
Yksi on, joka ei väisty – Cristiano Ronaldo
Portugali on vaihtanut kehnosti sujuneiden MM-kisojen jälkeen valmentajaa, mutta Cristiano Ronaldoa ei joukkueesta poista mikään. Uusi päävalmentaja on nyt 72-vuotias Jorge Jesus, mutta niin vain hänkin valitsi 42-vuotiaan Ronaldon joukkueeseen. Ja kun Ronaldo valitaan, niin ei häntä penkille ole otettu istumaan.
Luulisi MM-kisojen jo näyttäneen, että vaikka Ronaldo kuinka olisi supermies, niin reilusti yli nelikymppisenä hän ei enää pärjää maaotteluiden tahdissa. Ronaldo liikkuu vaisusti, ei prässää ollenkaan eikä se ehtiminen maalipaikkoihinkaan enää ole lähelläkään sitä mitä ennen.
Hieman sääli tilanne, sillä Portugalin joukkue on muuten erinomaisen kova. Ryhmä on täynnä Euroopan kärkiseurojen avainpelaajia, ja jos sillä olisi A-luokan kärki, sellainen, mikä Ronaldo oli vielä vajaat kymmenen vuotta sitten, niin Portugali olisi potentiaalinen ykkönen missä ryhmässä vain.
MM-kisojen alkulohkossa Portugali pelasi kaksi tasuria ja murskasi pikkumaa Uzbekistanin. Pudotuspeleissä se pudotti Kroatian (Ronaldo teki rankkarimaalin), mutta tuleva mestari Espanja oli sille liian kova. Lopputulos oli 1-0, mutta xG kertoo selvemmin, ja sen Espanja voitti 1.69 – 0.63.
- Katso myös: Kasinobonukset
Walesin runko Valioliigasta
Wales ei ole Espanja, vaan lähempänä Kroatiaa. Takavuosina Gareth Balen huippuvuosina Wales oli ajoittain hyvinkin vaarallinen, mutta pieni maa ei ole futiskentillä aivan entisensä. Se ei pelannut kesän MM-kisoissa ja kesän treenimatsit mukaan lukien Wales on nyt pelannut neljä matsia ilman voittoa. Ajoittain se väläyttelee, kuten viimeisessä MM-karsintojen lohkomatsissa, missä Pohjois-Makedonia meni nurin 7-1. MM-karsintojen pudotuspeleissä Wales hävisi rankkareilla Bosnialle.
Vaikka Walesilla ei ole varsinaisia lajin staroja, niin sen joukkue on kuitenkin täynnä Valioliigan ja Championshipin vakiopelaajia. Esimerkiksi Bosniaa vastaan kesällä avauksessa oli neljä Leedsin pelaajaa.
Wales nousi Kansojen liigan A-ryhmään marraskuussa 2024, mutta sen jälkeen päävalmentaja Craig Bellamyn kausi on mennyt kehnompaan suuntaan. Viime aikoina Bellamyn on huhuttu olevan matkalla Burnleyn manageriksi.
Portugalilla ei pitäisi olla merkittäviä poissaoloja, kun taas Walesilta sivussa ovat ainakin Joe Rodon, Karl Darlow sekä Harry Wilson.
Vetomarkkinoilla matsi on laitettu noin 1.20 – 6.00 – 12.00, ja aivan varmasti kotivoiton kerroin on liian vähän. Samanlaiset lukemat voisivat olla kerrointaululla, jos Portugalin vastustaja olisi Suomi, ja kuitenkin pitää alleviivata sitä, että Walesin joukkueen runko on Valioliigan pelaajia. Se ei ole helppo vastus välttämättä kenellekään.
Lapulle Wales +1.5, kerroin on noin 2.20.









