Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo kohtasivat aikaa sitten. Kuva: Alamy Stock Photo
Jalkapallo on ammatti, jossa eläkeikä tulee varhain. Osa huipuista pystyy huijaamaan itse aikaa, ja jatkamaan huipulla, vaikka virallinen ikämiesraja on jo ylitetty. Seuraavassa tämän hetken viisi parasta pelaajaa, jotka ovat jo kauan sitten ylittäneet maagisen 35 ikävuoden rajan.
Lionel Messi, 37 vuotta, Inter Miami, Argentiina
Leo Messi on viimeisin nyt ikämiesluokkaan kuuluvista, joka on voittanut Ballon d’ Orin. Tämä oli niinkin hiljattain kuin vuonna 2023. Ei Messin taso niin paljon ole kahden vuoden takaisesta pudonnut, etteikö hänet voisi hyvillä mielin nostaa tämän listan kärkeen.
Tällä kaudella Inter Miami ei ole enää dominoinut MLS-pelejä niin kuin parina aikaisempana kautena, mutta Messi on kuitenkin jo tehnyt 10 kassia ja antanut 7 maalisyöttöä.
Parempi vakuutus kuin MLS-liiga Messin tasosta on Etelä-Amerikan MM-karsintaturnaus. Argentiina on ylivoimaisesti karsintalohkon kärjessä 10 pistettä ennen Ecuadoria ja Brasiliaa. Messi ei todellakaan ole ollut statisti, hän on tehnyt karsinnoissa maalipörssin kakkonen kuudella maalilla ja kolmella maalisyötöllä. Ja tietenkin Messi on edelleen joukkueen kapteeni.
Cristiano Ronaldo, 40 vuotta, Al-Nassr, Portugali
Ja jos Messi on ykkönen, niin sitten Ronaldon pitää olla kakkonen. Ronaldon kohdalla nykyiset pelit tekee ihmeelliseksi se, että hän todellakin on jo juhlinut nelikymppisiään. 40 vuotta täyttäneiden maailman huippujen lukumäärä on koko urheiluhistoriassa laskettavissa sormilla ja varpailla.
Ronaldo jää kuitenkin Messin taakse, koska Saudiliiga on heikompi kuin MLS, ja maajoukkueessa Ronaldo tilanne on eri kuin Messin. Ronaldon mukanaoloa Portugalin ryhmässä, ja varsinkin avauskokoonpanossa, on viime aikoina kyseenalaistettu niin kannattajien kuin median puolelta.
Kuin kriitikoita näpäyttääkseen Ronaldo sitten johdatti Portugalin Kansojen liigan voittoon, ja finaalissa Espanjaa vastaan hän teki maalinkin. Maalissa Ronaldo piti Espanjan 14 vuotta nuorempaa Marc Cucurellaa melkein pilkkanaan.
Luka Modric, 39 vuotta, Real Madrid, Kroatia
Kun muut lähes nelikymppiset siirtyvät helpoimpiin liigoihin, Luka Modric oli viime kaudella edelleen Real Madridin keskikentän vakiopelaajia ja jopa joukkueen kapteeni. Modric on pitänyt paikkansa Realin keskikentällä jo kaudesta 2012-2013.
Viime lokakuussa Modricista tuli vanhin pelaaja, joka on pelannut virallisen ottelun Real Madridin joukkueessa. Edellinen ennätys oli viime vuosisadan pelaajalegenda Ferenc Puskasilla.
Toki ikä alkaa näkyä Modricin pelaamisessa, eipä sille mitään voi. Viime kaudella hän tuli usein peliin vaihtopenkin kautta, mutta kuitenkin minuutteja, maaleja ja maalisyöttöjä Modricin tilastoihin tuli enemmän kuin viime kaudella.
Tähän kauteen Modricin ura Real Madridissa kuitenkin päättyy. Toukokuussa ilmoitettiin, että seurajoukkueiden MM-turneen jälkeen Modric jättää Madridin. Viimeinen kotimatsi Santiago Bernabeulla oli Real Sociedadia vastaan. Ottelun lopussa kummakin joukkueen pelaajat järjestivät Modricille kunniakujan.
Manuel Neuer, 39 vuotta, Bayern Munchen, Saksa
Ehkä maalivahdin on helpompi pelata pitkä ura kuin kenttäpelaaja. Juosta ei tarvitse niin paljon, mutta toisaalta refleksien hidastuminen on ongelma. Manuel Neuer oli viime kaudella vieläkin terveenä ollessaan Bundesliigan parhaan joukkueen Bayern Munchenin ykkösveskari.
Neuer on pitkä ja vahva pelaaja, eikä ikä sitä heikennä. Hänet voi varmaan takavuosien meriiteillä hyvin listata kaikkien aikojen parhaiden veskareiden top kymppiin, ja miksipä ei vaikka top kolmoseen.
Loukkaantumisia ikä on kuitenkin alkanut tuoda Neuerille. Viime kaudella hän oli pitkään sivussa kylki- ja pohjevammojen vuoksi.
Neuerin pelit Bundesliigassa jatkuvat ensi kaudellakin. Helmikuussa uutisoitiin, että hänen sopimustaan on pidennetty kesäkuuhun 2026. Pitkällä uralla alkaa tulla kunnioitettavia merkkipaaluja. Maaliskuussa Neuer pelasi jo 150. Mestarien liigan ottelunsa Bayernin paidassa.
Maajoukkueessa Neuer ei ole enää ykkönen. Edellisen ottelut Saksan paidassa Neuer pelasi viime kesän EM-turnauksessa.
- Katso myös: Ilmaisvedot
Thiago Silva, 40 vuotta, Fluminense, Brasilia
Thiago Silva ei lähtenyt pelaamaan viimeisiä vuosiaan saudien öljyrahoista ja MLS:n kirkkaissa valoissa, vaan hän valitsi paria astetta paremmat peli kotimaassaan Brasiliassa. Fluminense on nykyisellään yksi Brasilian parhaista joukkueista, seurajoukkueiden MM-kisojen aikana se oli Brasilian Serie A:ssa kuudentena. Thiago Silva on joukkueen puolustuksen avainpelaajia. Terveenä ollessaan hän pelaa lähes järjestäen täydet 90 minuuttia joukkueen topparina. Ja täydet 90 minuuttia Thiago Silva pelasi myös seurajoukkueiden MM-pelien ensimmäisellä kierroksella, kun Fluminense piti kovan saksalaisen Dortmundin nollilla.
Thiago Silvan merkitystä Fluminenselle alleviivaa se, että hän liittyi joukkueeseen heinäkuussa 2024, kun perinteinen seura oli putoamisvaarassa. Silvan mukaan tuloa seurasi kymmenen matsin voittoputki ilman ainuttakaan omiin päästettyä maalia. Uutisraporttien mukaan tämä oli suurelta osin juuri Thiago Silvan ansiota.