Italian GP:n voittajamarkkina näyttää tällä hetkellä vähän kaksijakoiselta. Lando Norris ja George Russell on hinnoiteltu selvästi muiden edelle, mutta kummankin kerroin jää jo alle kolmen. Samaan aikaan Ferrari-kaksikko Lewis Hamilton ja Charles Leclerc liikkuu kahdeksan ja yhdeksän välissä.

Ferraria ei tarvitse väkisin nostaa suosikiksi Monzassa. Mutta näissä hinnoissa ero kärkeen näyttää jo suuremmalta kuin viime kisojen vauhti antaa ymmärtää.
Norris on noussut oikeutetusti suosikiksi
Lando Norris tulee Monzaan kahden peräkkäisen voiton jälkeen. Hän voitti sekä Unkarissa että Zandvoortissa, ja Hollannissa McLaren oli jo selvästi Mercedestä nopeampi kilpailun loppupuolella. Antonelli myönsi Zandvoortin jälkeen itsekin, ettei Mercedes ole tällä hetkellä enää Formula 1 -sarjan nopein auto. Norrisin n. 2,50 on siis helppo ymmärtää.
Vedonlyönnin kannalta ongelma on hinta. Kerroin vastaa raa’asti lähes 40 prosentin voittotodennäköisyyttä, ja Monzassa kilpailuun tulee enemmän muuttujia kuin tuollaisella hinnalla mielellään ostaisi.
George Russellin kerroin, joka on n. 2,95 on vähän parempi, mutta siinäkään ole selvää etua. Mercedes on menettänyt suhteellista vauhtiaan McLarenille kesän aikana, eikä Monza ratkaise pelkästään sillä, kumpi Mercedes on parempi.
Ferrari tulee Monzaan paremmasta tilanteesta kuin kerroin kertoo
Zandvoortissa Hamilton ajoi neljänneksi ja Leclerc viidenneksi. Hamilton oli kisan loppupuolella tallikaveriaan nopeampi ja katsoi Ferrarin myöhäisen varikkoratkaisun maksaneen mahdollisuuden taistella podiumista.
Ferrari on voittanut tällä kaudella jo kahdesti: Hamilton Barcelonassa ja Leclerc Silverstonessa. Kyse ei siis ole siitä, pystyykö Ferrari tämän sukupolven autolla voittamaan kilpailun. Se on jo tehnyt sen.
Monza tuo mukaan vielä yhden olennaisen muutoksen. Ferrari on valmistelemassa kotikisaan isoa moottoripäivitystä samalla kun Mercedes joutuu hallitsemaan kauden loppupuolen kehitysbudjettiaan tarkemmin.
Ja Ferrarin Monza-historia on tuoreeltaankin kunnossa. Leclerc voitti täällä 2024. Viime vuonna Verstappen voitti ennen Norrisia, mutta Ferrari oli Leclercillä neljäs ja Hamilton kuudes. Kyllä Ferrari varmasti haluaisi eritoten Italiassa voittaa ja ensimmäiset treenit varmasti näyttävät jo missä mennään.
Vanha Monza-menestys ei itsessään tee vedosta kuitenkaan hyvää. Tärkeämpää on se, että Ferrari tulee nyt radalle autolla, joka on jo tällä kaudella voittanut, ja päivityksiä tuodaan juuri kotikisaan.
Italian GP 2026 aikataulu Suomen aikaa
Italian GP ajetaan Monzassa 4.–6. syyskuuta. Formula 1:n virallinen ohjelma on seuraava Suomen aikaan muutettuna:
Perjantai 4.9.
Vapaat harjoitukset 1 klo 13.30–14.30
Vapaat harjoitukset 2 klo 17.00–18.00
Lauantai 5.9.
Vapaat harjoitukset 3 klo 13.30–14.30
Aika-ajot klo 17.00–18.00
Sunnuntai 6.9.
Italian GP klo 16.00
Italian GP on kauden 13. osakilpailu.
- Katso myös: Pikakasinot
Pelivalintana Lewis Hamilton voittaa Italian GP:n
Hamiltonin kerroin joka on n. 8,25 on näistä hinnoista ensimmäinen, jossa voi nähdä oikeaa pelivaraa.
Norris on tämän hetken paras lähtökohta voittajaksi, mutta 2,50 kerroin jättää vähän tilaa sille, että Monzan rata muuttaa tallien järjestystä. Hamiltonin kohdalla tarvitaan enemmän asioita kohdalleen, mutta siitä myös maksetaan yli kolminkertainen hinta.
Vahvin riski on aika-ajo. Jos Ferrari jää lauantaina selvästi McLarenin ja Mercedeksen taakse, 8,25 muuttuu nopeasti liian pieneksi kertoimeksi. Monzassa pystyy ohittamaan, mutta lähteminen viidennestä tai kuudennesta ruudusta Norrisia vastaan on eri tehtävä kuin eturivistä.
Ennen kuin Italiassa on metriäkään ajettu, Hamiltonin voittokerroin sunnuntain kisaan vaikuttaa houkuttelevalta. Ei hän ykkössuosikki viikonloppuun lähdettäessä ole, mutta kerroin on sen verran houkutteleva, että mennään tällä.









