
Kaksi kierrosta jäljellä! Tarraako Klubi mestaruuteen?
Maanantaille nostellaan pitkävetovihje Veikkausliigaan, jossa on vielä kaksi kierrosta matkaa kuljettavana. VPS isännöi HJK:ta Lemonsoft Stadionilla ja Klubi ottaisi voitolla vahvan kiinnityksen mestaruuteen. Joonas Rantasen suojatit ovat nousseet komeasti kauden kalkkiviivoilla mukaan taistelemaan pokaalista ja kaksi voittoa riittäisi varmuudella. VPS:n on puolestaan voitettava, jotta viimeiseen europaikkaan säilytettäisiin vielä mahdollisuus.
VPS lähtee toiseksi viimeiselle kierrokselle mestaruussarjan kuudennelta sijalta. Jussi Nuorelan miehistö on pelannut hyvän kauden, mutta vielä pyritään riskejä kaihtamatta nappaamaan kaksi voittoa, jotka saattaisivat parhaassa skenaariossa siivittää vaasalaiset neljänneksi. Omissa käsissä tavoite ei enää ole – muilta tarvitaan apuja.
Vepsulla lienee maanantaina lähes parhaat pelurit käytettävissä. Vilmer Rönnberg on vielä loukkaantuneena ja paluu Veikkausliigakentille tapahtunee ensi vuoden puolella. Martti Haukioja ja Yassin Daoussi voivat myös puuttua.
HJK on viimeksi hävinnyt Veikkausliigassa yli kaksi kuukautta sitten ja eteneminen on ollut sen jälkeen todella nousujohteista. Viimeksi napattiin Interin vieraana täysi pistepotti mahtavalla esityksellä ja tässä kohtaa mestarisuosikin viitta vaihtoi kiistatta omistajaa. Klubilla on enää pelit VPS:ää ja AC Oulua vastaan jäljellä ja mestaruus on lähellä.
Vierailta on sivussa David Ezeh, Jesse Öst, Matej Markovic sekä pelikieltoa kärsivä Ville Tikkanen. Maalille on käytettävissä Lahdesta saapunut lupaava Osku Maukonen. Jää nähtäväksi, onko nuorukainen jo tolppien välissä.
- Katso myös: Vedonlyönti ilman rekisteröintiä
HJK ryöstää pisteet!
Maalinteko on tuottanut VPS:lle syksyllä merkittäviä vaikeuksia. Nuorelan ryhmä on tehnyt viimeisessä kymmenessä ottelussa vain kolme osumaa ja kun vastassa on nyt tulikuuma HJK, jäänee VPS taas nuolemaan näppejää. Vetovalinnaksi otetaan Klubia -1,5:n tasoituksella!








