
City ailahtelee, Pool on väsynyt
Viikko sitten Manchester City voitti Valioliigassa Newcastlen 4-0. City dominoi ottelua täysin ja uusi mies Marmoush teki avauspuoliskolla nopean hattutempun. Voitto sai jo ajattelemaan, että nyt vanha City on tullut takaisin, ongelmat selvitetty. Sitten viikolla City oli Real Madridin myllyssä, hävisi 1-3 ja fanien arvion mukaan joukkueen pelaaminen oli tyystin hengetöntä. Siihen loppui Cityn UCL-taival.
Vetomarkkina on tuominnut Cityn kauden menetetyksi. Se saa nyt kotonaan Liverpoolia vastaan voittokertoimeksi noin kolmosen lukemia ja se on joukkueelle suurin kotikerroin koskaan Pep Guardiolan manageriaikoina.
Cityn kausi on toki ollut pettymys, mutta kotikentällään se on useimmiten ollut kelvollinen. Viimeisistä kymmenestä kotiottelusta kaikki turneet mukaan lukien City on voittanut kuusi. Tappioita on kaksi. Real Madrid haki voiton ja jotenkin kummallisesti toinen umpikehno Manchesterin joukkue United haki voiton joulukuun puolivälissä. Tammikuun lopulla City voitti kotonaan Chelsean 3-1 ja vuoden alussa West Hamin 4-1, ja kummassakin matsissa City oli selvästi parempi joukkue.
Liverpoolilla on menossa myös todella raskas vaihe kaudesta. Se pelasi viikolla Valioliiga-matsin Aston Villan kanssa, ja tulos oli 2-2. Poolin porukka vaikuttaa selvästi väsyneeltä. Avainpelaajia on kuormitettu valtavasti. Joulukuun puolivälin jälkeen Pool on pelannut ottelun joka 3.5 päivä, eikä esimerkiksi Mo Salah ole huilannut kuin muutaman cup-ottelun.
- Katso myös: Ilmaisvedot
Kotijoukkueelle tasoitusveto
Pool ei ole juuri nyt se sama joukkue, joka varmasti otti voitot aikaisemmin kaudella. Peli on tahmeampaa. Ennen ottelua Villa Parkilla se voitti niukasti kotikentällä Anfieldilla surkean Wolvesin. Lukemat Poolille 2-1, mutta se ei mitenkään dominoinut, xG-lukemat sille vain 1.76 – 1.33. Ennen Wolves-ottelua Pool jäi Evertonia vastaan tasuriin 2-2
Cityn kärki Håland loukkaantui Newcastle-ottelussa. Madridissa hän ei pelannut eikä välttämättä pysty nytkään pelaamaan. Varmuudella Cityn joukkueesta ovat sivussa Stones, Akanji, Bobb ja Rodri.
Poolilta Gakpo saattaa joutua jäämään sivuun, kuten myös Gomez, Bradley ja Morton.
City vähintään ailahtelee, mutta kotikentällä Etihadilla se on pystynyt olemaan parhaimmillaan. Pool on väsynyt, otteluruuhka painaa ja viime aikojen matsit ovat olleet nihkeitä. Citylle annetaan kolmosen kertoimia, joten onhan sitä kaikesta huolimatta kokeiltava. Laitetaan lapulle City +0 asian handicap. Jos jää tasuriksi, niin lantit saa takaisin.