Viime Valioliiga-kauden päätteeksi Lontoon länsipuolen perinteikäs liigaseura West Ham putosi alasarjaa, ja luonnollisesti joukkue on nyt suurin suosikki voittamaan Championshipin. Toinen liigasta pudonnut eli Wolverhampton on selkeä kakkossuosikki. Kolmas liigapudokas Burnley saadaan vielä mukaan top 4 -sakkiin, kun viime kaudella nousufinaalin hävinnyt Middlesbrough on nostettu kolmossuosikiksi.
Asetelma on selkeä, mutta ovatko kertoimet kohdallaan. Seuraavassa katsaus kauden 2026-2027 Championshipiin.

West Ham, liian suuri alasarjaan
Hammersin viime kausi oli paha pettymys. Joukkueen pelaajabudjetti oli noin 74 miljoonaa puntaa, joka oli selvästi enemmän kuin vaikka hienosti pärjänneillä Sunderlandilla ja Brightonilla.
Jos West Ham on vähänkään tasollaan eikä kärsi putoamiskrapulasta ja järkytyksestä, niin kausi päättyy ainakin 65 prosentin todennäköisyyllä sarjanousuun. Vetomarkkina antaa Hammersin noususta noin 1.50-kertoimia.
Hammers menetti kauden alla Manuel Fernandesin sekä Crysencio Summerville, mutta joukkueella on silti selvästi sarjan kovin miehistö. Jarred Bowen jäi vielä seuraan, vaikka hän on maajoukkuetason pelaaja. Bowen yhdessä Taty Castellanosin sekä Simon Adingran kanssa on kova kolmikko tähän sarjaan. Keskikentälle Hammersilla on esimerkiksi Edson Alvarezin ja Soungoutou Magassan kaksikko.
Hammersin ryhmä on sekoitus kovaa Valioliigan kokemusta ja nuoria lupauksia. Ja kun tähän vielä lisätään erinomainen manageri Nuno Espirito Santo, niin vaikean nähdä, miten Hammers voisi valua pois sarjan kärkitaistosta.
Hammersin sarjavoiton kerroin on noin 2.75. Championshipissä on viimeisen kymmenen kauden aikana vetomarkkinoiden suosikki voittanut koko sarjan kuudesti. West Ham on yksi parhaista suosikeista aikoihin, joten kerroin 2.75 voisi olla pelin paikka.
Wolverhampton, kokematon manageri, kovia vahvistuksia
Wolverhampton päätti antaa manageri Rob Edwardsille potkut ja palkata Cesar Peixoten. Tämä oli jonkinlainen riskiliike. Edwards on kokenut, menestynyt ja hän tuntee englantilaisen futiksen. Portugalilainen Peixote on valmentanut aikaisemmin vain Portugalissa. Jää nähtäväksi, oliko Wolvesin valinta täysi pannukakku vai loistavaa ennakointia.
Siirtomarkkinoilla Wolves toi joukkueeseen todella vankkaa kokemusta, kun Kieran Trippier ja Raul Jimenez tulivat Molineuxille.
Pelaajaryhmässä on muitakin mielenkiintoisia nimiä. Mateus Mane on 18-vuotias portugalilainen laituri, jolla saattaa olla edessä loistava tulevaisuus. Ehkä tämä kausi tulee vielä liian aikaisin, tai sitten Manesta tulee sarjan komeetta. Vielä ainakin brassi Andre sekä espanjalainen Fer Lopez voivat nousta otsikoihin.
Wolvesia kannattaa alkukaudesta tarkkailla ennen kuin lähtee lanttejaan sijoittamaan joukkueen puolesta tai sitä vastaan. Wolvesin noususta saa kertoimeksi noin 2.60, eikä siihen tohdi kajota. Jos nuoret lupaukset eivät saa peliään kulkemaan eikä uusi manageri osaa korjata tilannetta, niin liikaa jää kokeneiden pelaajien varaan.
Middlesbrough, viime kaudesta jäi hampaankoloon
Middlesboron piti olla se joukkue, joka Wembleyltä nousee liigaan, mutta finaalista tulikin paha pettymys. Nyt joukkue on vahvistunut, ja hyvältä näyttää kauden alla. Ruotsalaista manageria Kim Hellbergiä pidetään erinomaisena työssään ja nyt hänelle on annettu miehistö mistä rakentaa menestyvä joukkue.
