Ykkösliigassa ylemmän jatkosarjan viimeistä edellisellä kierroksella kohtaavat TPS ja Jaro toisensa Veritas Stadionilla torstaina kello 18:30.
TPS kotipelien tappioputkikurimuksessa
Miika Nuutisen luotsaama TPS on tällä hetkellä Ykkösliigassa neljäntenä kerättyään 25 pelistä saldolla 11-6-8 maalein 36-28 kaikkiaan 39 pistettä. Turkulaiset ovat jääneet jo sarjakolmikosta liian kauas, jotta sillä olisi enää mitään todellista pelattavaa, ainoastaan kiusaajan roolia on tarjolla. KTP (54), Jaro (51) ja JIPPO (46) ovat jo 7-15 pinnan päässä turkulaisista eikä edes kolmannella sijalla saa käytännössä kuin lämmintä kättä ja tuo mustapekka-kortti on jäämässä tällä hetkellä kovaa vauhtia joensuulaisten kouriin.
Turkulaiset kärsivät viime viikonvaihteessa jo kolmannen peräkkäisen kotitappionsa JäPSin piipahdettua ryöstämässä 3-2 voitollaan kolme pinnaa Veritas Stadionilta. Seitsemästä viime pelistään TPS on saalistanut yhteensä ainoastaan kuusi pistettä vain KäPan (5-3) voitettuaan sekä pelattuaan kolme vierastasuria SalPaa (0-0), SJK Akatemiaa (1-1) ja MP:tä (0-0) vastaan.
Järvenpääläiset karkasivat jo avausjakson maaleillaan kolmen maalin taukojohtoon Ville Aholan maalattua kahdesti sekä Sakari Tukiaisen kerran. Aholan jälkimmäinen osuma syntyi pilkusta. TPS:n kirivaihde starttasi liian myöhään isäntien näkövinkkelistä Umar Bala Muhamedin ja Riku Sjöroosin onnistuttua maalinteossa vasta 81. ja 90.minuuteilla. Oscar Häggström lensi vielä lisäajalla TPS:n puolustajista suihkuun toisen varoituksen saatuaan.
Riku Riski ja Bala avasivat viimeksi JäPSiä vastaan pelin poikkeuksellisesti vaihdosta käsin. Myöskään Mehdi Hetemaj’ta saati Albijon Muzacia ei turkulaisten puolustuksessa ja hyökkäyksessä näkynyt. Häggströmin tontin puolustuksessa ottanee Aaro Soiniemi, ellei Hetemaj sitten jostain syystä kerää luitaan taas parin pelin jälkeen mukaan rosteriin.
TPS:n (4-3-3) mahdollinen avausrosteri: Hakanpää; Soiniemi, Pakkanen, Sihvonen, Collin; Karlsson, Boström, Pippola; Sjöroos, Toure, Pitkälä.
Jaro neljän pelin voittoputkessa
Niklas Vidjeskogin luotsaama Jaro on tällä hetkellä Ykkösliigassa toisena kerättyään 25 pelistä saldolla 16-3-6 maalein 48-27 kaikkiaan 51 pistettä. Suorassa nousussa vahvimmin kiinni oleva KTP (54) on rohmunnut kolme pinnaa pietarsaarelaisia enemmän.Kolmantena oleva JIPPO (46) on puolestaan jäänyt Jarosta ja nousukarsintapaikasta jo viisi pinnaa.
Jaro otti jo neljännen peräkkäisen yhden maalin voittonsa käytyään kurittamassa PK-35:ttä 1-0 Helsingin Pihlajaniemessä Algeco Areenalla viime lauantaina. Joni Remesaho viimeisteli jeppisläisten voittomaalin Sergei Eremenkon esityöstä vartin kohdalla.
Kahdesta edellisestä pelistä sivussa ollut Severi Kähkönen palaa mahdollisesti jo mukaan Jaron rosteriin. Punamustia vastaan lopussa itseään loukannut Jim Myrevik on taas pelikunnossa ja nähdään tositoimissa jälleen Turussa.
Jaron (4-3-3) mahdollinen avausrosteri: Lazarev; Bjonbäck, Brunell, Ramsay, Sipola; Ogunbaro, Eremenko, Vidjeskog; Myrevik, Crona, Remesaho.
- Katso myös: Parhaat vedonlyöntisivut
Motivoitunut Jaro dominoi peliä
Kaksi kolmesta aiemmasta kohtaamisesta tämän kalenterivuoden puolella voittanut Jaro kukistanee turkulaismiehistön motivaatioedun myötä varsin kivuttomasti vieraspelistä huolimatta. TPS:n korvien väli ei kestä sen jäämistä taas kerran nousutavoitteestaan paitsioon.