Ykkösen alemman jatkosarjan eli Karsintalohkon avauskierroksella kohtaavat Pohjanmaan derbyssä toisensa
Jaro ja
KPV Pietarsaaren Keskuskentällä sunnuntaina kello 18:00.
Jarolla vain yksi voitto yhdeksään peliin
Stephen Wardin luotsaama Jaro sijoittui Ykkösen runkosarjassa yhdeksänneksi kerättyään 22 ottelusta 21 pistettä maalisuhteella 22-35.
Loppukausi runkosarjasta ei sujunut pietarsaarelaisilta aivan kuten Strömsössä, sillä kaupungin jalkapallon lippulaiva voitti yhdeksästä viimeisestä pelistään ainoastaan yhden kamppailun, pelaten viidesti tasan sekä häviten kolmesti. Pitkin kautta loukkaantumisten kanssa paininut Jaro onkin viidessä alemman jatkosarjan pelissään totisen paikan edessä, kun kolmen häntäpään joukkueen seuraan sijoittuminen tietäisi sille sarjaportaan vaihtoa mikä olisi seuralle ennenkuulumatonta.
Jaron terveystilanne on tällä hetkellä varsin kohtuullinen, sillä sivussa ovat varmuudella vain harjoituksissa kyynärpäästä iskun nenänvarteensa saanut
Marcel Wargh, joka joutui käymään tikattavana sattuneen johdosta sekä täysipainoisen harjoittelun aivotärähdyksen jälkeen jo aloittanut
Johan Brunell, jolle lähikontaktien ottaminen on vielä kiellettyä. Mahdollisesti flunssasta viikon aikana kärsinyt
Jasper Uwaegbulam joutuu jättämään myös pelin välistä. Pelikunto vasta derbyn alla puolestaan selviää
Keanu Marsh-Brownin kohdalla. Nivusvammasta kärsinyt
Guillermo Sotelo sen sijaan palaa isäntien rosteriin yhdessä
Samba Sillahin ja
Omar Holnessin kanssa, jotka ovat myös palanneet treeneihin ja ovat taas valmennusjohdon käytettävissä tarvittaessa. Maajoukkuekomennukselta palannut puolustaja Kareem Moses on taas mukana edustettuaan Trinidad & Tobagoa Pohjois- ja Keski-Amerikan Kansojen liigassa Curacaota ja El Salvadoria vastaan, joista ensimmäisen pelin istui vaihdossa ja jälkimmäisessä kamppailussa pelasi 18 minuuttia.
KPV tulisilla hiilillä sarjapaikkansa suhteen
Christian Sundin luotsaama KPV sijoittui Ykkösen runkosarjassa viimeistä edelliseksi eli 11.nneksi kerättyään 22 ottelusta vaatimattomat 15 pistettä maalisuhteella 20-34. Sarjapaikka on konkreettisesti uhattuna, sillä viimeiseen suoraan säilyjään eli Jaroon on matkaa hulppeat kuusi pistettä eikä alemmassa jatkosarjassa ole siis pelejä viittä kamppailua enempää ja niistäkin KPV pelaa kotonaan vain kahdesti sarjanousijoita KäPaa ja JJK:ta vastaan, kun taas vieraissa Jaron lisäksi vastaan tulevat vielä SalPa ja JäPS. Käytännössä yksikin tappio suistaa Pallo-Veikot väistämättä sarjaporrasta alemmaksi.
KPV:n koko kausi on ollut melkoista nuorallatanssia, sillä sekin on kärsinyt melkoisista poissaoloista pitkin kautta eikä nuoresta joukkueesta ole löytynyt kuin satunnaisia tähtihetkiä lukuunottamatta riittävästi tehoja voittojen ottamiseen. Pallo-Veikot voitti runkosarjassa vain kaksi kertaa (SalPa kaatui kotona 1-0
Haris Chantzopoulosin pilkkumaalilla sekä JäPS 3-0 Järvenpäässä kahden
Niilo Kujasalon sekä yhden
Juuso Liukkosen pilkkumaalin siivittäminä). Tasapelejä kertyi haaviin kaikkiaan yhdeksän sekä tappioita murheelliset 11 kappaletta.
Kuvaavaa KPV:n otteille nähtiin mm. päätöskierroksella, jolloin se johti kovin satsauksin siirtoikkunan takarajalla joukkuettaan vahvistanutta kärkijoukkue EIF:iä vastaan lisäajalla peliä vielä 2-1 taipuen kuitenkin 2-3 kotitappioon.
KPV on toki vahvistanut joukkuettaan pitkin kautta ja lähestulkoon jokainen hankinta on osoittautunut selväksi vahvistukseksi, mutta sekään ei ole riittänyt tuomaan kaivattuja voittoja riittävästi. Yksi tuoreimmista vahvistuksista oli
Oke Akpoveta, joka jakaa Pallo-Veikkojen maalipörssin kärjen kolmella osumallaan yhdessä Kujasalon ja Liukkosen kanssa. Tällä hetkellä joukkueen loukkaantumistilanne on varsin hyvä ja Sundin pitäisi saada jalkeille varsin kilpailukykyinen rosteri.
Tähän derbyyn ei lisälatausta tarvita - maaleja tulossa runsaasti
Pohjanmaan arkkiviholliset ovat kohdanneet Ykkösessä tällä kaudella kahdesti Jaron voitettua kotonaan 1-0 toukokuussa, kun taas Kokkolassa tasattiin pisteet 1-1 tuloksella heinäkuussa.
Seitsemästä viime pelistään yhden pelin voittanut, viisi tasuria pelannut ja kahdesti hävinnyt KPV tulee taatusti laittamaan kaikkensa likoon Pietarsaaressa voittonsa eteen. Jaro voi ottaa vähän rauhallisemmin, sillä se ei ole aivan pakkovoiton edessä. KPV:n pelitapa on varmasti hyökkäysvoittoinen ja se taas avaa hyvänä vastaiskujoukkueena kotipeleissään tunnetulle Jarolle tekopaikkoja. Todennäköisesti tässä pelissä tullaan näkemään runsaasti maaleja.