matias Ojala ja Niklas Schulz. Leon Bergsman soppari loppui, joten alakertaan on kenties tulossa pian vahvistussa siirtoikkunassa nyt kun Miika Koskelakin on matkaamassa muualle. Koskela on vielä mukana lauantaina.
Katso myös: Vedonlyöntibonukset
IFK:ta aliarvioidaan kertoimissa!
AC Oulu on tästä parivaljakosta periaattessa parempi joukkue, mutta Grönvittin puolella on kotietu ja yhä paraneva rosteritilanne. IFK pelasi Hakaa vastaan maanantaina lupaavanoloista futista ja AC Oulua vastaan pitäisi kyetä pelaamaan tasaväkinen matsi.