
Avaako PSG kotona täydellä pistepotilla?
PSG isännöi perjantaina kauden ensimmäisessä Ligue 1:n kotiottelussaan AS Monacoa Parc des Princesillä. Kausi alkoi pariisilaisittain yskähtelevään malliin, kun kahdesta vieraspelistä ei onnistuttu kaivamaan täyttä pistepottia. Monaco onkin jo PSG:tä neljä pistettä edellä kahden kierroksen jälkeen!
Luis Enriquen piiskaama kotijoukkue lähti kauteen tietysti taas tuttuun tapaan jättisuosikkina. Kahdessa ensimmäisessä vierasottelussa esitykset ovat olleet PSG:ltä kohtalaisen hyviä ja maaliodottamat kellotettiin molemmissa vastustajan yläpuolelle, mutta valmennusjohdossa tuskin ollaan silti vielä tyytyväisiä. Perjantaina on jo mielellään otettava kolme pistettä.
Nuno Mendes jatkaa PSG:n riveistä vielä tämän ottelun pelikiellossa. Bradley Barcola ja Ibrahim Mbaye jatkoivat siirtoikkunan lopussa matkaa muihin maisemiin. Pienen ekstralevon saanut Ousmane Dembélé palannee kokoonpanoon.
Monacon kausi alkoi vierasvoitolla Le Havresta ennen 2-0-kotivoittoa Marseillen kustannuksella. Omissa ei ole vielä soinut ja Filipe Luísin ryhmä on puolustanut muutenkin mukiinmenevästi. Testi on kuitenkin perjantaina kova, kun vastassa on suurseura, jolla on paljonkin hampaankolossa ensimmäisiltä kierroksilta.
Siirtoikkunan loppuhetkillä Englantiin matkalla olleet Lamine Camara ja Folarin Balogun jatkavat Monacon riveissä syksyllä, mutta viimeksi mainittu ei ole todennäköisesti kuitenkaan perjantaina mukana. Takumi Minamino ja Mohammed Salisu jatkavat sairastuvalla, todennäköisesti Ansu Fati seuranaan. Matthis Abline ja Jordan Teze ovat mahdollisesti myös sivussa. Lukas Hradecky jatkaa tuttuun tapaan veräjällä.
- Katso myös: Ilmaisvedot
Kykeneekö Monaco kiusantekoon Pariisissa?
PSG napannee perjantaina pisteet, mutta voitto voi olla tuloillaan vain pienellä marginaalilla. Monaco on ollut kauden alkumetreillä laadukas yhdistelmä ja kun PSG:n kone vielä hieman yskii, voi matsista muodostua isännille vaikea. Monaco +1,5 on kelpo veto!









