Arsenal ei ole vakuuttanut, ainakaan vieraissa
Everton on hankala seura ja joukkue ymmärtää. Sen pelaajien palkkabudjetti on koko
Valioliigan yhdeksänneksi suurin, ja Transfermarktin mukaan sen joukkueen arvo on 13. suurin. Näiden lukujen mukaan Evertonin pitäisi olla tukevasti keskikastin ryhmä, mutta se on viime vuodet kipuillut putoamista vastaan. Viime kaudella Everton oli viimeinen sarjassa säilyvä joukkue, ja sitä edellisellä kaudella toiseksi viimeinen sarjassa säilyvä joukkue.
Ja nyt Everton on taas häntäpäässä, putoamisviivan alla saldolla 0-1-3, ja maalisuhde on 2-8. Ainoan pisteensä Everton otti juuri ennen maaottelutaukoa, kun se pelasi Sheffield Unitedin kanssa 2-2. Pisteen Everton sai veskari
Jordan Pickford viime hetkien huippupelastuksen ansiosta, mutta oikeastaan Evertonin olisi pitänyt voittaa matsi selvästi. XG-lukemat laskettiin sen hyväksi 2.62 – 0.86, eli Everton oli oikeastaan maaleja lukuunottamatta selvästi parempi. Pickfordin ihmepelastus tuli yliajan yhdeksännellä minuutilla, kun hän sai tuupattua pilkun kohdalta tulleen puskun tolppaan.
Evertonin alkukausi on ollut helppo, mutta siltikään se ei ole saanut tulosta aikaan. Se ei ole kohdannut vielä top 6 -joukkueita. Sen vastustajista ainoa joukkue, joka luultavasti on sarjataulukon paremmalla puolella toukokuussa, on ollut Aston Villa, ja siinä matsissa Everton sai neniin 0-4. Heikkoja Fulhamia ja Wolvesia vastaan Everton meni häviämään 0-1. Ja nyt sitten on vastassa mestaruudesta pelaava Arsenal.
Tasoitusbetsiä kotijoukkueelle
Arsenal ei ole tällä kaudella vielä hävinnyt. Se voitti ensin Nottinghamin ja Crystal Palacen maalilla. Arsenal-faneja jo hieman huolestuttavan niukat voitot, ja kun perään tuli vielä tasuri Fulhamin kanssa, niin tuntui jo siltä, että Arsenal ei ainakaan viime kauden menestystä pystyisi jatkamaan. Viime matsissa ennen maaottelutaukoa Arsenal sitten otti Manchester Unitedista hyvän 3-1 -voiton, ja siinä kohdassa sitten taas näytti jo siltä, että ehkä se tästä lähtee Arsenalillakin.
Arsenalin maalisuhde on nyt 8-4 ja maalit se on tehnyt xG-lukemasta 8.3 ja päästänyt xGA-lukemasta 3.7.
Evertonilla menee huonosti sairastuvallakin, ja se syventää ahdinkoa.
Tarkowski sai kasvovamman viime matsissa, mutta saattaa olla, että hän pystyisi nyt pelaamaan.
Coleman ja
Alli ovat varmasti sivussa, mutta epävarmojen lista on pitkä –
Branthwaite, Calvert-Lewin, Gomes, Dobbin, Harrison ja
Keane.
Arsenalilla sitten taas menee hyvin loukkaantuneiden osalta.
Partey on sivussa, kuten myös
Timber ja
Elneny vielä jonkin aikaa.
Gabriel Magalhaes pelasi Brasilian maajoukkueessa ja sai kolhua, mutta ei mitään kovin vakavaa.
Sakalla on ilmeisesti ollut akillesjänteen kanssa vaivaa jo pitempään, mutta hän pystyy ilmeisesti pelaamaan.
Kertoimet matsiin ovat noin 5.60 – 4.50 – 1.50. Liian vähän Arsenalille. Joukkue takelteli kauden kolmessa ensimmäisessä matsissa heikkojen joukkueiden kanssa. Tuohon täytyy lyödä vastaan. Everton +1 asian handicap on hyvä betsi kertoimella 2.00.
tweet]https://x.com/FabrizioRomano/status/1702433052301955364?s=20[/tweet]