Kuten
Harri Heliövaara (ATP-25) kirjoitti blogissaan, tulee suomalaisen tenniksen kohokohta
Yhdysvaltain avoimien osalta hieman yllättävästä kisaversiosta. Toki menestyminen sekanelinpelissä on jo normaalia pienemmän osallistujamäärän vuoksi hieman helpompaa, mutta silti hänen ja
Anna Danilinan (WTA-29) eteneminen loppuotteluun asti yllätti pelaajat itsensäkin.
Etenemistä sijoittamattomina
Kaksikko ei ollut tavannut koskaan ennen kuin päätyivät sattumalta pelipariksi. Tämä tutustuminen ja neljä voitettua ottelua palkitaan finaalilla järjestävän maan pelaajia
Austin Krajicekia (ATP-3) ja Jessica Pegulaa (WTA-6) vastaan. Taksakin tulee olemaan varsin miellyttävä, sillä voittajat tienaavat 170 000 Yhdysvaltain dollaria ja hävinneet finalistitkin puolet siitä.
Heliövaara ja Danilina ovat edenneet sijoittamattomina pelaajina. Avausottelussa tarvittiin super-tie-break, joka päättyi heidän edukseen 10-7. Toisen kierroksen ottelun kaksikko onnistui selvittämään erälukemin 6-3, 6-3, kun taas puolivälierässä oli hyvin tasaista.
Ennen toisen erän katkaisupeliä
Yifan Xu & Joran Vliegen olivat voittaneet yhden yksittäisen pisteen enemmän. "Danivaara" oli kuitenkin tie-breakissa terävänä ja vei sen 7-2.
Välierästä Heliövaara kirjoitti blogiinsa, ettei peli ollut erityisen laadukasta sen enempää heiltä kuin hävinneeltä parilta. Tuloksen kannalta pääasia oli tietysti se, että suomalais-kazakstanilainen duo pystyi jälleen viemään tärkeimmät pisteen nimiinsä: voitto 7-6, 6-4.
Useita super-tie-breakeja
Krajicek ja Pegula ovat kohdanneet super-tie-breakin peräti kolmesti neljässä turnausottelussaan. Ensimmäisellä kierroksella yhteispisteet menivät heidän edukseen 57-53, toisella 75-69, puolivälierässä 65-61 ja välierässä 75-59.
Välierä oli siis selvimmin näiden pelaajien hallussa, kun maanmies ja -nainen
Taylor Townsend & Ben Shelton taantuivat ottelun aikana. Toinen erä päättyi peräti 6-1 ja ratkaissut katkaisupelikin 10-3.
Krajicek ja Pegula ovat tehneet
tällä kaudella kovaa jälkeä. Krajicek nousi ennen Wimbledonia miesten ranking-ykköseksi muun muassa voittamalla sekä Monte Carlon Mastersin että Ranskan avoimet. Lisäksi hän oli Miamin Masters-finaalissa.
Pegula on puolestaan tällä hetkellä yksi ehdottomasti kokonaisvaltaisimmista tennishuipuista maailmassa. Kaksinpelissä on kasassa viisi puolivälieräpaikkaa kahdeksasta viimeisimmästä Grand Slamista. Nelinpelissä saldo näyttää finaalipaikkaa viime vuoden Australian avoimista, semifinaaleja tältä vuodelta sekä Australiasta että Ranskasta ja vielä puolivälierää äskettäin New Yorkista.
Kun tähän lisätään viisi kuudesta vähintään puolivälieriin edenneestä tämän vuoden Mastersista, on kokonaisuus todella kovalla tasolla. Lisäksi Miamissa Pegula ylsi nelinpelimestaruuteen ja sekä Roomassa että Madridissa hävinneeksi finalistiksi. Nelurissa on takana tältä vuodelta 32 voittoa ja seitsemän tappiota.
Otteluita hänellä on toki tämän vuoden US Openissa takana todella paljon. Danilinan vastaava tilasto on 20-23.
Kun myös Krajicekin kausi on ollut melkoisesti parempi kuin Heliövaaralla, lähtee yhdysvaltalaispari tähän finaaliin erittäin selkeänä ennakkosuosikkina.