Veikkausliigassa kohtaavat toisensa FC Inter ja Haka Veritas Stadionilla perjantaina kello 18:00.
FC Inter ei onnistunut kaatamaan Grönvittiä kauden ensimmäisessä kotipelissään
Jarkko Wissin luotsaama FC Inter on tällä hetkellä liigassa 12.ntena eli jumbosijalla kerättyään viidestä ottelusta neljä pistettä maalisuhteella 6-10.
Edellisessä pelissään vihdoin kauden ensimmäisen kotipelinsä pelannut FC Inter korkkasi remontoidussa kotiluolassaan Veritas stadionilla, missä tasasi pinnat 1-1 lukemin vahvasti erityisesti toisella pelijaksolla pelannutta IFK Mariehamnia vastaan. Neljän vieraspelin jälkeen kotona pelaaminen oli virkistävä kokemus turkulaisille, vaikka voittoa ei nyt vielä tullutkaan.
Kolme neljästä vieraspelistään hävinneet turkulaiset olivat lähellä ottaakin voiton.
Matias Tamminen ei kuitenkaan onnistunut upottamaan pilkkua sisään avausjaksolla.
Toisella jaksolla Grönvitt siirtyi
Jamie Hopcuttin osumalla 1-0:een vartti ennen täyttä aikaa.
Darren Smith tasoitti painostusjakson päätteeksi
Peter Forsellin keskityksestä lukemat 1-1:een 84.minuutilla. Tasatulos ei tyydyttänyt kumpaakaan joukkuetta. Sen verran laadukkaita maalipaikkoja molemmat saivat luotua toisella jaksolla.
Haka joutui tyytymään suurinumeroiseen kotitasuriin Vepsun kanssa
Teemu Tainion luotsaama Haka on tällä hetkellä liigassa kuudentena kerättyään kahdeksasta ottelusta yhdeksän pistettä maalisuhteella 13-13.
Vain kerran neljässä viime pelissä ilman pisteitä jäänyt Haka tasasi pisteet VPS:ää vastaan kotiluolassaan Tehtaan kentällä edellisellä kierroksella viime maanantaina.
Ottelun kaikki neljä maalia tehtiin avausjaksolla, missä isännät johtivat peliä kahteen otteeseen
Juan Lescanon kahden osuman turvin. Pelin ensimmäisellä vartilla maalin viimeistellyt Lescano on tehnyt yhteensä neljä maalia neljässä viime pelissä jääden niissä vain kerran maaleitta. Vaasalaisista maalinteossa onnistuivat
Peter Michael ja
Samu Alanko.
Matalien maalimäärien todennäköisyys on todella korkea!
Kahdeksan kertaa kymmenestä (80%) ovat tämän kaksikon keskinäiset pelit jääneet alle 2,5 maalin. Seitsemän kertaa kymmenestä (70%) vähintään toinen joukkueista on jäänyt maaleitta.