Lauantain Vakio 1-kierros palaa maajoukkuetauon jälkeen perinteiseen muottiin, tämän viikon Vakio-kierroksella ottelut tulevat Valioliigasta ja Englannin mestaruussarjasta.
1. Man City - Brentford
Kierroksen avaavassa Manchester Cityn ja Brentfordin välisessä kohtaamisessa tuskin yllätystä nähdään. Pep Guardiolan luotsaama kotijoukkue on ollut alkukauden aikana vakuuttava ja on tälläkin kaudella yksi suurimmista mestarisuosikeista. City on voittanut kaikki kolme otteluaan ja maaliero näissä kolmessa ottelussa on komea 9-2. Vaikka Brentford on napsinut itselleen kolmesta ensimmäisestä ottelusta kaksi voittoa, on sillä silti tässä matsissa liian suuri vuori kiivettävänään. Manchester City on varmana lapulla.
Tulos: 1
2. Liverpool - Nottingham
Myöskään Liverpool tuskin tällä kierroksella kompastuu, sillä niin vakuuttavaa on myös Merseysiden punaisen puolen peli ollut. Kolmesta ottelusta saldona kolme voittoa, eikä yhtäkään päästettyä maalia. Nottingham on pelannut alkukauden tappioitta Valioliigassa, saldona voitto ja kaksi tasuria. Tällä kierroksella kuitenkin joukkueen tappioton putki menee poikki, sillä Liverpool on kotonaan liian iso haaste. Tähän matsiin on turha merkkejä kuluttaa, vaan pelaamme isännät varmaksi.
Tulos: 1
3. Brighton - Ipswich T
Seitsemällä pisteellä sarjassa kolmantena keikkuva Brighton saa vieraakseen nousijajoukkue Ipswichin, joka on saanut itselleen yhden pisteen alkukauden otteluista. Tässäkin ottelussa tasoero on selvä, Brighton on kotonaan valtava suosikki, emmekä millään jaksa uskoa vierasjoukkueen pääsevän pisteisiin kiinni. Ipswichillä on alkukauden aikana ollut ongelmia puolustuspelaamisen kanssa ja tähän Brightonin vahva hyökkäys pääsee iskemään varmasti. Tähänkin otteluun kotijoukkue varmaksi.
Tulos: 1
4. Fulham - West Ham
Fulham ja West Ham tulevat otteluun sarjan peräkkäisiltä sijoilta 12 ja 13. Fulhamilla pisteitä on kolme pelikierroksen jälkeen kasassa neljä, kun taas West Ham on samassa ajassa napannut yhden voiton ja kaksi tappiota. West Hamin otteluohjelma on kuitenkin ollut merkittävästi Fulhamia haastavampi ja vieraat ovat perustasoltaan isäntiä edellä. Myös materiaaliltaan West Ham on isäntiä vahvempi ja uskomme sen myös näkyvän tässä matsissa. Emme kuitenkaan uskalla West Hamia varmaksi pelata, sillä kotonaan Fulham pystyy varmasti vaikeuksia aiheuttamaan vierasjoukkueelle. Pelaamme West Hamin lapulle, mutta varmistelemme kohteen myös tasapelillä.
Tulos: X2
5. Crystal Palace - Leicester
Voitoitta Valioliigassa olevat Crystal Palace ja Leicester vääntävät pisteistä, tässä ottelussa isännät ovat suosikkeja. Palace on materiaaliltaan ja perustasollaan selvästi paluun Valioliigaan tehnyttä Leicesteriä edellä, Palacella onkin tässä ottelussa oiva tilaisuus avata voittosaldonsa. Emme millään jaksa uskoa heikon Leicesterin pystyvän vieraskentällä isäntiä haastamaan ja odotammekin Crystal Palacen nappaavan ottelusta täyden pistepotin. Emme kuluta tähän otteluun merkkejä, vaan laitamme rohkeasti Crystal Palacen varmaksi.
Tulos: 1
6. Aston Villa - Everton
Aston Villa on massiivinen suosikki vaikeuksissa olevaa Evertonia vastaan. Villa on kolmesta ottelustaan voittanut kaksi ja ainoassa tappiossa Arsenalille olisi joukkue ansainnut enemmän, mutta hyökkäyspelaaminen oli matsissa tehotonta. Everton sen sijaan on hävinnyt jokaisen alkukauden ottelunsa ja maaliero on karmaiseva 2-10. Aston Villa tulee kotikentällään saamaan varmasti tarvittavat maalipaikat ottelun hoitamiseen, Unai Emeryn luotsaama joukkue tulee ottamaan matsista itselleen alkukauden kolmannen voittonsa.
Tulos: 1
7. Bournemouth - Chelsea
Tappioitta olevan Bournemouthin ja ailahtelevan Chelsean välisestä ottelusta voidaan odottaa kiharaista. Muutama kausi sitten tuskin kukaan olisi uskonut että Chelsea on ajautunut sellaiseen sirkukseen, että sitä ei voi pitää ottelussa Bournemouthia vastaan suosikkina, mutta niin vain asia on. Tässä ottelussa voittajan arvioiminen on äärimmäisen hankalaa, sillä koskaan ei tiedä millainen Chelsean joukkue kentälle astelee. Tähän kun lisätään Bournemouthin oiva alkukauden vire, niin soppa onkin valmis. Varmistelemme tämän kohteen isolla kädella ja pelaamme sen läpi, eli kaikki mahdolliset merkit lapulle.
