
Tuttujen kiistakumppanien seuraava keskinäinen taisto luvassa keskiviikkona!
Barcelona isännöi keskiviikkona Mestarien liigan puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa Atlético Madridia Camp Noulla. Hansi Flickin suojatit lähtevät pariin selkeänä suosikkina, mutta Atletilla on kieltämättä oma realistinen mahdollisuutensa jatkoon. Viimeksi kohdattiin lauantaina, kun Blaugrana kellisti Atletin vieraissa La Ligan puolella 1-2.
Barcelona on ollut tällä sesongilla pelillisesti hyvä odotuksiinkin nähden ja Camp Noulla on toistaiseksi voitettu jokainen ottelu. Vieraaksi tulee keskiviikkona todennäköisesti todella tiiviisti ja matalassa blokissa puolustava Atlético, joten linjojen väliin on löydyttävä viekkautta. Olisiko Dani Olmo ratkaisu valeysiksi?
Isänniltä on kokoonpanosta varmuudella ulkona Frenkie de Jong, Raphinha, Andreas Christensen sekä viikon verran huilaava Marc Bernal. Eric Garciasta tai Marc Casadósta taidetaan leipoa Pedrille kaveria keskikentän pohjalle. Marcus Rashford avannee sen sijaan vasemmalla yläkerrassa.
Atlético on esiintynyt edukseen tällä kaudella etenkin kotipeleissä, joissa on taottu hurjia lukemia tauluun isompiakin vastaan. Pelillisiä rajoitteita Los Rojiblancosilla kuitenkin ilman muuta on, joten tokkopa päätyyn asti on Mestarien liigassa asiaa siinäkään tapauksessa, että Barcelona kaatuisi tässä kaksiosaisessa. Lähtökohdat ovat keskiviikkoon kuitenkin hyvät, kun viikonloppuna Simeone lepuutteli esimerkiksi Julián Álvarezia ja Ademola Lookmania.
Atletin kokoonpanosta ovat näillä näkymin sivussa Pablo Barrios, José María Giménez ja Johnny Cardoso. Marcos Llorente oli viikonloppuna pelikiellossa ja keskiviikkona on täysin varma avauskokoonpanon paikka luvassa, kun jalkojen tulee vierailla piisata Blaugranan pallorallissa.
- Katso myös: Kasinobonukset
Säästyykö isoin ilotulitus paluuosaan?
Lapulle päätyy avauspuolikkalle alle 1,5 maalia! Barcelonalta ei ole nähty kovinkaan useasti tällä sesongilla laadukkaita startteja ja Flickin vaihtojen myötä ottelut ovat välillä kääntyneet tehokkaastikin Barcelonalle. Ensimmäinen puoliaika voidaan hyvin passailla keskiviikkonakin, kun Simeonen suojatit eivät missään nimessä lähde ottamaan turhia riskejä.