Viime kaudella veskarin paikka oli ongelma, ja nyt joukkueella on laittaa maalin eteen Manchester Unitedista hankittu nuori tsekki Radek Vitek. Hyökkäyspäässäkin oli viime parantamisen varaa, ja sitä korjaamaan seura hankki Tottenhamista Will Lankshearin.
Keskikentältä Hackney lähti, mutta tilalle hankittiin Sebastian Berhalter.
Viime kaudella Middlesboro taantui loppusuoralla. Se tuli lopulta sarjassa viidenneksi, vaikka oli ollut ensin 35 kierrosta kärkikaksikossa. Selkeä laskeva käyrä, joka sitten päättyi finaalitappioon.
Tällä kaudella Mboron noususta saa yli kolmosen kertoimia, ja sen ottaa vetolapulle paljon mieluummin kuin vaikkapa Wolvesin nousun.
Southampton, häpeä kulkee mukana
Southampton oli viime kauden alla Ipswichin kanssa suurin nousijasuosikki. Kausi ei mennyt aivan putkeen, mutta nousua joukkue pääsi yrittämään karsintojen kautta. Homma sitten kariutui noloon vakoiluskandaaliin. Tästä Soton saa varmasti kuulla vierasmatseissa. Kaiken lisäksi seura sai tälle kaudella neljän pisteen pistemenetyksen rangaistuksena.
Kentällä Soton on kuitenkin edelleen kova joukkue. Veskari Daniel Peretz sekä laituri Cyle Larin ovat palanneet St Marysille, ja uutena pelaajana on hankittu ainakin Lewis Dobbin Aston Villasta. Shea Charlesin lähtö on miinus, mutta hänestä saadut 30 miljoonaa puntaa saattavat vielä tuoda vahvistuksia joukkueeseen.
Viime kaudella Soton pelasi 19 matsin tappiottoman putken. Neljän pisteen menetys ei ole aivan katastrofi, mutta marginaalit ovat pienet. Soton on parempi jättää sivuun kausivedoista. Joukkue saattaa saada pelin taas kuntoon, ja otteluista löytyy pelattavaa, mutta tämä jää nähtäväksi. Tuskin on helppoa olla koko sarjan vihatuin joukkue, ainakin tämän kauden ajan.
- Katso myös: Nettikasinot
Burnley ei nouse tällä kertaa
Pikkuseura Burnley on saanut viime kausina pelata paljon Valioliigaa, enemmän mitä se ehkä olisi ansainnut. Kahdella viime kerralla, kun joukkue on pudonnut pääliigasta alasarjaan, se on noussut saman tien takaisin Valioliigaan. Nyt tämä taitaa jäädä tekemättä. Kilpailijat ovat parempia ja vahvistuneet, Burnley taitaa olla selvästi viime kautta heikompi. Jaidon Anthony, Maxime Esteve, Axel Tuanzebe sekä Florentino Luis jättivät seuran, eikä uusista pelaajista ole korvaajiksi.
Seuran uusi manageri on Nicky Hayen, ja hän on taas yksi villi kortti -valinta. Belgialainen Hayen on aikaisemmin valmentanut vain Belgiassa. Belgian liigan voitot hänellä kyllä on parin vuoden takaa, mutta jää nähtäväksi, miten hänen kokemuksensa ja ajatukset siirtyvät Englantiin.
Burnleyn sarjanoususta saa kertoimeksi noin nelosen lukemia, ja tämä voisi olla kauden ohipeliajatus. Jos heikentyneellä joukkueella menee peli jumiin, niin uudella managerilla ei välttämättä ole keinoja saada hommaa taas kurssiin. Tulossa voi olla vaikeita jaksoja.
Parhaat peli-ideat nousijajoukkueiksi ovat vahva West Ham sekä viime kaudesta vahvistunut Middlesbrough. Laitetaan ykköseksi vihjeeseen Hammers. Kyllä sen visiitti alasarjaan jää yhden kauden mittaiseksi 70 prosentin arviolla!









