
Rallin MM-sarja vuosimallia 2025 pyörähtää viikonloppuna käyntiin legendaarisella Monte Carlon MM-rallilla. Ralli tarjoilee kuljettajille jopa lähes 344 kilometrin edestä ajettavaa paikoittain erittäin vaihtelevissa olosuhteissa.
Monten olosuhteet tarjoilevat yllätyksiä - uusi rengasmerkki sekoittaa pakkaa
Monte Carlon MM-ralli tarjoilee joka vuosi yllätyksiä vaihtelevien keliolosuhteiden vuoksi. Useat erikoiskokeet nousevat sekä laskevat vuorilla kulkevaa serpentiinitietä, jossa lumi ja jää astuvat kuvioihin. Monte ei kuitenkaan ole aina nopeuskilpailu, vaan kokemus ja kärsivällisyys ovat valttia - vaikka kaasu pohjassa olisi mukava ajaa, nastarenkaita ei kannata riehua pilalle kuivalla asfaltilla.
Oman haasteensa Montessa tuovat myös torstai-iltana rallin avaavat kolme erikoiskoetta, jotka ajetaan pimeässä. Useana vuonna auringon laskeuduttua ja tien oltua kostea, on tielle syntynyt mustaa jäätä joka on saattanut yllättää jotkut autokunnat. Nuotitus on todella tärkeässä roolissa, kuin myös etuautojen välittämät informaatiot olosuhteista.
Rallin MM-sarjassa viime kaudet parranpärinää aiheuttaneet Pirellin renkaat saivat väistyä täksi kaudeksi, ja tilalle tuli rallissa vähemmän näkynyt rengasmerkki Hankook. Uuden merkkiset pyörät käyttäytyvät eri tavalla, eivätkä ole kaikilta ominaisuuksiltaan kuljettajille vielä tuttuja. Kuljettajat ovat toistaiseksi päässeet ajamaan vain pienen määrän testiä Hankookin renkailla, mutta toistaiseksi palaute on ollut hyvää. Ainakin täksi kaudeksi Fordilta Hyundaille ajamaan siirtynyt Adrien Fourmaux on kehunut renkaita.
- Katso myös: Uudet vedonlyöntisivustot 2025
Ketkä kuljettajat ajavat kärkikolmikkoon?
Monte Carlon suurin voittajasuosikki on Sebastien Ogier, joka on voittanut rallin huimat yhdeksän kertaa. Ogieria kiinnostaa ajaa rallissa pelkästään voitosta, sillä hän osallistuu vain osaan kauden kilpailuista.
Ogierille tiukan haasteen voitosta lyö hallitseva maailmanmestari Thierry Neuville, joka voitti rallin vuosi sitten. Neuville on käynyt Ogierin kanssa useampana vuonna kiivasta voittotaistoa Montessa. Kertoimien valossa pieneksi yllätykseksi nousee myös Kalle Rovanperä, joka on suurin mestarisuosikki kauteen lähdettäessä. Monte ei kuitenkaan kuulu Kallen vahvuuksiin, ja viime vuodeltakin kokemus puuttuu. Kalle lähtee tuskin puskemaan lappu lattiassa.
Ott Tänak on alkavalle kaudelle myös nälkäinen mestarisuosikki. Viime kauden huono tuuri ja tekniset ongelmat pudottivat Tänakin kauas mestaruustaistelusta jo heti kättelyssä. Tulevaan kauteen lähdettäessä Tänakilla siintää vain mestaruus mielessä, ja hän aivan varmasti lähtee haastamaan Ogieria ja Neuvillea rallin voitosta.
Tänakin paras sijoitus Montesta on toinen vuodelta 2018. Palkintokorokkeelle hän on sijoittunut kolme kertaa. Viime vuonna Tänak oli Montessa neljäs.
Keskiviikon testierikoiskokeelle Tänak kirjautti nopeimman ajan ja antoi heti myrskyvaroituksen vauhdistaan. Tänakin nopeutta on aliarvioitu rutkasti bookkerien toimesta; hänen palkintokorokesijasta tarjoillaan jopa 2,25 kerrointa, joka tuntuu parhaalta pelivalinnalta ralliin.