Ghanalle maanantaina laadukas karsintavieras!
Maanantain vedonlyöntiohjelmassa on mukana eksotiikkaa, kun Ghana ja Mali kamppailevat MM-karsintalohkossaan suorasta kisapaikasta. Ghanalla on kasassa 16 pistettä ja Mali on neljän pisteen päässä kolmantena. Väliin mahtuu myös pisteen Malia edellä oleva Madagaskar, jolla voi hyvässä lykyssä olla myös saumat mukaan lopputurnaukseen!
Ghana oli karsintaikkunan ensimmäisessä mittelössä Tsadin vieraana pitkään kolmessa pisteessä kiinni, mutta aivan loppuun asti ei Otto Addon ryhmä jaksanut puolustaa ja Tsadin peluri pääsi purjehtimaan Mustien Tähtien kollektiivista helponoloisesti läpi maalintekoon. Tilanne on kuitenkin vielä sarjataulukossa kelvollinen, mutta ghanalaisten taivas synkkenisi reippaasti, jos Mali hakisi maanantaina pisteet.
Isänniltä puuttuu maanantaina polvensa loukannut Ibrahima Sulemana, mutta Joseph Paintsil ja Alexander Djiku saadaan tähän koitokseen mukaan kokoonpanoon. Tsad-matsin penkiltä aloittanut Thomas Partey noussee avauskokoonpanoon keskikentälle.
Mali on yksi niistä joukkueista, joita on jo odoteltu vuosia mukaan futiksen MM-kisoihin, mutta Kotkat ei toistaiseksi tässä tehtävässä ole onnistunut. Sikäli kun Ghanalta saataisiin pisteet revittyä, mahdollisuudet turnaukseen edes jatkokarsinnan kautta olisi vielä olemassa, kun kahdella viimeisellä kierroksella kohdataan Madagaskar kotona ja Tsad vieraissa. Tom Saintfietin ryhmä on nyt välttänyt tappion neljästi putkeen ja hyvänä päivänä laadun pitäisi riittää Accrassakin vahvaan peliin.
Malilta on sivussa maanantaina yhä Tottenhamia edustava Yves Bissouma eikä Amadou Haidaraakaan valittu mukaan tämän karsintaikkunan peleihin. Laadukkaita pelureita kentällä silti nähdään kaksikon poissaolosta huolimatta.
Nouseeko Mali mukaan taistoon lohkovoitosta?
Lapulle maistuu Accran koitokseen Malin suora voitto! Saintfietin ryhmälle ei lähtökohtaisesti tasapeli juurikaan maistu, kun lohkovoittoon menisi siinä kohtaa käytännössä saumat ja jatkokarsintapaikatkin alkavat vähitellen karkaamaan. Ghana pelasi Tsadin vieraana jopa kelvottomasti ja samanlaisella esityksellä ei maanantaina kunnian kukko laula.