Espanja kenraaliharjoittelee MM-kisoja varten Meksikossa!
Jalkapallon MM-kisoihin yhtenä suosikeista lähtevä Espanja harjoittelee varhain tiistaina Perua vastaan Pueblassa Meksikossa. Espanja pelasi jo Irakia vastaan ennen Atlantin taakse lähtöä kotona ja dominoinnista huolimatta peli päättyi tasalukemiin. Luis de la Fuenten suojatit ovat kuitenkin taas iso suosikki.
Peru palasi MM-tasolle vuonna 2018, mutta sittemmin on palattu taas varjojen maille tasollisesti. Brassivalmentaja Mano Menezesin käskyttämä Bicolor kaatoi kuitenkin viikonloppuna kisoihin Espanjan tavoin valmistautuvan Haitin Miamissa vahvalla esityksellä. Rosteri on koostettu tällä kertaa varsin nuoresta osastosta, joten 1-2-tulos oli ihan lupauksia herättävä.
Perun rosteri koostuu nykyisin pitkälti Etelä-Amerikan sarjoissa pelaavasta materiaalista ja kenties nimekkäimmät kasvot ovat FC Kööpenhaminan vasen laitapakki Marcos López sekä Kaan Kairisen seurakaverina Sparta Prahassa pelaava Oliver Sonne, joka kävi Valioliigaakin pelaamassa viime kaudella Burnleyn riveissä. Konkariosastolta jatkavat vielä veskari Pedro Gallese sekä keskikenttäpelurit André Carrillo ja Yoshimar Yotún.
Hallitseva Euroopan mestari Espanja lähtee Pohjois-Amerikkaan hakemaan historiansa toista maailmanmestaruutta ja kyllähän tähän on kaikki mahdollisuudet olemassa, kun joukkueen laatu tiedetään. Tällä hetkellä La Roja on heittämällä maailman kolmen parhaan maajoukkueen joukossa.
Tiistaina sivussa jatkavat tällä tietoa vielä Lamine Yamal, Nico Williams sekä Víctor Muñoz eli aivan parasta koostetta ei saada etenkään yläkertaan. Myös Mikel Merinon minuutteja luultavasti vielä säästellään ennen turnauksen alkua.
- Katso myös: Uudet vedonlyöntisivustot 2026
Lämmitteleekö Espanja maalijuhlilla?
Eiköhän Pueblan illassa tai meikäläisittäin aamussa saada muutama maali väkerrettyä, vaikkei Espanjalla olekaan ihan koko poppoo käytettävissä! Peru ei ole alaspäin kovin vesitiivis ja paikkoja pitäisi de la Fuenten ryhmällä kyllä riittää. Eteläamerikkalaisjoukkueet ovat toki myös teknisesti taitavia ja hyökkäysorientoituneita, joten maalinteko voi olla Menezesin ryhmälle myös realismia.








