Sveitsin ja Kroatian mestarit napit vastakkain UCL:ssä!
Mestarien liigan toisella karsintakierroksella iskevät tiistaina yhteen ensimmäisen osaottelun merkeissä FC Thun ja Dinamo Zagreb. Sveitsin mestaruuden viime kaudella voittanut Thun on tässä parissa kovassa paikassa, sillä vastassa on kovalla eurokokemuksella eteenpäin porskuttava kroatialaisseura. Dinamo onkin jo suosikki avausosassa Stockhorn Arenalla.

Kilpailullinen kausi ei ole vielä kummassakaan leirissä käynnissä. Thun on pelannut muutaman harjoituspelin, mutta zagrebilaisten tasoista vihulaista ei ole vielä kesällä kohdattu. Viime kaudelta on kuitenkin lupa valaa uskoa omiin, kun taakse jäivät sarjataulukossa jopa parinkymmenen pisteen verran Basel ja Young Boys. Mestaruus pokattiin viiden pisteen erolla St. Galleniin.
Thunilta on lasaretissa vielä polvivammaa kuntoutteleva toppari Genís Montolio. Jää nähtäväksi saisiko siirtoikkunassa hankittu keskikenttäpeluri Nassim Zoukit jo tässä ottelussa minuutteja alle. Ranskalaishyökkääjä Christopher Ibayi ei ollut mukana viimeisissä treenipeleissä, mutta mies on kuitenkin mukana Thunin UCL-listalla.
Mario Kovacevicin luotsaama Dinamo Zagreb pokkasi jälleen mestaruuden Kroatiassa keväällä ja tasoero oli kilpailijoihin nähden tällä kertaa hurja, kun eroksi ykkösen ja kakkosen välillä muodostui lopulta 18 pistettä. Dinamo on panostanut taas kesän siirtoikkunassa ja tavoitteena on ilman muuta päästä syksyksi pelaamaan Mestarien liigan liigavaiheeseen.
Uusista pelureista Dani Rodríguez ei mahtunut vielä mukaan eurolistalle ja Raúl Torrente on myös listan ulkopuolella – espanjalaiskaksikko ei ole vielä täydessä kunnossa. Robert Mudrazija on sen sijaan matkalla muualle. Bosnian ja Hertsegovinan paidassa MM-kisoissa esiintynyt toppari Stjepan Radeljic on mukana tiistaina.
- Katso myös: Pitkävetovihjeet
Otteluparin ratkaisut nähdään vasta paluuosassa!
Dinamo ansaitsee tässä parissa suosikin viittansa, mutta avausosassa kertoimet riittävät kuitenkin hyvin Thun-myönteiseen vetoon. Lapulle lähtee Thun +0,5 eli tasurillakin veto osuu. Vaikka Dinamo on laadukas joukkue, on Sveitsin mestaria kuitenkin syytä arvostaa eurooppalaisessakin kontekstissa.









