
United oli pulassa jumbo-Sotonin kanssa
Manchester Unitedilla on alla jo kolme matsia ilman tappiota. Pari viikkoa sitten se pelasi Liverpoolin Anfieldilla tasurin 2-2, ja se olisi kelvollinen tulos aivan joka joukkueelle. FA Cupissa United pudotti vieraissa rankkarikisan jälkeen Arsenalin, ja viimeksi pari päivää sitten liigan puolella United hoiteli (tosin vaivoin) Valioliigan heittopussin Southamptonin.
Soton-ottelu oli kyllä lähellä päätyä katastrofiksi. Ugarte teki oman maalin ensimmäisen puoliskon lopulla, ja Southampton pääsi tauolle johdossa. Unitedin Diallo tasoitti vasta 82. minuutilla, mutta sitten Diallo teki vielä kaksi maalia aivan ottelun lopussa, ja voitto Unitedille siis 3-1.
Vaikka Unitedin maalit menivät aivan viime tippaan, niin oli se kuitenkin kentällä parempi. Loppujen lopuksi xG:t laskettiin 3.20 – 1.52.
Vaikka Unitedille laskettiin xG-voitto, ja sen voi sanoa olleen parempi, niin silti se pelasi kyllä vaisusti. Southampton on todella heikko joukkue, ja kyllä kotikentällä pitäisi ottaa vaivattomampi voitto.
Amorimin United tuntuu ottaneen askeleen eteenpäin, mutta ei se kuitenkaan ole valmis ryhmä, joka pelaa viikosta toiseen tasaisen hyviä matseja. Voisi kuvitella, että kesällä joukkueessa tapahtuu paljon. Nyt on vielä aukkoja. Keskikentän pohja ainakin tuntuu olevan ongelma. Sotonia vastaan sillä paikalla aloittivat Mainoo ja Ugarte, Casemiro ja Eriksen eivät ole olleet ainakaan parempi kaksikko.
- Katso myös: Vedonlyöntibonukset
Lantit vierasjoukkueelle
Brighton on selvästi Sotonia parempi ryhmä. Sillä on alla kuuden tappiottoman matsin putki, ja joukkueesta on tullut melkoinen tasuriporukka. Juuri ennen joulua se pelasi West Hamin kanssa tasan, ja sen jälkeen tuli vielä tasurit Brentfordia, Aston Villaa ja Arsenalia vastaan. FA Cupissa Brighton pudotti Norwichin ja viimeksi liigakierroksella Ipswichin.
Kaiken kaikkiaan Brighton on pelannut tällä liigakaudella jo 10 tasapeliä. Tappioita 21 ottelusta on vain neljä.
Amorim saa nyt joukkueeseen Dalotin takaisin pelikiellostaan. Se tarkoittaa sitä, että hyvään vireeseen päässyt Diallo saattaa nousta kentällä hieman ylemmäs. Shaw on vielä sivussa, kuten ovat myös Lindelöf, Evans ja Mount.
Amorim voisi kierrättää pelaajia tähän matsiin. Zirkzee ja Eriksen voisivat nyt olla vuorossa.
Brightonin sairastuvalla on ruuhkaa. Ainakin Julio, Kadioglu, Milner ja Wieffer ovat sivussa. Fergusonin, Hinshelwoodin ja Gomezin pelaaminen on epävarmaa.
Kertoimet matsiin ovat noin 2.10 – 3.60 – 3.20. Lukemien mukaan United olisi hivenen parempi joukkue, mutta ei se kyllä niin ole. Kun United saa parista matsista tulosta, niin vetomarkkinoilla ajatellaan, että nyt se lähtee sujumaan. Ainakin United fanit kaatavat rahansa joukkueelle.
Lapulle Brighton +0.5.