Tulos: 1X2
8. Plymouth - Sunderland
Championshipin piikkipaikalla hurjasteleva Sunderland vierailee häntäpäässä majailevan Plymouthin kotiluolassa. Plymouthin startti on ollut vaikea, neljästä ottelusta saldona on kaksi tasuripistettä ja maaliero on karmea 2-7. Sunderland sen sijaan on ollut todella pirteä ja voittanut kaikki pelaamansa ottelut, maalierokin näissä otteluissa on komea 10-1. Sunderland on matsissa suosikki, sitä ei voi kieltää. Plymouthin on vaikea kuvitella saavan ottelusta minkäänlaista tulosta aikaan, sillä niin vakuuttava on vierasjoukkue ollut. Sunderland on myös saanut meidän luottomme alkukauden esityksillä ja joukkue lähteekin varmaksi lapulle.
Tulos: 2
9. Middlesbrough - Preston
Middlesbrough tulee otteluun Prestonia vastaan takanaan kaksi tappiotonta sarjamatsia, edellisellä kierroksella joukkue nappasi vierasvoiton Cardiffista numeroin 0-2. Preston sen sijaan on alkukauden otteluistaan voittanut vain yhden ja onkin sarjassa häntäpäässä. Varsinkin joukkueen kaksi tehtyä maalia on sellainen fakta, joka Prestonin faneja varmasti huolettaa. Boro on ottelussa suosikki, emmekä mekään lähde sitä asiaa vastaan väittämään. Borolla on parempi formi ja kotietu matsiin tultaessa ja pelaammekin joukkueen varmaksi.
Tulos: 1
10. Swansea - Norwich
Swansean ja Norwichin välinen kohtaaminen on Championshipin matseista selvästi kiharaisin. Kumpikin joukkueista on alkukauden neljästä sarjamatsistaan voittanut vain yhden, eikä kummankaan pelaaminen ole vakuuttanut. Norwich on materiaaliltaan aavistuksen isäntiä edellä, mutta Swansean kotietu tässä ottelussa tasaa puntteja selvästi. Emme lähde tähän matsiin riskeeraamaan sen suuremmin vaan kulutamme merkkejä isolla kädellä, pelaamme kohteen läpi.
Tulos: 1X2
11. Blackburn - Bristol C
Mestaruussarjassa tappioitta eteenpäin puskeva Blackburn tulee matsiin sarjan viidenneltä sijalta, neljästä ottelusta saldona on kaksi voittoa ja kaksi tasuria. Bristol City sen sijaan on viidellä pisteellään sarjassa sijalla 14. Tässä ottelussa tasapelin mahdollisuus on iso, sillä kumpikin on alkukauden aikana päätynyt kahdesti pistejakoon. Tasapelimerkin lisäksi pelaamme lapullemme myös kotivoiton, sillä sen verran vakuuttavaa on Blackburnin meno ollut.
Tulos: 1X
12. Watford - Coventry
Mestaruussarjassa kolmannella sijalla keikkuva Watford saa vieraakseen alemmassa keskikastissa olevan Coventryn. Watford on neljästä ottelustaan voittanut kolme ja kertaalleen jäänyt pisteittä. Coventry sen sijaan on samassa ajassa onnistunut voittamaan vain kerran. Isännät ovat ottelussa selviä suosikkeja, ansaitusti. Watford on materiaaliltaan ja vireystilaltaan selvästi isäntiä edellä, emmekä millään jaksa uskoa vieraiden pystyvän pistekantaan tässä matsissa tarraamaan. Watford varmaksi.
Tulos: 1
13. Sheffield W - QPR
Kierroksen päättävässä Sheffield W:n ja QPR:n välisessä ottelussa on vierasvoitto lähellä. QPR on pelaamassaan neljässä ottelussa saalistanut itselleen viisi pistettä. Sheffield W sen sijaan on alkukauden aikana voittanut Mestaruussarjassa vain yhden kamppailun, eikä sen otteet vakuuta allekirjoittanutta millään tavalla. Sheffield W on hävinnyt kolme viimeisintä sarjamatsiaan tekemättä maaliakaan, samaan aikaan omissa on kolissut peräti yhdeksän kertaa, joten myös puolustuspelaaminen sakkaa pahasti. QPR:llä on tässä ottelussa loistava sauma kasvattaa pistepottiaan ja olosuhteisiin nähden vieraiden peliprosentti on jäänyt yllättävän alhaiseksi. Me kuitenkin luotamme vierasjoukkueeseen ja pelaamme sen rohkeasti varmaksi.
Tulos: 2
- Katso myös: Pitkävetovihjeet
Vakio 1 14.9.2024 koko kierros:
1: 1
2: 1
3: 1
4: X2
5: 1
6: 1
7: 1X2
8: 2
9: 1
10: 1X2
11: 1X
12: 1
13: 2