Veikkausliigan tosipelit käynnistyvät lauantaina Helsingissä!
Veikkausliigassa pelit kovenevat syyskuun puolessa välissä toden teolla, kun Mestaruussarja potkaistaan käyntiin! Lauantaina on edessä hallitsevan mestarin HJK:n ja SJK:n kohtaaminen Bolt Arenalla. Klubi on pisteen perässä KuPSia ja SJK on neljäntenä ja yhä tiukasti mukana mitalitaistossa.
Toni Korkeakunnaksen luotsaamalla HJK:lla on ollut kauden mittaan isojakin pelillisiä ongelmia ja mailaa on puristettu hiljattain vielä ennen maajoukkuetaukoakin. Tuloksellisesti meno on kuitenkin äitynyt Veikkausliigassa vahvaksi ja KuPSin etumatka on kaventunut tasaiseen tahtiin. Syksyn mittaan HJK pelaa tuttuun tapaan myös Konferenssiliigaa ja pientä ”häiriötekijää” tästä voi tulla myös Veikkausliigan mestaruustaistoon. Ennen europelien alkamista olisi siis syytä niistää kaikki mahdolliset pisteet.
Sivussa Klubilta on loukkaantumisten takia Miska Ylitolva ja Kevin Kouassivi-Benissan, joten ”Toke” iskenee Brooklyn Lyons-Fosterin oikealle. Aapo Halmeen ja Santeri Hostikan tilanteet ovat vielä ilmeisen auki – jälkimmäinen jatkanee kyllä sivussa. HJK menetti siirtoikkunan päätösmetreillä Diogo Tomasin Hollantiin.
SJK kadotti momentuminsa heinäkuun lopulla ja sittemmin voittaminen on ollut ison työn ja tuskan takana. Suomen Cupissa tuli iso pettymys välierissä KuPSia vastaan ja kaiken kaikkiaan nyt on taivallettu neljä peliä ilman voittoa kaikissa kilpailuissa. Ennen maajoukkuetaukoa Ekenäsin vieraana jäätiin kirvelevään tasuriin ja tämän tuloksen myötä Seinäjoella taidettiin heittää viimeistään heipat mestaruustaistolle.
SJK:lla oli myös ison profiilin lähtijä siirtoikkunassa, kun Dario Naamo suuntasi Itävaltaan. Roope Paunio missasi EIF-matsin nilkkavamman takia, joten Hemmo Riihimäki voidaan vielä nähdä tolppien välissä. Babacar Fati lusi EIF-matsissa puolestaan pelikieltonsa.
Katso myös: Pitkävetovihjeet
Token poppoo vahvoilla kotona
HJK:n puolesta napataan betsi lauantaille. SJK oli ennen maajoukkuetaukoa kuutamolla ja Klubin kone vaikuttaisi hieman käynnistyneen – mestaruus saattaa hyvin vielä valua kaiken tapahtuneen jälkeen helsinkiläisten hyppysiin.